yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Maakunnat ja pitäjät /

Kanta-Hämettä ja kantahämäläisiä

Kuva: Hämeenlinna. Mirjam Löding / YLE Kuvapalvelu

Kanta-Häme on maakunta Etelä-Suomessa, ja se käsittää suunnilleen Hämeen historiallisen maakunnan lounaisosan. Kanta-Hämeen kunnat ryhmittyvät Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen kaupunkiseutuihin.

Kanta-Hämeen maakunnan keskus Hämeenlinna on Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, joka tunnetaan myös Suomen vanhinpana sisämään kaupunkina.

Hämeen lääni oli vuoden 1997 elokuun loppuun asti lääni, johon kuuluivat Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnat. Vuoden 1997 jälkeen Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnat kuuluivat Etelä-Suomen lääniin.

AVAINSANAT: Häme, hämäläiset, Kanta-Häme, kantahämäläiset, maakunnat, paikkakunnat


Katsele ja kuuntele

Sääksi - Kanta-Hämeen maakuntalintu

1 audioleike

Sääksi on eräs harvoista linnustomme kosmopoliiteista. Se kuuluu Antarktisia alueita lukuun ottamatta kaikkien mantereitten lintulajistoon.
Katsele ja kuuntele

Aulangon ihmelinna Hämeenlinnassa

1 audio- ja 1 videoleike

1930-1940 -luvuilla, jolloin matkailu ulkomailla oli harvinaista, YLE keskittyi esittelemään kotimaisia turistikohteita.
Katsele ja kuuntele

Terveisiä Hämeenlinnasta

1 videoleike

Kaksi pariskuntaa vertailee tuoreita kokemuksiaan Hämeenlinnasta. Sellaista, mitä ei sieltä olisi löytynyt, ei ollutkaan, miettivät he tyytyväisinä.
Katsele ja kuuntele

Naisvankien elämää Hämeenlinnassa

1 videoleike

Hämeenlinnassa naisvankien päivä alkaa lääkkeiden jaolla ja ulosteämpärin tyhjennyksellä. 2000-luvulla lähes kaikki lasten kanssa vankilaan saapuneet asuivat ns. paljuselleissä.
Katsele ja kuuntele

Ahveniston moottoriradan alkuvaiheita

4 videoleikettä

Ahveniston uudella moottoriradalla Hämeenlinnassa käytiin 60-luvun lopulla, sen valmistumisen jälkeen kovia kansallisen ja kansainvälisenkin tason moottoriurheilukilpailuja.
Katsele ja kuuntele

Helikopterionnettomuus Ahveniston moottoriradalla

1 videoleike

Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa sattui vuonna 1984 tuhoisa helikopterionnettomuus. Onnettomuudessa menehtyi viisi ihmistä.
Katsele ja kuuntele

Kartanokeitoksia Retulansaaren Ylikartanossa

1 videoleike

Hämäläinen talonpoikaissuku on asuttanut 200 vuotta Retulansaaren Ylikartanoa Hattulassa, Vanajaveden rannalla. Talonpoikaiskartano on tunnettu tekstiileistään ja kotimuseostaan.
Katsele ja kuuntele

Hakoisten kartano

1 videoleike

Etelähämäläinen Hakoisten kartano on mahdollisesti maamme vanhin edelleen käytössä oleva kartano. Tilan vaiheita voidaan seurata ainakin 1200-luvulta alkaen.
Katsele ja kuuntele

Mommilan junaturma

2 videoleikettä

Erikoispikajuna törmäsi tavarajunaan Mommilan rautatieasemalla 5.4.1977. Pikajunan kuljettaja kuoli ja 20 henkilöä loukkaantui.
Katsele ja kuuntele

Koijärven esittely

1 videoleike

Koijärvi oli ennen 1979 tapahtumia suurimmalle osalle suomalaisista täysin tuntematon järvi. Forssassa sijaitseva vesialue on Suomen tärkeimpiä lintuvesiä.
Katsele ja kuuntele

Viljelijät purkavat luonnonsuojelijoiden padon

1 videoleike

Toukokuun alkuun mennessä Koijärven maanomistajat purkivat luonnonsuojelijoiden pääsiäisenä tekemän padon. Ympäristöaktivistit jäivät alueelle passiin.
Katsele ja kuuntele

Kuninkuusravit Forssassa 1988

1 videoleike

Vuoden 1988 suomenhevosten ravikuninkaallisten titteleistä juostiin Forssan Pilvenmäellä 16 000 silmäparin edessä.
Katsele ja kuuntele

Lopen nuorten tv-kerhon kokous

1 videoleike

Maaliskuussa 1965 esitetyn Me ja mielipiteemme -ohjelman aiheena oli Lopen kunnan nuorten tv-kerhon kokous.
Katsele ja kuuntele

