Elävä arkisto / Kotimaa / Suomi sodassa / Talvisodan ankarat päivät 1939-1940 /

Suomi taistelee itsenäisyydestään

HUOM: Valitettavasti palvelussa on hetkellinen tekninen häiriö. Kokeile ladata sivu hetken kuluttua uudelleen. Ohjeita. Jos käytät Elävää arkistoa ulkomaisessa verkossa saattaa kyseinen klippi olla sopimusehtojemme johdosta katseltavissa vain Suomessa, tällöin asiasta on maininta artikkelissa.

OBS: Tillfälligt tekniskt avbrott. Prova att ladda om sidan eller kom tillbaka om en stund. Tilläggsuppgifter. Om du använder Arkivet utanför Finland kan du kontrollera om klippet på grund av våra kontraktsvillkor endast är tillgängligt i Finland. Detta står i så fall i artikeln.

NOTE: Our service is experiencing temporary technical difficulties. We are sorry for the inconvenience, please try again after a while or try to refresh the page. Some videoclips are only available in Finland due to the terms of our agreements (possible limitations are mentioned in the article).

Sota syttyy vuosi 1940 | kesto: 2:48 (Video)

Moskovan neuvottelujen kariutumisesta huolimatta Suomessa ei uskottu Neuvostoliiton hyökkäykseen. Marraskuun 30. päivänä 1939 kello 6.50 puna-armeijan tykistö kuitenkin avasi tulen Kannaksella. Aamun valjetessa alkoivat myös Helsingin pommitukset.

Suomi julistettiin sotatilaan ja ylipäälliköksi nimitettiin marsalkka Mannerheim.

A.K. Cajanderin johtama hallitus erosi ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin Risto Ryti Suomen Pankista. Hallituksen vaihdoksen tavoitteena oli avata uudestaan neuvottelukosketus Moskovan kanssa.

Neuvostoliitto kuitenkin muodosti Otto Ville Kuusien johdolla emigranttikommunisteista kootun Terijoen ”varjohallituksen”, jonka se katsoi nyt edustavan Suomen kansaa. Rytin hallituksen kanssa Neuvostoliitto ei suostunut neuvottelemaan.

Neuvostopropagandan mukaan Suomi oli ajautumassa vallankumoukseen. Alistettu kansa kaipasi vapautusta. Sitä Moskova lupasi Kuusisen ja kansalaissodasta Neuvosto-Venäjälle paenneitten muiden punaisten johtaman “kansanhallituksen” kautta.

Ankarista taisteluista ja Neuvostoliiton massiivisesta ylivoimasta huolimatta puna-armeijan hyökkäys saatiin miltei kokonaisuudessaan pysäytettyä joulukuussa.

Ensimmäisen merkittävän voiton Suomen armeija sai 6.12.1939 Tolvajärvellä. Ankaria torjuntataisteluja käytiin myös Taipaleen alueella, Summassa ja Kollaanjoella.

Suomussalmen ja Raatteen taistelut herättivät myös kansainvälistä huomiota. Talviolosuhteita ja mottitaktiikkaa hyväksi käyttäen suomalaiset tuhosivat kaksi neuvostoliittolaista divisioonaa.

Tunnetuksi tulivat myös “Molotovin koktailit” - panssarivaunujen tuhoamiseen tarkoitetut polttopullot - joilla “malli Cajanderilla” huonosti varustettu Suomen armeija kävi taistelua maan itsenäisyydestä.

Uutiskuvat mittavasta sotasaaliista ja paikoilleen juuttuneista neuvostojoukoista levisivät myös maailman lehdistöön.

Suomalaisten sinnikäs vastarinta oli merkki yhtenäisestä kansasta. Oli selvää, ettei Suomea pystyttäisi miehittämään muutamassa viikossa, kuten Stalin oli arvioinut.

Pitkittynyt sota oli Neuvostoliitolle kiusallinen. Niinpä se pyrki vuoden 1940 alussa nopeaan ratkaisuun ja keskitti Suomen vastaiselle rintamalle lisäjoukkoja.

Hyökkäyksen pääpaino oli Karjalan kannaksella ja 11.2.1940 se johti läpimurtoon Summassa. Suomalaiset vetäytyivät ensin väliasemaan ja helmikuun lopulla viivytystaisteluja käyden taka-asemaan.

Suomalaiset olivat rauhan tullessa 13.3.1940 kuluttaneet voimansa äärimmilleen, eikä rintama enää olisi kauan pitänyt.

“Talvisodan ihme” ja “105 kunnian päivää”, kuten niitä Suomessa nimitetään, olivat ohi ja edessä oli ankara rauha. Kun aseet vihdoin vaikenivat, rauhanehdot otettiin Suomessa vastaan tyrmistyneinä. Koko maassa järjestettiin suruliputus.

Rauhansopimus solmittiin 13.3.1940 Moskovassa. Suomessa se sai pian välirauhan nimen ja merkityksen.

Teksti: Reijo Perälä