Kone 17

Voikkaan paperikone hiljenee lopullisesti

Voikkaan paperitehdas on rakentunut hitaasti virtaavan, tummavetisen joen partaalla. Asumukset ovat asettuneet joen moelmmin puolin. Niistä kaikista tuntuu olevan näkymä tehtaalle. Ihmisten ja tehtaan symbioosi on vahva. Kuitenkin tehdas elää 2000-luvun alkua, jolloin kansallisten teollisuuksien ja kansainvälisten pääomien välillä on väistämättömiä kehityskuluja. Ne vaikuttavat myös Voikkaan kohtaloihin. Huhtikuussa 2004 paperikone 17 suljetaan - lopullisesti.

Kone oli jauhanut paperia lähes tauotta 70 vuotta. Kun kone pysähtyy, sadanviidenkymmenen ihmisen elämä muuttuu. Osa saa uuden työpaikan Kuusankosken tehtailta, osa jää eläkkeelle. Mutta on myös niitä, jotka pelkäävät menettävänsä työpaikkansa. PK 17:n sulkeminen heijastuu koko yhteisöön. Draama tapahtuu kodeissa, ravintoloissa, kaduilla, ihmisten mielissä. Itsekunnioitus, omanarvon tunto, sen menettäminen, sopeutuminen uuteen tai alistuminen menetyksen tunteeseen ovat elokuvan perusteemoja.

Vuosien saatossa koneen ympärille muodostunut yhteisö hajoaa, kaverisuhteet saavat uuden sävyn, perheiden sisäinen rytmi muuttuu ja koko elämän perusorganisaatio joutuu etsimään uuden ilmeen.

Kone 17 on kertomus väistämättömästä muutoksesta, jossa mittavat taloudelliset tapahtumat nivoutuvat pieneen ja yksilölliseen. Kaiken aikaa Kymijoki virtaa tapahtumapaikan sivuitse välinpitämättömän tuntuisena. Ihmiset ylittävät joen silloilla joka päivä. Ihmiset vaihtuvat, mutta joki on aina sama.