Elävä arkisto / Lapset /
Valistavat ja opettavat lastenohjelmat
1970-luvun lastenohjelmat olivat ennen kaikkea kasvattavia. Ohjelmissa käsiteltiin
esimerkiksi demokratiaa ja alkoholin käyttöä. Ohjelmista oli karsittu pois viihdyttäminen.
Kuvaavia esimerkkejä 1970-luvun
lastenohjelmista ovat Hyrrä ja Mitä? Niissä esikouluikäisille lapsille kerrottiin mm. Vietnamista ja kuinka lapsi joutuu
äidin mahaan.
Kysy pois, Küsi julgesti -ohjelmasta paljastuu, kuinka suomettuminen näkyi myös lastenohjelmissa. Lähetyksessä suomalais- ja virolaislapset saivat kysellä toistensa elinoloista.
Iloisemmissa tunnelmissa lapsia on opetetu mm. laskettelemaan, uimaan ja luistelemaan.
Kaikki teemat
![](kuvat/teema/T00074_pieni.jpg)
Hyrrä
4 videoleikettä
1970-luvulla television merkitys nähtiin ennen kaikkea tiedonjakajana. Hyrrä oli äärimmäinen esimerkki yhteiskunnallisesta lastenohjelmasta.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00273_pieni.jpg)
Kysy pois - Küsi julgesti
2 videoleikettä
Kysy pois, Küsi julgesti –ohjelmassa koululaiset kysyivät Neuvosto-Eestistä ja Suomesta. Suomalaislapsia kiinnostavat mm. kolhoosit.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00274_pieni.jpg)
Mitä
2 videoleikettä
Mitä?-ohjelmasarjassa käsiteltiin erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Ohjelmassa oli myös mukana lapsia, joita haastateltiin ja jotka näyttelivät aiheeseen liittyviä kohtauksia.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00292_pieni.jpg)
MOI - Nuorten oma ohjelma
5 videoleikettä
1980-luvulla lähetettyä Moi:ta mainostettiin ohjelmana, jonka nuoret olivat itse tehneet. Aihevalinnoissa ja haastateltavissa on kuitenkin vahvasti 70-luvun kaikuja.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00275_pieni.jpg)
Nikkari
2 videoleikettä
Nikkari oli askarteluohjelma kouluikäisille. Nikkarin askartelu oli enemminkin työskentelyä erilaisista materiaaleista oikeilla työkaluilla.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00775_pieni.jpg)
Noppa
7 videoleikettä
Malli Noppa-ohjelman otettiin rapakon takaa Yhdysvalloista. Tavoitteena oli kiinnittää lasten huomio vitsailun ja riimittelyn keinoin.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00215_pieni.jpg)
Pikku Kakkosen uutiset ja Kohtaset
4 videoleikettä
Pikku Kakkoseen tuli omat uutiset 1990-luvulla. Myöhemmin uutisia taustoitettiin ajankohtaisohjelma Pikku Kohtasella.
Teemasivulle
![](kuvat/teema/T00076_pieni.jpg)
Tutkitaan luontoa - akvaarion rakentaminen
9 videoleikettä
Tutkitaan luontoa –ohjelmassa Ilkka Koivisto ja Matti-nukke selvittävät Suomen luontoon liittyviä asioita. Matti ja Ilkka täyttävät mm. akvaarion ja tutkivat järvien elämää.
Teemasivulle
Katso ja kuuntele myös nämä
![](kuvat/artikkeli/058540131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Aikamatkailija Nyhverö Nyyssönen
10 videoleikettä
Nyhverö Nyyssösellä on poikkeuksellinen kyky: varpaitaan ja silmiään kiepauttamalla sekä strategisista paikoista painamalla hän pystyy siirtymään ajassa taaksepäin. Mukaan aikamatkalle lähtee hänen sammakkoystävänsä Nykänen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/046640131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hello, Hello, Hello
1 videoleike
Pelokkaat englantilaiset poliisit Stan ja Dud pohtivat klassikkokielikurssissa, missä kissa naukuu.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/087490131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Hissun kissun
3 videoleikettä
Heikki Takkinen opastaa pohtimaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja antaa vinkkejä pehmoisemmasta elosta lapsille ja heidän vanhemmilleen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/095080131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Isän ja äidin töissä
10 videoleikettä
Pikku Kakkosen 1980-luvun alun ohjelmasarjassa lapset pääsevät päiväksi tutustumaan vanhempiensa ammatteihin näiden työpaikoille.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/092810131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Koulupojat Olavinlinnassa
1 videoleike
Kun Kari tulee Jussin kutsumana vierailulle Savonlinnaan, alkaa aikamatka Olavinlinnassa. Koulupojat haistavat ruudin katkun vihollisen hyökätessä, miekkailevat portaissa ja näkevät käytävillä linnan historiallisia hahmoja.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/003710131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
"Tietysti lakasen lakasinkoneella!"