Mr. Märkäkalsari -kilpailu

1 videoleike

Hämeenlinnalaisten uroiden vastaus märille t-paidoille olivat märät kalsongit. Ajankohtainen Kakkonen kävi tutustumassa ravintolaviihteen uutuuteen vuonna 1992.
Katsele ja kuuntele

Ravintolaväen pikkujoulut

1 videoleike

Riihimäen hotelli- ja ravintolaväki ilotteli pikkujoulujuhlissa vuonna 1967. Jo tuolloin pikkujoulujen juhliintaan kuului erilaisia enemmän ja vähemmän noloja esityksiä.
Katsele ja kuuntele

Vapautuneet naiset valtasivat käsipalloareenan Riihimäellä

1 videoleike

"Naisemansipaatio jatkuu", joutui Kamera kiertää -ohjelma ällistelemään helmikuussa 1968. Käsipallokaan ei enää ollut pyhitetty yksinomaan miehille.
Katsele ja kuuntele

SM-jääkiekkoa: HJK ja HPK kohtasivat tuiskussa 1954

1 videoleike

Hämeenlinnan Pallokerho otti 3-2-voiton Helsingin Jalkapalloklubista sakeassa tammikuisessa pyryssä pelatussa jääkiekon mestaruussarjan ottelussa.
Katsele ja kuuntele

Liekki-sonni emäntiä paossa

2 videoleikettä

Kesällä 1997 seurattiin tarkasti Liekki-sonnin liikkeitä. Liekki karkasi Hausjärven Kurun kylästä alkukesästä ja saatiin kiinni syksyllä.
Katsele ja kuuntele

Punaviesti - ohjelmaryhmä 1970-luvulta

2 audio- ja 2 videoleikettä

Poliittisen laulun liikkeessä toimi 1970-luvulla paljon muitakin kuin taistolaisia. Punaviesti edusti sosialidemokraattisten ohjelmaryhmien kärkeä.
Katsele ja kuuntele

Lapset laulavat opettavaisia lauluja

3 videoleikettä

Hämeenlinnan normaalikoulun 2 A -luokan oppilaat esittivät vuonna 1990 opettajansa Vesa Toivosen johdolla YLEn opettavaiset laulut 2. osan kappaleita.
Katsele ja kuuntele

Milloin on aika puhua seksistä?

3 videoleikettä

Seksistä puhuttiin vielä 1960-luvun puolivälissä ”salamyhkäisesti vihjaillen”, kuten osa nuorista asian koki. Biologiassa puhutaan mehiläisistä ja siinäpä se sitten onkin. Opettajat oppilaat keskustelivat sukupuolivalistuksesta Hämeenlinnassa.
Katsele ja kuuntele

Annan ja Vasilin rakkaus

7 videoleikettä

Eletään vuosisadanvaihdetta Hämeenlinnassa. Anna on piikana vanhapoikalehtorin äidillä. Kun vanha rouva yllättäin kuolee, niin Annan elämä muuttuu radikaalisti.
Katsele ja kuuntele

Jonna Tervomaan haastattelu

1 videoleike

Kymmenvuotias Jonna Tervomaa voitti Syksyn sävelkilpailun vuonna 1983 kappaleella Minttu sekä Ville. Tervomaa saikin lapsitähtileiman, joka karisi vasta 1998 julkaistun debyyttialbumi "Jonnan" myötä.
Katsele ja kuuntele

Popveteraani Markku Veijalainen

1 audioleike

Radiotoimittaja Markku Veijalainen oli 60-luvun Suomessa popkulttuurin guru. Luokkaretkellä häntä käytiin pällistelemässä häntä Hämeenlinnan lyseon aidan takaa.
Katsele ja kuuntele

Protestilaulaja Irwin Goodman

3 videoleikettä

Irwin Goodman eli Antti Hammarberg aloitti uransa lippalakkipäisenä protestilaulajana. Kappaleiden sanoituksista vastasi lapsuudenystävä Vexi Salmi.
Katsele ja kuuntele

Irwin Goodman - kultainen kurjuus

4 videoleikettä

Suomalaisen viihteen epäsankari Irwin Goodman lähi- ja kaukokuvissa. TV2:n kuvausryhmä seurasi kansantaiteilijaa syksyn 1970 keikoilla ja yritti selvittää irwinismin olemuksen.
Katsele ja kuuntele

Irwin Goodman: Ei tippa tapa

1 videoleike

Kansantaiteilija Irwin Goodman esittää ikivihreäksi jääneen kappaleensa Ei tippa tapa, jonka otsikosta tuli myös suomalaisen alkoholikulttuurin lentävä lause.
Katsele ja kuuntele

