Elävä arkisto / Kotimaa / Suomi sodassa / Lopullinen rauha solmittiin Pariisissa 1946 /

Suomi toivoi muutoksia
rajoihin ja korvauksiin

1946, 1947

HUOM: Valitettavasti palvelussa on hetkellinen tekninen häiriö. Kokeile ladata sivu hetken kuluttua uudelleen. Ohjeita. Jos käytät Elävää arkistoa ulkomaisessa verkossa saattaa kyseinen klippi olla sopimusehtojemme johdosta katseltavissa vain Suomessa, tällöin asiasta on maininta artikkelissa.

OBS: Tillfälligt tekniskt avbrott. Prova att ladda om sidan eller kom tillbaka om en stund. Tilläggsuppgifter. Om du använder Arkivet utanför Finland kan du kontrollera om klippet på grund av våra kontraktsvillkor endast är tillgängligt i Finland. Detta står i så fall i artikeln.

NOTE: Our service is experiencing temporary technical difficulties. We are sorry for the inconvenience, please try again after a while or try to refresh the page. Some videoclips are only available in Finland due to the terms of our agreements (possible limitations are mentioned in the article).

Välirauhasta rauhaan 06.03.1947 | kesto: 7:40 (Video)

Suomea Pariisin rauhankonferenssissa edusti pääministeri Mauno Pekkalan vetämä valtuuskunta. Suomalaiset lähtivät Pariisiin siinä uskossa, että välirauhan määrittelemistä ehdoista voitaisiin vielä neuvotella ja että ankaria ehtoja voitaisiin lieventää.

Tämä oli kuitenkin harhaluulo. Neuvostoliitto oli alusta asti jyrkkänä. Suomen valtuuskunta ei saanut rauhankonferenssia läpi yhtään muutosesitystä.

Rauhansopimuksen valmistelut käynnistettiin presidentti J. K. Paasikiven johdolla jo alkuvuodesta 1946. Sotilaallisissa kysymyksissä toimi asiantuntijana kenraali Erik Heinrichs, jonka raja-asioita koskeva muistio oli sävyltään maltillinen.

Heinrichsin mukaan Suomen ei ollut viisasta tavoitella Tarton rauhan rajaa. Suurvallan naapurina oli Suomen edun mukaista, että raja on kaukana Leningradista.

Ennen varsinaista konferenssia Suomi lähetti pääministeri Mauno Pekkalan johtaman valtuuskunnan Stalinin puheille ottamaan selvää Neuvostoliiton suhtautumista Suomen toivomuksiin.

Suomalaiset esittivät ”karjalaisten” nimissä toivomuksen, että he saisivat tavalla tai toisella palata entisille asuinsijoilleen. Stalin ja Molotov ilmoittivat kuitenkin selvin sanoin, ettei rajoihin ole saatavissa mitään muutoksia. Stalin muistutti, että suomalaiset voisivat olla tyytyväisiä, ettei maata ole miehitetty.

Rajatarkistukset ja sotakorvaukset otettiin esille myös varsinaisessa rauhankonferenssissa Pariisissa, mutta Neuvostoliiton asenne oli yhtä tyrmäävä.

”Voi surkeutta”, tuskaili J. K. Paasikivi päiväkirjoissaan, kun konferenssin lopputulos alkoi häämöttää.

Teksti: Reijo Perälä

AVAINSANAT: armeijat, asemasota, aseveljeys, dokumenttiohjelmat, elintarvikkeet, evakot, evakuointi, filmikatsaukset, Helsinki, hyökkäyssota, jatkosota, kansallissosialismi, korvikkeet, Lapin sota, Leningrad, Moskova, natsit, Pariisi, Pariisin rauhankonferenssi 1946, Pariisin rauhansopimus, presidentit, pula-ajat, puna-armeija, puolustusvoimat, rauhanneuvottelut, ravintolat, sotakorvaukset, sotilasliitot, säännöstely, talvisota, Tarton rauha, toinen maailmansota, välirauha, YH, Ylimääräiset harjoitukset