[Takaisin] Maalaispoikia(Country Boys)Amerikkalaisdokumentti kahdesta nuoresta miehestä Ohjaaja David Sutherland ohjasi 1998 Farmarin vaimo (the Farmer's Wife) -nimisen dokumentin, jossa seurattiin nebraskalaisen avioparin arkea. Dokumentti keräsi USA:ssa yli 17 miljoonaa katsojaa. Tänään alkavassa dokumenttisarjassa Sutherland seuraa kahden Appalakkien varjossa kasvavien nuoren miehen elämää kolmen vuoden ajan. Cody Perkinsin äiti teki itsemurhan ja 12 vuotta myöhemmin hänen isänsä ampui ensin silloisen vaimonsa ja sitten itsensä. Poikaa heiteltiin sukulaiselta toiselle ja vihdoin hänen isoäitipuolensa, Liz otti pojan hoiviinsa. Chris Johnson elää asuntovaunussa äitinsä, alkoholisti-isänsä ja kahden sisaruksensa kanssa. Äiti siivoaa työkseen hotellihuoneita ja on paljon poissa kotoa. Koska isästä ei ole mihinkään, on Chris joutunut olemaan nuoremmille sisaruksilleen sekä isä että äiti. Kummankin elämä on 15-vuotiaana sekaisin. Koulu ei kiinnosta, eikä kumpikaan tunne kuuluvansa mihinkään. Ensimmäisessä osassa pojat pääsevät ongelmanuorille tarkoitettuun erityiskouluun ja vähitellen elämä voittaa. Cody turvautuu musiikkiin ja saa tyttöystävän, Jessican. Chris pakertaa koulun lehden parissa yrittäen elättää myös perhettä. Chris epäonnistuu, eikä saa koulusta päästötodistusta. Toisessa osassa (14.7.) ollaan edetty vuosi ja koulu on jälleen alkamassa. Chris päättää keskittyä kouluun tosissaan ja Cody on iloinen edellisen vuoden arvosanoista. Chrisin ideasta kouluun perustetaan kuoro, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: Chrisin äiti muuttaa kotoa. Chris ottaa työpaikan, jolloin kouluarvosanat romahtavat. Chrisin on tehtävä valinta töiden tai opiskelun välillä. Codyn huoltajuus on edelleen hänen tädillään, mikä aiheuttaa hankaluuksia. Suhde Jessicaan kukoistaa ja yhteinen usko Jumalaan tukee heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan. Kolmannessa osassa (17.7.) pojat aloittavat viimeisen kouluvuotensa. Chris on muuttanut pois isänsä luota ja aikoo lopettaa koulun kokonaan velkojensa vuoksi, mutta hänen opettajansa kannustavat Chrisiä hakemaan stipendiä. Loppujen lopuksi Chris onnistuu selviytymään koulusta muiden kanssa. Sen sijaan jatko-opinnot ovat vaarassa. Codyn koulumenestys jatkuu ja hän suunnittelee häitä Jessican kanssa ja papin uraa. Dokumentin on tuottanut David Sutherland Productions,USA, 2006. Kuva: YLE Kuvapalvelu [Takaisin] |