2006  Tammikuu   Helmikuu   Maaliskuu   Huhtikuu   Toukokuu 


Presidentin nousu ja tuho

Elokuva Perun entisen presidentin väkivaltaisesta vuosikymmenestä

"Hollywoodin näyttelijät kalpenevat mieheni rinnalla", toteaa Higuchi Fujimori, Perun entisen presidentin ex-vaimo, joka erosi miehestään lähes kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen.

Vaimo ja muu perhe seurasi läheltä, kun japanilaisten siirtolaisten pojasta, Alberto Fujimorista, matematiikan professorista tuli Perun presidentin vaalien musta hevonen, joka peittosi 1990 vaaleissa kirjailija Mario Vargas Llosan.

Fujimorin astuessa valtaan Peru oli talouskatastrofissa: kokaiinikauppa kukoisti ja hyperinflaatio oli 7500 prosenttia. Lisäksi maassa oli hallituksen joukkojen ja Loistava polku -nimisen sissiliikkeen tuhoisa sota.

Terrorismin kukistuminen oli Fujimorin päätehtävä ja apurikseen hän palkkasi Perun salaisen palvelun johtoon pahamaineisen Vladimiro Montesinosin, jonka maanalaiset joukot tekivät salamaiskuja oletettujen terrorien majapaikkoihin. Fujimori määräsi Peruun ankarat lait, joiden mukaan terroristiksi epäillyt sai vangita. Joukot myös teloittivat armotta ihmisiä.

Fujimori otti niskalenkin terroreista, kun Loistavan polun johtaja pidätettiin. Fujimori oli valtansa kukkuloissa rinnallaan nyt Keiko-tytär, joka avioeron jälkeen hoiti viralliset ensimmäisen naisen tehtävät.

Vuonna 2000 Fujimori oli pyrkimässä jälleen presidentiksi, kun ilmi tuli lahjontavideo. Siinä näytettiin miten hallituksen jäsen lahjottiin. Tämä oli vain jäävuoren huippu. Montesinos katosi ja lopulta noita videoita löydettiin kasapäin. Lisäksi Montesinosilla oli Sveitsissä talletettuna miljoonia dollareita. Vihdoin Montesinos löydettiin ja vangittiin.

Fujimori pakeni Japaniin ja faksasi eroilmoituksensa hänen tyttärensä ollessa samaan aikaan presidentin palatsissa. Fujimorista tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus, eikä hän antanut haastatteluja ennen vuotta 2004, jolloin hän suostui dokumentaristi Ellen Perryn haastateltavaksi. Tuloksena on vangitseva ja intiimi dokumentti tämän päivän diktaattorista.

Perry käyttää elokuvassaan myös ennen näkemätöntä arkistomateriaalia, joka on paikoin realistisen veristä ja sotaista.

Fujimori vangittiin Etelä-Amerikassa viime vuoden marraskuussa.

Presidentin nousu ja tuho (The Fall of Fujimori) -elokuvan on tuottanut Stardust Pictures, USA, 2005.

Kuva: YLE Kuvapalvelu
Teksti: Aila Havia-Venäläinen

[Takaisin]