1 videoleike
Myös Pikku Kakkosessa esitettiin tietoiskuja. Liikenteen vaaroista varoittava "Lasten ammatit" on lajinsa klassikko.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/084940131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lasten hiihtokoulu ![Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona](kuvat/lataa_12x12px.gif)
1 videoleike
Suomen ladun järjestämässä lasten hiihtokoulussa otetaan sivakoinnin taidot haltuun ja tutustutaan oikeanlaiseen urheiluvarustukseen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/021600131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Lasten tietokilpailu Markus-sedän johdolla
1 audioleike
Lastentunneilla pidettiin myös silloin tällöin tietokilpailuja. Tässä tietokilpailussa kolme tyttöä ja kolme poikaa kisaavat keskenään.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/001860131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Leikitään lääkärille menoa
1 videoleike
Nyt kerrotaan -ohjelmasarjassa käsiteltiin lasten elämään liittyviä asioita. Tässä esimerkkiohjelmassa leikitään lääkärille menoa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/097950131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Leipä leipäsein - leivotaan leipää
1 videoleike
Ohjelmassa tutustutaan leipään ja leipomisen eri tapoihin kaupunkikodissa, maalaiskodissa ja leipomossa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/077600131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Liikennepeikon päämaja
1 videoleike
Liikennepeikko lukee kolaripeikoille kuukausiraportin ja raivoaa, kun liikennetapaturmien määrä on pienentynyt.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/097860131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Luistelukoulu
10 videoleikettä
Amurin päiväkodin lapset käyvät luistelukoulua. Luistelukoulun tarkoituksena on antaa luistelussa tarvittavat perustaidot.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/047460131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Me vehkeilijät
5 videoleikettä
Asterisen perheen sähköpumppu on rikkoutunut ja vedet joudutaan itse kantamaan saunalle. Nyt tarvitaan fysikaalisia taitoja.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/098610131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mikko Alatalon laskettelukoulu
2 videoleikettä
Alppitohtorin vastaanotto alkaa. Pipo päähän ja suksi takajalkaan. Laskettelu se on tarttuva tauti, ota oppia ja nauti.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/079740131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mikko Alatalo puhuu piposta
1 videoleike
"Ne on ihan Utsjoki-tyyppejä, joilla ei ole pipoa päässä," toteaa Mikko Alatalo nasevasti tamperelaisen koulun pihalla.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/093840131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Miniruletti: Lapsen paikka autossa
1 videoleike
Lastenohjelmasarja Miniruletin pääpaino oli liikennekasvatuksessa. Tässä osassa mietitään sitä, missä lapsen kannattaa istua autossa ollessaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/036040131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Paluu tulevaisuuteen
1 videoleike
1980-luku oli ankeaa aikaa ainakin tässä kuvitteelllisessa tarinassa, jossa vuoden 2013 tiedostavat nuoret tutustuvat kolmen vuosikymmenen takaiseen aikaan.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/023840131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Pikku Kakkosen jäävaroitus
1 videoleike
Pikku Kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan, kun hän menee heikoille jäille. Onneksi apuun ehtii tunnuksen reipas poika.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/024070131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Jäävaroituksen ohje pelasti pikkusiskon
1 videoleike
Jonin äiti kertoo kuinka Joni pelasti pikkusiskonsa Heidin kodin läheisestä joesta. Apuna Jonilla oli Pikku Kakkosen jäävaroituksen ohjeet.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/052710131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Robotti von Rosenberg: ihminen
1 videoleike
Robotti von Rosenberg on melkein saanut tutkimuksensa loppuun Maa-nimisellä planeetalla. Viimeisenä tutkimuskohteena on ihminen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/017300131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Radio ja TV lapsen taidekasvattajina
2 audioleikettä
Mikä neuvoksi, kun vanhempien kontrolli tapasi pettää ja juuri ne alaikäisiltä kielletyt televisio-ohjelmat kiinnostivat lapsia?
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/098070131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Tonttutuvassa askarrellaan
6 videoleikettä
Tonttutuvassa valmistellaan joulua. Käsistään kätevät pikku tontut ja toimittaja Maija Koivula valmistavat jouluisia askarteluja.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/001930131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Uintiharjoittelua ja vesileikkejä
1 videoleike
Tässä esimerkkiohjelmassa Pirkko Numminen opettaa lapsia uimaan. Mukana on myös lasten vanhempia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/076510131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Uma ymmärsi nuoria
3 videoleikettä
Sellainen käsi, joka lapsena oppii silittämään, osaa sen vanhanakin, eikä sellainen käsi herkästi mene nyrkkiin, tuumasi lasten ja nuorten puolesta puhunut Uma Aaltonen.
Katsele ja kuuntele