yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 11 artikkelia tai teemaa.

Pekka Puska kävi rasvasotaa (2009)

Pekka Puska veti 1970-luvulla kuulua Pohjois-Karjala-projektia. Vuosikymmenien päästä hän arvioi 1950-luvun raittiusfilmejä, 70-luvun ravintovalistusta ja tv:n kokkiohjelmia.

1 videoleike


Terveyden avaimet (1982)

"Oli pikkusen vastenmielistä lähteä sinne lenkille aluksi", pohtii savolainen terveyskurssilainen Pekka Puskan vetämällä kurssilla.

4 videoleikettä


Kun Suomi kävi rasvasotaa

Suomessa alkoi 1970-luvulla "rasvasota" voita ja läskiä vastaan. Vuonna 2010 se leimahti uudestaan, kun eläinrasvojen ja kolesterolin puolustajat nousivat julkisuuteen.

17 videoleikettä


Kansakunnan kalenteri: koulujärjestelmä (2009)

Ennen vanhaan lukkarit toteuttivat kirkkolakia ja valvoivat, että kansa oppi lukemaan. Tästä suomalaisuus alkoi viritä. Minkälainen on nykypäivän koulujärjestelmä? Mikä on hyvää ja mikä huonoa?

1 videoleike


Työ ja työttömyys (1808, 1809, 2009)

Kun Suomi eli 1800-luvulla omavaraistalouksissa, töitä tehtiin vuodenaikojen mukaan. Työttömyyttä ei tunnettu sanan nykyisessä merkityksessä, vaan se yhdistettiin köyhyyteen.

1 videoleike


Kohti maailman tiukinta tupakkalakia (1975-2010)

Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämäräksi. Suomalaisten tupakoinnin rajoitukset alkoivat laista, joka astui voimaan vuonna 1977.

2 audio- ja 6 videoleikettä


A-talk: Voita pöytään! (2010)

Rasvakeskustelu kiehuu kuumana. Vuosikymmenien aikana suomalaiset ovat oppineet vähentämään rasvan käyttöä. 70-luvulla aloitetussa Pohjois-Karjala-projektissa kansalle opetettiin, että etenkin eläinperäiset rasvat lihottavat, tukkivat verisuonia ja aiheuttavat sydänsairauksia.

1 videoleike


Sikainfluenssa (2009)

Sikainfluenssa levisi koko Suomeen marraskuussa 2009. Pandemialla oli tähän mennessä osuutta jo useahkon ihmisen kuolemaan.

8 videoleikettä


Vammaisten oikeuksia annostellaan lusikalla (1809, 2009)

Vammaisten perusoikeuksia annostellaan lusikalla, sanoo vammaisaktivisti Jenni-Juulia Wallinheimo.

1 videoleike


Aikuistyypin diabetes - ehkäisy ja hoito (2000-2006)

Suomalaistutkijat osoittivat ensimmäisinä maailmassa, että elämäntavat vaikuttavat merkittävästi aikuistyypin diabeteksen puhkeamiseen. Aikuistyypin diabetesta voi ehkäistä syömällä terveellisesti, välttämällä ylipainoa, harrastamalla liikuntaa ja pysymällä savuttomana.

5 videoleikettä


« edellinen 1 2 seuraava »