yle.fi




Elävä arkisto / Musiikki / Rock ja pop A-Ö /

Pelle Miljoona

Kuva: Pelle Miljoona 1980-luvulla. Kuvaaja: Pentti Palmu.

Pelle Miljoona nousi suosioon 1970-luvun lopun punk-aallossa. Artisti tunnetaan myös lauluntekijänä ja kirjailijana.

Pelle Miljoonan (oik. Petri Samuli Tiili) kuuluisin kokoonpano on Pelle Miljoona Oy, jonka aikana syntyivät mm. hitit Moottoritie on kuuma, Juokse villi lapsi ja Olen kaunis.

Laulunteon lisäksi Pelle on kirjoittanut useita romaaneja ja on ansioitunut muutoinkin kynämiehenä. Hän on ottanut kantaa myös yhteiskunnallisiin ongelmiin kuten työttömyyteen.

Koonnut: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: punk, rock


Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona ja N.U.S: Väkivalta ja päihdeongelma

2 videoleikettä

Pellen ensimmäinen punkbändi pureutuu sosiaalisten ongelmien ytimeen Savonlinnan nuorisotyöttömyydestä kertovassa ajankohtaisohjelmassa vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele

Perkele - olen työtön!

2 videoleikettä

Vuonna 1978 Savonlinnan työttömien nuorten päivät kuluivat baarissa yatzya pelaten. Pelle Miljoona lauloi samaan aikaan siitä, miltä elämä tuntui 27 markan päivärahalla.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona & 1980 tien päällä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Radio seurasi punksuosikkeja keikkamatkalle Kalantiin syyskesällä 1979. Samalla käytiin tyhjentävästi läpi, mitä vastaan ja minkä puolesta Pelle laulaa.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona Oy Bottalla

3 videoleikettä

Kantaaottavan suomipunkin johtohahmo esiintyy Helsingin perinteisellä Ostrobotnialla ja kertoo saaneensa "opettajan" viitan tahtomattaan. Todellisuudessa Pelle Miljoona vihasi politiikkaa.
Katsele ja kuuntele

Miljoonaliiga: Olen kaunis

1 videoleike

Pelle Miljoonan säveltämä ja sanoittama Olen kaunis ilmestyi vuonna 1980 menestys-lp:llä Moottoritie on kuuma.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma

1 videoleike

Suomalaisen uuden aallon supernimi Pelle Miljoona Oy esittää tunnetuimman kappaleensa Yleisradion rock-illassa helmikuussa 1981.
Katsele ja kuuntele

Vuosi 1982 alkoi Pellen tahdissa

1 videoleike

Helsingin Senaatintorilla järjestettiin perinteinen uudenvuoden vastaanotto myös vuonna 1981. Kauppatorilla esiintyi Pelle Miljoona.
Katsele ja kuuntele

Miljoonaliiga: Juokse villi lapsi

1 videoleike

Pelle Miljoonan tunnetuimpia kappaleita on Ari Taskisen säveltämä Juokse villi lapsi.
Katsele ja kuuntele

Pelle Miljoona ja laman salat

1 videoleike

Lama ei ole pelkkä negatiivinen asia, vaan sillä on myös positiivisia vaikutuksia, kuten kierrätys, sanoo Pelle Miljoona.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 16.07.2007

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä