yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / TV- ja radioviihde /

Hymyhuulet

1987 - 1988

Kuva: Tiina Pirhonen, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala ja Pirjo Luoma-Aho Hymyhuulissa 1987. Kalevi Rytkölä.

"Äyts töks töks" ja "nunnuka-nunnuka lailaa-lailaa" olivat mieleenpainuvia viisauksia, joihin tv-katsojia tutustutti Hymyhuulet-sarja vuosina 1987-1988.

Hymyhuulet oli Kari Kyrönsepän ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kolmas ja viimeinen merkittävä yhteistyöprojekti Velipuolikuun ja Mutapainin ystävien jälkeen.

Röheämpää ja epäanalyyttisempää, Petelius määrittää Hymyhuulien ominaislaadun. Hänen partnerinaan sarjassa oli tällä kertaa Aake Kalliala, jonka erityisvahvuuksiin kuuluivat järjettömät hahmot.

Petelius ja Kalliala esittelivät katsojille mm. politiikan ja kulttuurin merkkinimiä Vironperän pariskunnasta Chydeniukseen ja Rydmaniin.

Hymyhuulet esitteli mm. maamme etnisiä vähemmistöjä saamelaisista romaaneihin. Rotuennakkoluuloilla leikittely närkästytti joitakin valtaväestöön kuuluvia, mutta vähemmistöjen edustajat kehottivat tekijöitä jatkamaan entiseen malliin.

Forssalais-tuusulalaista nuorisokulttuuria esitteli Antti Raivion ja Ville Virtasen luoma Aki ja Turo -kaksikko, joka elvytti yleiseen käyttöön ilmaisut "lievä mopo", "äyts töks töks" ja "mutsis oli". Koulukiusaajan ja -kiusatun monimutkaista suhdetta esittelevät sketsit oli tarkoitettu itkettämään, mutta niistä tuli suomalaisen tv-huumorin merkkituotteita.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: Aake Kalliala, ennakkoluulot, huumori, Kari Kyrönseppä, komiikka, koulukiusaaminen, mustalaiset, Pirkka-Pekka Petelius, rodut, saamelaiset, sketsit, viihdeohjelmat, vähemmistöt


Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Aki ja Turo & Hepamamas

1 videoleike

Auts töks töks! -miehet Aki ja Turo taituroivat myös bändin solisteina legendaarisessa Hymyhuulet-sarjassa.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Erkki Nyström ennustaa vuoden säätä

1 videoleike

Meteorologi Erkki Nyström luo katsauksen koko vuoden säähän Hymyhuulten uutisstudiossa. Tätä haasteellista tehtävää eivät helpota putoilevat pilvet.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Eugen ja Ruben neuvovat baarikaapin täytössä

1 videoleike

Eugen ja Ruben antavat Hymyhuulissa katsojille arvokkaita neuvoja siitä kuinka omasta baarikaapistaan saisi mahdollisimmat edustavan.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Ryydman ja Chydenius Ruotsissa

1 videoleike

Ryydmanilla on edessään visainen tehtävä. Kissanainen on nousemassa eurovisa-lavalle Ruotsissa.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Nunnuka-nunnuka-lai-lai

2 videoleikettä

Naima-Aslakilla ja Soikhiapäällä on mennyt poronerotus pieleen, kun paikalla olikin järjestetty Naton sotaharjoitukset.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Arvid ja Valde

2 videoleikettä

Arvid ja Valde pohtivat Hymyhuulten sketsissä tupakan ja viinan epäterveellisyyttä.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Sukupuolikäyttäytymistutkimus

1 videoleike

Uusmoralismin aika näyttäisi olevan ohitse. Enää 10 prosenttia kannattaa parisidonnaisuutta. Tämän todistaa kaneille tehty haastattelututkimus.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulet: Kantri-Jyri ja Teukka

1 videoleike

Tämä parivaljakko joutuu Hymyhuulissa jos jonkinlaisiin kommelluksiin.
Katsele ja kuuntele

Hymyhuulien salaisuus

1 audioleike

"Äyts töks töks" ja "nunnuka-nunnuka lailaa-lailaa" olivat mieleenpainuvia viisauksia, joihin tv-katsojia tutustutti Hymyhuulet-sarja vuosina 1987-1988.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.07.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä