Ekolokero
Ekolokero
Ekolokero


Oletko koskaan ajatellut, mitä eläimen ulkomuoto kertoo sen elintavoista ja elinympäristöstä? Mitä merkitsee se, että linnun jalat ovat pitkät? Miksi toiset kalat ovat sulavalinjaisia ja toiset taas kömpelöitä ja hitaita? Mikä merkitys on nisäkkäiden hännillä ja miksi monella nisäkäslajilla häntä on kehittymätön?

Kaikella on kuitenkin merkityksensä, kuten luonnossa aina
Kyse on tarkoituksenmukaisuudesta. Elinympäristö ja ravinnon hankinta ovat ajan kuluessa muovanneet lajeja sen näköisiksi kun ne nyt ovat.
Myös saalistustavat ja lajien keskinäinen kilpailu ovat vaikuttaneet lajien kehitykseen eli evoluutioon.

Mitä hyötyä on hännästä?
Nisäkkäät voivat käyttävät häntäänsä yhtälailla viestimiseen kuin liikkumisen apuna, lisäksi sen avulla voi tarjota vaikkapa lisälämpöä poikasille. Häntä voi kertoa myös eläimen kunnosta. Tuuheahäntäinen
kettu on terve ja hyvinvoiva. Sellaisella eläimellä on hyvät mahdollisuudet jatkaa sukua.

Lintujen jalat kertovat niiden elintavoista
Pitkät jalat kertovat sopeutumasta, joka mahdollistaa vedessä kahlaamisen. Yleensä tähän liittyy vielä pitkä nokka, jolla lintu voi tonkia pohjamudasta ravintoa. Myös kaukana toisistaan olevat varpaat estävät
sitä tehokkaasti vajoamasta pohjaliejuun.

Pienien, pöheiköissä ja puskissa viihtyvien lintujen on helpompi liikkua pomppimalla oksalta toiselle. Lyhyet jalat ovat niille etu. Myös niiden lyhyillä ja tukevilla nokilla on hyvä syödä silmuja ja siemeniä. Maassa viihtyvät linnut usein kävelevät säästääkseen energiaa.

Eri lintulajeilla on helposti tunnistettavia piirteitä, jotka kaikki kertovat sopeutumisesta omaan elinympäristöön.

Kalat ovat erimuotoisia
Kertooko hauen ulkomuoto jotakin sen elintavoista ja ominaisuuksista? Vertaa sitä vaikka kampelaan lahnaan tai siloneulaan. Mitkä kalat ovat nopeita saalistajia, mitkä taas verkkaita pohjantonkijoita? Käy tutustumassa aiheeseen Treenaamossa.

Hännällä ohjataan liikkeitä. Esimerkiksi kun orava juoksee tai kiipeää, häntä rytmittää sen menoa.

Häntä toimii myös lämmittimenä.

Lintujen jalat kertovat niiden elintavoista.

Kalat ovat erinäköisiä monista eri syistä.