yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Uskonnot ja elämänkatsomus /

Lestadiolaisuus

Kuva: Lestadiolaisperhe. YLE kuvanauha.

1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike. Liike on oppierimielisyyksien takia jakautunut useaan eri ryhmään.

Pääsuuntauksia on kolme: vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus ja rauhansanalaisuus. Tunnetuin lestadiolaisuuden suuntaus on vanhoillislestadiolaisuus, jonka piiriin kuuluu suomessa noin 80 000–150 000 ihmistä.

Lestadiolaisuuden vahvinta aluetta on Pohjanmaa ja Pohjois-Suomi. Liikkeen päätapahtuma on eri puolilla Suomea järjestettävät Suviseurat. Tilaisuus vetää paikalle kymmeniätuhansia ihmisiä.

Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäännöistä. Tanssi, iskelmämusiikki, elokuvat, televisio ja esiaviolliset suhteet kuuluvat syntien listalle.

Seurakunnan piiristä eroaminen on usein kivuliasta. Seurakunta on hyvin kiinteä ja epäuskoisia kohtaa kadotus.


Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: herätysliikkeet, kirkko, kääntymys, lestadiolaisuus, perheet, seurakunta, sielunelämä, Suviseurat, usko, uskonelämä, uskonnollinen identitetti, uskonnolliset ilmiöt, uskonnolliset juhlat, uskonnolliset järjestöt, uskonnolliset yhteisöt, uskonnollisuus, uskonnot


Katsele ja kuuntele

Voimala: Lestadiolaisäitien synnytyspakko

1 videoleike

Vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisyä pidetään syntinä. Suuret perheet johtuvat siitä, että lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä.
Katsele ja kuuntele

Ainoa oikea Jumala

1 videoleike

Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike. Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäänöistä.
Katsele ja kuuntele

Matkalla taivaskotiin

1 videoleike

Suviseurat kokoavat vuosittain kymmenätuhansia lestadiolaisia Jumalan sanaa kuulemaan. 13-lapsinen Leppälän perhe lähti Kruunupyyn Suviseuroihin Sievistä vuonna 1999.
Katsele ja kuuntele

Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat

1 videoleike

Liperiläinen maanviljelijä Viljo Saukkonen jätettiin saatanalle, kun hän ei suostunut tekemään vaalityötä Keskustapuolueelle. Myös väärä pukeutuminen saattoi olla syy liikkeestä karkoittamiseen.
Katsele ja kuuntele

Syntisin silmin

1 videoleike

Hannu Karpon reportaasi kuvaa lestadiolaisuuden synkempää puolta. Ohjelmassa esiintyy mm. liikkeestä erotettu opettaja Esko Takkula.
Katsele ja kuuntele

Lestadiolaisuutta Lapissa 1950-luvulla

2 audioleikettä

Leo Mellerin vuonna 1959 tekemä reportaasi kertoo lestadiolaisuudesta Tornionjokilaaksossa ja Länsipohjassa. Haastattelujen lisäksi ohjelmassa kuullaan nauhoitus hurmoksellisista seuroista Torniossa.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 27.05.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä