Takaisin
logo

MEREN KODITTOMAT

- elokuva lähes 1000 juutalaispakolaisen epätoivoisesta matkasta

Toukokuun 13. päivänä 1939 valtamerialus St. Louis kajautti lähtötuuttauksen Hampurin ylle. Matka oli loistoaluksen kapteenille ainutlaatuinen: hänellä oli mukanaan lähes 1000 juutalaista, jotka olivat ostaneet itselleen ja perheilleen vapauden Kuubasta.

Mukana oli myös Herbert Karliner, hänen vanhempansa ja kaksi siskoaan. "Isä oli pakannut omaisuutemme 27 laatikkoon, sillä rahaa emme saaneet ottaa mukaan", muistelee harmaantunut mies, jolle muistot ovat erityisen raskaat.

Laivassa vallitsi vapautunut tunnelma ja ihmiset kuluttivat aikaansa kuntosalilla, lukien ja seurustellen sekä haaveillen uudesta elämästä. Epätoivo alkoi hiipiä ihmisten mieliin, kun heidät käännytettiin tylysti Havannan satamasta. Laivan kapteeni otti seuraavaksi kurssin kohti Amerikkaa. "Lähetimme sähkeet sekä presidentti Rooseveltille että Eleanor Rooseveltille. Vastauksia emme saaneet", kertoo Herbert.

Miami Beachin valkoiset hiekkarannat pilkkasivat kauneudellaan ja saavuttamattomuudellaan pakolaisia, joista tuli pian lehtien otsikoita, kun laivan oli pakko polttoaineen ja muiden varustusten huvetessa kääntää kurssi takaisin Saksaan. Kapteeni pelkäsi kapinaa, sillä juutalaiset olivat valmiin ennemmin kuolemaan vapaaehtoisesti kuin keskitysleireissä.

Belgia, Hollanti, Ranska ja Englanti ilmoittivat ottavansa laivan vastaan. Riemu oli suuri, kun St. Louis ankkuroitui viiden viikon jälkeen Hollantiin. Osa matkustajista lähti Englantiin, mikä olikin viisasta, sillä pakolaisten kauhut jatkuivat, kun Saksa miehitti ison osan Eurooppaa. Myös Herbert Karlinerin perheestä kaikki muut vietiin keskitysleirille, eikä Herbert ole kuullut heistä koskaan sen jälkeen.

Dokumenttiprojektin elokuva Meren kodittomat (The Odyssey of the St. Louis) elää mustavalkoisissa otoksissa mennyttä, joka noin 30 haastatellulle on kirkas kuin eilinen päivä. Kanadalaisen elokuvan on 1994 ohjannut Maziar Bahari.

Takaisin
logo