Bowling For Columbine

Michael Mooren Oscar-palkittu elokuva

Michael Moore astuu käsikirjoittamansa ja ohjaamansa elokuvan alkuminuuteilla michiganilaisen pankin ovesta sisään ja ilmoittaa haluavansa avata sellaisen tilin, mistä saa kiväärin kylkiäisenä. Aivan. Kiväärin. Eivätkä Mooren yllätykset jää tähän.

Nallemainen Moore kulkee pitkin dokumentin kysymässä isoja kysymyksiä, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisestä ampumistapauksesta 20.4.1999. Tuolloin Columbine High Schoolissa kaksi nuorta ampuivat 12 oppilasta, yhden opettajan ja lopuksi itsensä. Aseet olivat laillisia ja ammukset oli ostettu lähimarketista.

Miksi amerikkalaiset ampuvat toisiaan enemmän kuin esimerkiksi kanadalaiset, joilla on kuitenkin enemmän aseita henkilöä kohti? Miksi amerikkalaisten elämää näyttää hallitsevan pelko?

Yksikertaisesta asevastaisesta keskustelusta laajenee hiljalleen hauska, ristiriitainen ja ärsyttävän kantaa ottava isompi kuva amerikkalaisesta asekulttuurista, jonka taustalla ovat media, rasismi, ahneus ja USA:n ulkomaanpolitiikka. Väkivaltaa ja pelkoa ruokkivat myös monet tosi-tv-sarjat.

Moore kuljettaa katsojaa kuin hyvä kirja lukijaansa : koskaan ei tiedä, milloin tulee seuraava juonen käänne ja millainen se on. Vaikka Mooren elokuva on monin paikoin satiirinen ja helppo katsoa, on mukana myös järkyttävää dokumenttikuvaa sodista ja kaduilta. Ja sitten leikataan välillä South Park -sarjaan.

Vaikka Moore itse on saanut ensimmäisen aseensa alle nelivuotiaana ja on edelleen National Rifle Associationin jäsen, ei hän säästä sinkoamasta kritiikkiään suoraan samaisen liiton johtajalle, näyttelijä Charlton Hestonille, jonka kodissa hän elokuvan lopulla vierailee.

Bowling For Columbine -elokuvan jälkeen ei välttämättä ymmärrä esimerkiksi New Orleansin tapahtumia, mutta ehkä elokuva on taustoittanut amerikkalaista väkivaltakulttuuria ja pelottelun mekanismia, joka tiivistyi syyskuun 2001 jälkeen.

Moore manipuloi estoitta kuvaa, mikä on saanut monet tahot kritisoimaan Mooren tapaa tehdä dokumenttia. Dokumentti pistää kyllä katsojan miettimään, vaikka ei olisikaan Mooren kanssa samaa mieltä.