Parasta ennen - viimeinen käyttöpäivä

Dokumentti ruokajonosta. Kuvattu Myllypurossa 2001-2003. Uusintana.

Eräänlainen seikkailu- ja eloonjäämisleikki Itä-Helsingissä. Joka torstai. Kymmenen vuotta.

Diakonissat huomasivat vanhusten ja muidenkin myllypurolaisten penkovan joukolla ostoskeskuksensa elintarvikeliikkeiden roskalaatikoita. Kautta aikojenhan laitapuolen kulkijat ovat tonkineet roskapönttöjä. Syksyllä 1993 Suomen ollessa keskellä syvää lamaa muutamat Myllypuron kirkolla kävijät ja paikalliset olivat "dyykanneet", mutta tämä tavallisten kansalaisten sankka joukko näissä askareissa oli jotain uutta.

Kirkolla heräsi ajatus jalostuneemmasta roskisdyykkauksen muodosta: voisiko yliaikaiset tai muuten poisheitettävät elintarvikkeet pelastaa ennen roskalaatikoita ja annostella jaettavaksi tarvitsijoille. Kun eräät kauppaliikkeet olivat suostuneet lahjoittamaan poisheitettävän ruoan, jakelutoiminta saattoi alkaa vapaaehtoisvoimin. Jakelutoiminta oli alkuvaiheessaan varsin pienimuotoista, mutta se tuli ilmeiseen tarpeeseen ja mainostamatta laajeni hetkessä. Jakelu tapahtui pari kertaa viikossa Myllypuron ostoskeskuksen kellarin ajoluiskalla. Kävijöitä oli jo satoja.

Ostokeskuksen isännöitsijätoimistossa joku kuitenkin totesi tämän rupusakin pilaavan paikan imagon ja sai toiminnan häädettyä pois.

Onneksi läheltä löytyi uusi paikka Myllypuron Liikuntamyllystä entisen Paragon-yhtiön autotallista. Tällä hetkellä torstaiaamuisin saa ruokakassin n. 450-550 tarvitsijaa. He jonottavat pihalla neljä, viisi tuntia ensin arvontanumeroa ja sitten itse jakelua. Numeron saa näyttämällä suomalaisia henkilöpapereita. Tämä siksi, että pari vuotta sitten jonoon pelmahti satoja kekseliäitä itänaapurin matkailijoita, jotka olivat jättäneet bussinsa läheiselle parkkipaikalle ja hakivat näin ilmaisia matkaeväitä. Itä-helsinkiläisistä jäi silloin suurin osa ilman kassia, ja nyt varmistetaan, että ruoka menee paikalliseen tarpeeseen.

Dokumenttielokuvien tekijä Antti Kaskia luki kesällä 2001 lehdestä uutisen, missä kerrottiin köyhyyden olevan hallinnassa ja nälkä poistettu valtakunnasta, kun ilmaista ruokaakin sai näin kätevästii. Paiskattuaan lehden seinään Kaskia päätti tehdä elokuvan - vaikka omilla pennosillaan - tuosta kasvottomasta ruokajonosta, köyhien massasta, kummajaisesta hyvinvointi-Suomessa.

Kahden vuoden värjöttely jonossa joka torstai kameran kanssa muutti Kaskian ennakkonäkemyksen täydellisesti. Jono ei ollut enää kasvoton parkkipaikkaa kiertävä olio, vaan täynnä fiksuja ihmisiä, kirjavia kohtaloita ja laman, romutetun sosiaaliturvan ja työttömyyden kanssa taistelevia kansalaisia.

Elokuva on moderni, vähäeleinen kuvaus suomalaisen yhteiskunnan Ö-kansalaisista, ihan tavallisista ihmisistä, joiden turvaverkko on harvennettu, tai kokonaan poistettu. Katsoja ei voine välttyä ajatukselta, että lähes jokainen meistä täyttää ruokajonottajan kriteerit jossain elämänsä vaiheessa.

Elokuvan alkuosa esittelee itse päähenkilön: ruokajonon, ja loppuosa antaa sille kasvot: seitsemän tarinaa.

Elokuva on YLE TV2:n Dokumenttiprojektin yhteistyötä, ja sitä ovat tukeneet AVEK sekä Suomen elokuvasäätiö. (17.3.2004)

Dokumenttielokuva ruokajonosta.
Kuvattu Helsingin Myllypurossa 2001-2003

Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Kaskia
Kuvaus: Anders Klang
Äänitys: Kristian Sarin
Tuotanto: Filkas Oy

Kesto: 58 min.
Ensi-ilta: 2004 YLE2 Dokumenttiprojekti
Tuotantotuki: AVEK, SES

Kuva: Filkas Oy / Antti Kaskia