yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 119 artikkelia tai teemaa.

Runonlaulanta (1800-2000)

Ennen lukutaitoa, kirjoja ja tiedotusvälineitä tieto kulki suusta suuhun. Myöskin runot opittiin kuuntelemalla ja niitä laulettiin. Runojen keruun ansiosta syntyi myös Kalevala ja sitä kautta suomenkieli. Vanha runonlauluperinne kiinnostaa nykyäänkin monia harrastajia ja taiteilijoita.

4 videoleikettä


Riina Katajavuori: Kerttu ja Hannu (2008)

Katajavuoren viides runoteos Kerttu ja Hannu kertoo sisaruudesta ja aikuisuudesta. Runot tavoittavat sen haikean tunteen, kun aikuisena muistaa lapsuuden sadunomaisuuden.

1 videoleike


Finlandia-palkinto Arto Mellerille (1992)

Vuonna 1991 julkaistusta ”Elävien kirjoissa” –kokoelmasta Arto Melleri sai viimeisen runoteokselle myönnetyn Finlandia-palkinnon.

1 audioleike


Finlandia-palkinnon saaja Gösta Ågren (1989)

Uusikaarlepyyssä vuonna 1936 syntynyt runoilija Gösta Ågren oli kolmas Finlandia-palkinnon saanut lyyrikko. Vuoden 1988 parhaana teoksena palkittu runotrilogia ”Jär” (Tääl) oli kirja lapsuuden muistoista ja lapsuuden ihmisistä.

1 audioleike


Vänrikki Stoolin tarinoita (1962, 1975)

J. L. Runebergin runot Suomen sodasta nostivat tekijänsä kansallisrunoilijan asemaan. 1970-luvun radikaalitkin tulkitsivat niitä komeasti.

3 audio- ja 2 videoleikettä


Markus-sedän Lastentunti radiossa (1935-1956)

Lastentunteja lähetettiin radiossa vuosina 1926-1956. Ohjelmassa esiintyi satoja lapsia ympäri Suomea.

9 audioleikettä


Runoraati (2002, 2004, 2009)

Runoraati on vuodesta 2002 alkaen onnistunut käsittelemään runouden kautta lamaa, naisten äänioikeutta, sotaa ja rauhaa.

8 videoleikettä


Tämän runon haluaisin kuulla

Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelma aloitettiin vuonna 1967. Siinä on kuultu suomalaisten suosikkirunoja yli 40 vuoden ajan.

21 audioleikettä ja 1 videoleike


Piste-peliä mainostettiin magialla (1956)

"Mikä on kumma PP-mainostus vakavalaatuinen henkinen painostus?" Näin kulkee Jukka Virtasen runollinen teksti Piste-arvan mainoksessa vuonna 1956.

1 videoleike


Viljo Kajavan runoja (1974)

Viljo Kajava (1909-98) oli tunnettu runoilija ja hän vaikutti vahvasti aikansa ihmisiin ja uudisti vapaarytmistä runoa. Liisamaija Laaksonen tulkitsi Kajavan runoja Minulta sinulle -ohjelmassa.

2 videoleikettä


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 seuraava »