Sukulaisten ja tuttujen houkuttelemana Ruotsiin siirtolaisiksi lähteneiden oli lähes mahdotonta saada työtä ilman kielitaitoa. Ruotsin valtio oli asettanut vaatimuksen työnantajille, jolla varmistettaisiin työntekijälle edes välttävä kielitaito.

"Osataan sanoa muutamat tervehdykset tutuille. Työssä hihnalla ei tarvitse puhua kenellekään. Ruokatunneilla syödään automaateista, joissa on havainnollinen kuva kustakin ruokalajista. Työmatkoilla on kuukausikortti ja kun suomalaiset yleensä vielä asutetaan samoille alueille, löytyy juttu kaveri helposti. Ostokset suoritetaan itsepalvelumyymälöissä, joihin kerätään itse tarvittavat ostokset. Kassakoneesta katsotaan maksettava summa.

Näin saattaa jatkua vuosikausia ja lopulta hävetään omaa kielettömyyttä niin, ettei sitä paljasteta edes lähimmille tutuille."

Monet siirtolaislasten vanhemmat olivat huolissaan lastensa kielen kehittymisestä. Suomen kielen opetusta ei annettu Ruotsin kouluissa ja uuden kielen opettelu ilman äidinkielen hallintaa oli hankalaa. Äidinkieli on myös osa kulttuuria, johon lapsi ei enää tunne kuuluvansa ilman kieltä.

Osassa siirtolaisperheitä kävi myös niin, että lasten ja vanhempien välille syntyi kielimuuri. Lapset osasivat jo hyvin ruotsia ja suomenkieli alkoi unohtua, mikä aiheutti ongelmia kieltä taitamattomille vanhemmille. Vain murto-osa siirtolaisnuorista jatkoi opintojaan lukiossa.

Teksti: Heidi Tetri

AVAINSANAT: elintasopakolaiset, kielet, maastamuuttajat, oppiminen, Ruotsi, ruotsinsuomalaiset, siirtolaiset, tunnekieli, ulkosuomalaiset, äidinkieli

Anna palautetta sivun sisällöstä