yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Keskustan kestokasvo Paavo Väyrynen

1946-

Kuva: Ulkoministeri Paavo Väyrynen työhuoneessaan valtioneuvostossa 1986. Kalle Kultala

Väyrynen nousi valtakunnan politiikkaan poikkeuksellisen nuorena. Takana on pitkä ministerintaival, Keskustapuolueen puheenjohtajuus ja kaksi presidenttiehdokkuutta.

Eduskuntaan valittaessa vuonna 1970 Paavo Väyrynen oli vasta 23-vuotias. Nuoren poliitikon ura jatkoi nousukiitoa ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli puolueensa varapuheenjohtaja.

Ministeri Väyrysestä tuli ensi kerran 29-vuotiaana, jolloin käteen tarttui opetusministerin salkku. Myöhemmin pesti vaihtui työvoimaministerin ja sittemmin ulkoministerin tehtävään.

Paavo Väyrynen kuului presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin. Erityisesti presidenttiehdokkuuksien aikaan vuosina 1988 ja 1994 läheiset suhteet ovat olleet suurennuslasin alla.

Vuonna 1995 Väyrynen siirtyi Euroopan parlamenttiin. Suomen eduskuntaan hän ei palannut, vaikka tulikin valituksi edustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä vuosina 1995 ja 1999. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen Väyrynen asetti ehdoksi paluulleen kotimaan politiikkaan joko ministerin tai eduskunnan puhemiehen pestin. Äänestyksen jälkeen Väyrynen valittiin Matti Vanhasen toiseen hallitukseen ulkomaankauppaministeriksi.

Kevään 2011 vaaleissa Väyrynen jäi valitsematta eduskuntaan ensimmäisen kerran 40 vuoteen. Väyrynen sanoi uhrautuneensa puolueen hyväksi asettumalla pyynnöstä ehdokkaaksi Uudellamaalla perinteisen kannatusalueensa Lapin sijaan.

Koonnut: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: Eduskunta, EU, Euroopan parlamentti, Euroopan unioni, europarlamentaarikot, haastattelut, henkilökuvat, kansanedustajat, Keskustapuolue, ministerit, poliitikot, poliittinen historia, poliittinen muutos, poliittiset järjestöt, politiikka, puolueet, Suomen Keskusta, urakehitys, uutisohjelmat


Katsele ja kuuntele

Nuori toimittaja Paavo Väyrynen

1 audio- ja 1 videoleike

Yleisradiolle 60-luvun lopussa toimittajantöitä tehnyt Paavo Väyrynen haastatteli urallaan niin Tšekkoslovakian miehityksen silminnäkijöitä kuin minimipalkkaa vastustavia työnantajiakin.
Katsele ja kuuntele

Paavo Väyrynen - kansanedustajasta presidenttiehdokkaaksi

1 videoleike

Keskustapuolue valitsi Paavo Väyrysen presidenttiehdokkaakseen vuoden 1988 vaaleihin kesällä 1986. Vaalien alla ehdokkaiden taustoja ruodittiin Minusta presidentti -sarjassa.
Katsele ja kuuntele

Väyrynen Kekkosen oppipoikana

2 videoleikettä

Vuonna 1993 ulkoministeri Paavo Väyrynen oli vieraana Yhdenillan pysäkki -ohjelmassa. Toimittaja Pekka Manninen tenttaa Väyrystä tämän tiiviistä suhteesta Urho Kekkoseen.
Katsele ja kuuntele

Väyrysen voitto villitsi keskustaväen

1 videoleike

Puoluekokouksen osallistujat yltyivät hurmioon ja spontaaniin yhteislauluun nuoren Paavo Väyrysen tultua valituksi keskustan puheenjohtajaksi. "Kansanvalta on puhunut, pulinat pois", totesi hävinnyt Johannes Virolainen.
Katsele ja kuuntele

Paavo Väyrynen mediapelissä

2 videoleikettä

Paavo Väyrynen on usein kokenut median tulkinneen tai kohdelleen häntä väärin. Hän on katsonut joutuneensa mielikuvaterrorin kohteeksi ja mediapelin ratkaisseen vaalituloksia.
Katsele ja kuuntele

"On vahvoja perusteita harkita..."

2 videoleikettä

Paavo Väyrynen tulkitsee hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa ja näyttää, kuinka sama lause voi merkitä useita asioita.
Katsele ja kuuntele

Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta

1 videoleike

Vuoden 2011 eduskuntavaalien yksi yllätys oli kansanedustaja Paavo Väyrysen tipahtaminen eduskunnasta. Väyrynen hävisi eduskuntavaalit ensimmäisen kerran 40 vuoteen ja jäi valitsematta.
Katsele ja kuuntele

Väyrysen EU-jarrutus väsytti lopulta Uosukaisenkin

9 videoleikettä

Marraskuun alussa 1994 puhutti suomalaisia yksi aihe ylitse muiden. Kumpi kuukahtaa eduskunnan EU-jarrutuskeskustelussa ensin, Väyrynen vaiko Uosukainen?
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 03.04.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä