SUUR-SUOMEN TOISET KASVO

Suomalaiset keskitysleirit venäläisille 1941-1944

Vain kansallinen väestö eli suomensukuiset ihmiset olisivat kelvanneet unelmoituun Suur-Suomeen, muut olivat epäkansallista ainesta eli venäläisiä ja kohtelu oli sen mukaista. Suomalaiset siis jakoivat väestön Itä-Karjalassa täysin etnisin perustein natsisaksalaiseen ja myöhemminkin tunnettuun malliin. Niinpä piikkilangan taakse piti saada "pikkuryssätkin"! Nyt nämä entiset lapsivangit ovat eläkeläisiä, jotka muistuttavat suomalaisia omasta torjutusta totuudestaan ohjelmassa Suur-Suomen toiset kasvot.

Heistä on tullut historiansa moninkertaisia uhreja. Ensin sortajina olivat miehittäjät, sitten oma yhteiskunta siksi, että vihollisen vankileiri oli häpeätahra neuvostoliittolaisen elämäkerrassa - ja nyt kiusaavat byrokraatit. Korvausanomukset kilpistyvät usein Moskovaan ja Suomessahan on oltu sitä mieltä, että sotakorvaukset on jo maksettu. Jopa YYA-sopimus sulki aikanaan entisten leirivankien suut: ystävyysaatteen vuoksi - eihän ystävällismielistä Suomea sopinut syyttää miehitysajan julmuuksista. Nyt yritetään saada jotain korvausta Saksalta, Suomen silloiselta liittolaiselta.

Julmuuksia kuitenkin oli. Suomalaisten keskitysleirien tarkoitus ei ollut tappaa, mutta kuolleisuus nousi silti valtaviin lukuihin. Itse asiassa suomalaismiehittäjät olivat kovia herroja siviiliväestölle nimenomaan silloin, kun siviili edusti epäkansallista ainesta eikä mahtunut suursuomalaisiin kaavailuihin. Meillä Suomessahan on kauan vallinnut Itä-Karjalan sodanaikaisista oloista puhtoisen sinivalkoinen käsitys, joka aikanaan luotiin oman sotapropagandan keinoin: filmeissä suomalaiset "vapauttavat" hymyillen heimoveljiään karjalaisia - tanssin ja laulun tahdittamina.

Kun nyt venäläiset aikalaiset kertovat karmeita kokemuksiaan, on suomalaisten vaikea uskoa korviaan siitä huolimatta, että historian faktat on jo tunnustettu molemmin puolin. Kansallinen trauma on arka asia edelleen - suomalaisetko muka julmaa herrakansaa!

- Onneksi on hyviäkin suomalaisia, muuten olisimme kaikki kuolleet, kertoo eräskin lapsivanki.

Kylmä ja nälkä, ankarat rangaistukset, ruoskat, pamputukset ja ampumiset olivat tavallisia, kaikille tuttuja kokemuksia. Ainakin joka viides leiriläinen kuoli, eivätkä pikkulapsen näkyneet edes tilastoissa - heitä ei usein merkitty kirjoihin eikä kansiin. Nyt on jäljellä vielä muutama tuhat entistä leiriläistä, jotka yrittävät esim. Suomen Punaisen Ristin kautta todistaa lapsuusaikansa kärsimykset.

• Ohjaus: Lisa Hovinheimo
• Tuotanto TV 2 Dokumenttiprojekti