2005  Tammikuu   Helmikuu   Maaliskuu   Huhtikuu   Toukokuu 


Perheenjäsen

- CP-vammaisen pojan elämä muokkaa koko kiinalaisen perheen arjen Perheenjäsen (Wellspring) on runollinen elokuva lähimmäisen rakkaudesta. Se kertoo köyhästä kiinalaisesta perheestä, jonka poika on vaikeasti vammainen. Poika ei pysty puhumaan, mutta hän kommunikoi muiden perheen jäsenten kanssa liikuttamalla jalkaansa. Perheen isä on omistautunut vammaisen poikansa hoitamiseen ja äiti käy siivoamassa elättääkseen perheensä. Perhe asuu maaseudulla, jossa toimeentulon mahdollisuudet ovat niukat. Vanhemmat yrittävät säästää rahaa, koska poika tarvitsee kalliin leikkausoperaation. Pojan kunto heikkenee ja hän on ilmiselvästi sairaalahoidon tarpeessa, johon perheellä ei ole kuitenkaan varaa. Apua ei heru ulkopuolelta, ja pieni ydinperhe joutuu kamppailemaan selviytymisestään yksin.

Tapahtumat ovat pinnallisesti katsoen pieniä ja arkisia, mutta niistä kasvaa inhimillinen ja koskettava draama, joka kertoo sankaruudesta arjen keskellä - siitä, kuinka tärkeää on välittää ja huolehtia lähimmäisistään. Elokuva on kuvattu suoran, havainnoivan dokumenttielokuvan keinoin - tärkeintä ovat läsnäoleminen ja näkeminen. Wellspring on niitä elokuvia, joille kirjoitetut sanat eivät tee koskaan riittävää oikeutusta; se täytyy nähdä ja kokea itse. Elokuvan on ohjannut Sha Qing. Tuotanto Ji Dan, Kiina, 2002. VKK

teksti: Piritta Seppälä



[Takaisin]