Kädenpuristus paholaisen kanssa
YK-joukkojen päällikkö palaa 10 vuoden kuluttua komennuspaikalleen Ruandaan
Kanadalainen Roméo Dallaire kertoo kauhutarinan. Tämä kauhutarina on tosi. Se kertoo Ruandan massamurhista 1994, joissa kolmen kuukauden aikana kuoli yli 800 000 tutsimiestä, naista ja lasta.
Dallaire todisti tämän kaiken ollessaan Ruandassa YK-joukkojen päällikkönä. Hän koki, miten YK ja koko maailma käänsi hänelle ja Afrikalle selkänsä. Levottomuuksien alettua eri maiden sotilasjoukkojen ainoa tehtävä oli noutaa maansa kansalaiset kotiin. Dallairen toistuvista pyynnöistä huolimatta hän ei saanut lisäjoukkoja.
Ohjaaja Peter Raymont olisi halunnut Dallairen mukaansa jo 1999, kun hän teki dokumentin opettajista, jotka lähtivät auttamaan Ruandan orpoja, mutta Dallaire oli sairastunut pahaan masennukseen ja vieläkin Dallaire käyttää lääkkeitä päivittäin pystyäkseen elämään normaalisti.
Dallaire palaa Ruandaan massamurhien muistojuhlaan ja kertaa tapahtumia omalta kannaltaan. Dokumentissa haastatellaan muun muassa Dallairen alaisia, tapahtumista raportoineita reporttereja ja tapahtumasta kirjoittaneita toimittajia. Arkistomateriaaleissa näytetään raakoja teloituksia ja ruumisröykkiöitä.
Dallaire kiertää paikkoja vaimonsa kanssa ja yksi surullisimmista dokumentin kohdista vie meidät kirkkoon, jossa mestattiin satoja ihmisiä. Näiden ihmisten kallot on kerätty pöydille vieri viereen. Jotkut kallot ovat pienempiä kuin monet muut.
Eräs reportteri kysyi kerran Dallairelta, miksi tämä jäi maahan, vaikka mitään ei ole tehtävissä. Dallaire vastasi, että jos hän pystyy pelastamaan edes yhden ihmisen hengen, ei hänen jäämisensä ole turhaa. "Mutta kun niitä on kymmeniätuhansia", reportteri jatkoi kysymystään. "Ehkä voi olla tämän kaiken todistajana ja kertoa maailmalle, mitä täällä tapahtuu."
Kesti seitsemän vuotta ennen kuin Dallaire alkoi kirjoittaa kirjaa tapahtumista ja kolme vuotta ennen kuin se valmistui. Myös kirjan nimi on Kädenpuristus paholaisen kanssa (Shaking Hands With the Devil). Dallaire tapasi muutaman kerran hutujohtajia ja hän kertoo, miten näiden ihmisten silmät olivat täynnä pahaa. Ne olivat paholaisen silmät.
Elokuva on palkittu monesti ja Robert Redford itse esitteli elokuvan Sundance-elokuvafestivaaleilla kertoen, että juuri tämänlaisia elokuvia varten hän on Sundancen perustanut.
Kädenpuristus paholaisen kanssa (Shake Hands With the Devil; The Journey of Roméo Dallaire) -elokuvan on tuottanut CBC, Kanada 2004. ah-v
Kuva: TV2 Tiedotus
Teksti: Aila Havia-Venäläinen
[Takaisin]