yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 18 artikkelia tai teemaa.

Jari Isometsä - juoksee porojen kanssa (1998)

Alatorniossa vuonna 1968 syntynyt Jari Isometsä käy Lapissa rauhoittumassa. Mieli lepää, vaikka ruumista rääkätäänkin.

1 videoleike


Nuori Jari Isometsä kiidätti Suomen olympiapronssille (1992)

Suomen miesten ainut hiihtomitali Albertvillen olympialaisissa varmistui vasta loppusuoralla, kun 24-vuotias Isometsä taisteli itsensä ohi Ruotsin Torgny Mogrenin.

1 audioleike


Isometsän menetetty takaa-ajohopea (2001)

Lahden MM-kisoissa 2001 Mika Myllylä jätti takaa-ajon vapaaosuuden väliin, Janne Immonen katkaisi sauvansa, ja Jari Isometsän hopea liukeni Hemohesiin.

1 videoleike


Isometsän dopingkäry paljastui (2001)

Lahden MM-hiihtojen ensimmäisenä päivänä 15.2.2001 Jari Isometsä hiihti 15 kilometrin kilpailussa neljänneksi. Isometsä antoi kisan jälkeen positiivisen dopingnäytteen, mutta hänen nimeään ei annettu vielä julkisuuteen.

5 videoleikettä


Paavo M. Petäjä Lahden MM-kisoissa 2001 (2001)

Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä kertoo Jari Isometsän dopingkärystä englanniksi ja suomeksi Lahden MM-kisoissa 18. helmikuuta 2001.

1 videoleike


Suomen hiihtojoukkueessa jo toinen dopingepäily (2001)

Viikon päästä Jari Isometsän dopingkäryn varmistumisesta Suomen joukkueessa alkoi paljastua uusi dopingtapaus. Mieshiihtäjän nimeä ei annettu vielä julkisuuteen.

2 videoleikettä


Lahden kohukisat 2001 (2001)

Kotiyleisö odotti Lahden MM-hiihdoista kuumeisesti mitaleja. Jo ennen kisoja oli kuitenkin alkanut vyyhti, joka purkautui kisojen aikana koko karmeudessaan.

24 videoleikettä


Ei mitään ilmaiseksi (2001)

Mika Myllylä valmistautuu Lahden MM-kisoihin, joihin hän lähtee voittajasuosikkina. Myllylä ei valmistautuessaan tiennyt, että nämä kisat tuhoisivat hänen uransa ja elämänsä.

1 videoleike


Myllylän ensimmäinen olympiavoitto Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (1998)

Mika Myllylä voitti 30 km:n työlään kisan Naganon olympialaisissa 1998 ja toi Suomen mieshiihtäjille ensimmäisen olympiakullan 22 vuoteen.

2 audioleikettä ja 1 videoleike


Alsgaardin ja Myllylän takaa-ajotaisto (1999)

Mika Myllylä hävisi Norjan Thomas Alsgaardille täpärästi Ramsaun MM-kisojen takaa-ajokilpailussa vuonna 1999. Suomalaiset kokivat kärsineensä kisassa vääryyttä.

1 videoleike


« edellinen 1 2 seuraava »