yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 15 artikkelia tai teemaa.

Suomi Kekkosen aikaan - poikkeuslaki ja EEC (1978)

Presidentti Urho Kekkonen oli jo vuoden 1968 repivien vaalimittelöjen jälkeen ilmoittanut, ettei tulisi enää osallistumaan vaalitaisteluun. Poliittisessa johdossa hänet kuitenkin koettiin ulkopoliittisen jatkuvuuden symboliksi, joka turvaisi idänsuhteet myös Suomen ja Euroopan talousyhteisön EEC:n vapaakauppasopimuksen jälkeen.

1 audioleike


Zavidovo-vuoto vauhditti Kekkoselle puuhattua poikkeuslakia (1972, 1973)

Suomen suunnitelmat vapaakauppasopimuksesta Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa saivat uuden käänteen syksyllä 1972, kun julkisuuteen vuoti muistio presidentti Kekkosen ja neuvostojohdon luottamuksellisesta keskustelusta Zavidovon metsästysmajalla Moskovan koillispuolella.

4 audioleikettä


Suomi ja Länsi-Euroopan taloudellinen integraatio (1957-1973, 1998)

Maaliskuussa 1957 perustettiin Euroopan talousyhteisö EEC, tulevan EU:n kulmakivi. Maaliskuussa neljä vuotta myöhemmin Suomi liittyi EEC:n ulkopuolelle jääneiden maiden muodostaman Euroopan vapaakauppaliiton Eftan liitännäisjäseneksi.

3 audioleikettä


Politiikkaa 1970-luvulla (1970-1979)

Maaseudun murros nosti Veikko Vennamon johtaman SMP:n merkittäväksi voimatekijäksi 1970-luvun alkaessa. Suomessa jatkui edelleen vahvan presidentin aika.

12 audio- ja 25 videoleikettä


1950-luvulla Suomi sai olympiakisat ja Miss Universumin (1950-1959)

1950-luvulla sodan varjo väistyi Suomesta: sotakorvaukset saatiin maksetuiksi, olympialaiset pidettiin Suomessa, ja Armi valittiin maailman kauneimmaksi.

1 audioleike


Kekkosen hyväksi poikkeuslaki (1973)

Kekkonen valittiin presidentiksi 1973 poikkeuslailla. Sitä edelsi monimutkainen poliittinen prosessi, joka korosti istuvan presidentin asemaa entistä enemmän.

2 videoleikettä


Ulkopolitiikkaa 1970-1990 -luvuilla (1970-1995)

1970-luvulla Suomi alkoi kansainvälistyä ja osallistua aktiivisesti moniin läntisiin ja itäisiin yhteistyöhankkeisiin. Suomen EU-jäsenyys 1995 laajensi ulkopolitiikkaa entisestään.

24 audio- ja 13 videoleikettä


Kekkonen huolestuu hallitusneuvotteluiden pitkittymisestä (1972)

"Silloin kun hallitusneuvottelut ovat kaikkein vaikeimmassakin vaiheessa, on tavallisesti sanottu, että ollaan levollisia vaan, kyllä maalle aina hallitus syntyy", päivittelee Urho Kekkonen eroavalle hallitukselle syyskuussa 1972.

1 videoleike


Ahti Karjalainen avaa ETYKin ykkösvaiheen (1972)

Ulkoministeri Ahti Karjalainen toivottaa eurooppalaiset kollegansa Suomen hallituksen puolesta tervetulleiksi Finlandia-taloon marraskuussa 1972.

1 videoleike


Sorsa nousee pääministeriksi (1971,1972)

Puoluesihteeri Sorsa oli johtamassa murskaäänimäärällään vasemmistoa vaalivoittoon tammmikuussa 1972 pidetyissä vaaleissa.

4 videoleikettä


« edellinen 1 2 seuraava »