Ekolokero
Ekolokero
Ekolokero



Talven tullen vedet kylmenevät ja lopuksi vesistöt vetäytyvät jäähän
Jäätyminen alkaa jääkiteistä, jotka syntyvät usein joidenkin pienten hiukkasten, kuten veden päällä kelluvien siemenien tai kasvien osien ympärille.

Vesistöjen jäätyminen voidaan havaita nelivaiheisena
Ensimmäinen vaihe on rantojen jäätyminen, sitten seuraa lahtien jäätyminen. Kolmas vaihe on koko näköpiirin jäätyminen ja neljännen vaiheen päättyessä koko vesistöalue on jäätynyt. Harvoin kaikki neljä vaihetta ovat selvästi erikseen havaittavissa. Joskus voi sattua niinkin, että kova pakkasyö vie kaikki vaiheet läpi kertaheitolla.

Räystäillä roikkuvat jääpuikot eivät ole sitä miltä ne näyttävät.
Tiedätkö miten jääpuikot syntyvät? Treenaamossa voit käydä testaamassa tietosi.

Jäätynyt järvi tai meri antaa mahdollisuuden uusille harrastuksille
Kauniina talvipäivänä voi lähteä jäälle hiihtelemään tai luistelemaan. Kaikkein innokkaimmin jäiden tuloa odottavat kuitenkin kalastajat. Turvallisen jäällä
liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein.

Katsomo tarjoaa ohjeita kuinka jäällä liikkumisesta voi nauttia turvallisesti.

Jään alla kalat elävät omaa elämää
Ahven on kalastajan haluttu saalis, särkeä ei taas liiemmälti toivota saaliiksi. Särki kuitenkin on Suomen kolmanneksi yleisin kalalaji ja se käy hanakasti syöttiin ympäri vuoden.

Katsomossa voit tutustua verkkokalastuksen saloihin.

Särki on runsaudesta johtuen myös itse yleinen saaliskala ja ajautuu hyvin usein petokalojen ruokalistalle. Miten talveaan samassa ympäristössä viettävät peto ja saalis, hauki ja särki, saalistavat ravintonsa? Käy tutustumassa niiden saalistustaktiikkaan Treenaamossa.

Tunnistatko Suomen yleisimmät kalat? Käy testaamassa Treenaamossa.

Kuva: Risto Salovaara (videokaappaus)
Harva tulee seuranneeksi, kuinka jää muodostuu.
Kuva: Arja Lento/YLE TV2
Jääpuikon salaisuus on erikoinen.
Kuva: Mika Kanerva
Jäätyneet vesistöt antavat mahdollisuuden uusille harrastuksille.
Kuva: Arja lento/YLE TV2