Irwin Goodman: Rentun ruusu

1 videoleike

Irwinin menestynein levy Rentun ruusu ilmestyi vuonna 1988, ja se tunnetaan etenkin nimikkokappaleestaan Rentun ruusu.
Katsele ja kuuntele

Irwinin viimeinen Yle-haastattelu

1 videoleike

Irwin Goodmanin tiettävästi viimeinen Yle-haastattelu tehtiin elokuussa 1988. Kansansankarin suosion salaisuus ei selvinnyt siinäkään.
Katsele ja kuuntele

Tauno Palon laulajanura

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Tauno Palo oli työmyyrä. Hän teki teatteri- ja filmiroolien lisäksi näyttävän laulajan uran.
Katsele ja kuuntele

Tauno Suuri haastattelussa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Suomen kaikkein aikojen suosituin miesnäyttelijä Tauno Palo hoiti tehtävänsä suvereenisti niin sankarirooleissa kuin koomisissa osissa. Puhtoiset sankariroolit alkoivat yhteen aikaan jo rasittaa, hän tunnustaa.
Katsele ja kuuntele

Kansaneläkelaitoksen esittelyfilmi

1 videoleike

Huolien tiellä -esittelyfilmi vuodelta 1951 kuvaa Kelan toimintaa eläkelaitoksena. Esittelyfilmissä nähdään kaksi esimerkkiä: maalaisväestön edustaja ja tehtaantyöläinen.
Katsele ja kuuntele

Henkilökuvassa Helge Herala Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Helge Herala tuli koko kansan Heguliksi viihdeohjelma Valehtelijoiden klubista. Herala näytteli uransa aikana television lisäksi useissa eri teattereissa.
Katsele ja kuuntele

Kaarle Kustaa Suomessa fasaanijahdissa ja pilkillä

2 videoleikettä

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa on innokas eränkävijä. Hänellä on paljon ystäviä Suomessa ja kuningas onkin käynyt useita kertoja maassamme metsästämässä ja nähty myös Kekkosen kanssa pilkillä.
Katsele ja kuuntele

Live: Matti Johannes Koivu

2 videoleikettä

Folk-tunnelmoija Matti Johannes Koivu lumoaa lempeällä lauluäänellään ja sydämeen käyvillä sanoituksillaan. Sympaattinen laulaja-lauluntekijä konsertoi Tavastialla ensimmäisen soololevynsä julkaisun aikoihin vuonna 2006.
Katsele ja kuuntele

Alexis af Enehjelm: O Hellas barn

1 audioleike

Tenori Alexis af Enehjelm (1886-1939) oli monipuolinen kulttuuripersoona, joka tuli suomalaisille tutuksi ennen kaikkea radion välityksellä.
Katsele ja kuuntele

Mika ja Turkka Mali

4 videoleikettä

Vuodesta 1978 yhdessä esiintyneet ja levyttäneet Malin veljekset ovat tunnettuja erityisesti Forssaan liittyvistä kappaleista ja Vladimir Vysotskin laulujen käännöksistä.
Katsele ja kuuntele

Mia Backman muistelee Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Mia oli vasta 7-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Näyttämömestarina toiminut Mian isä meni naimisiin ankaran naisen kanssa, joka oli lestadiolainen ja tuomitsi teatterin.
Katsele ja kuuntele

Live: Samae Koskinen

2 videoleikettä

Mystinen psykepoppari vai ujo runopoika Riihimäeltä? Samae Koskisen kaksi muusikkominää englanniksi levyttävän Sister Flo -yhtyeen keulahahmona ja omista tunteistaan sanailevana sooloartistina eroavat toisistaan melko lailla.
Katsele ja kuuntele

Riihimäen koomikkolupaukset Aku ja Janne

2 videoleikettä

Aku Hirviniemi ja Janne Kataja ovat vuonna 1999 nuoria teatterilaisia, joiden koomikon lahjat ovat ainoastaan heidän kotikaupunkinsa asukkaiden tiedossa.
Katsele ja kuuntele

Alisa Drei - Moskovasta Suomen huipulle

1 videoleike

Venäläissyntyinen taitoluistelija Alisa Drei on kokenut itsensä ulkopuoliseksi, mutta tunsi vuonna 1997 olevansa jo suomalainen. Täällä on hyvä olla, ainakin yleensä.
Katsele ja kuuntele

Valjakkala karkasi vankilasta 1994

1 videoleike

Elinkautisvanki Juha Valjakkala karkasi Riihimäen vankilasta huhtikuussa 1994. Hän otti panttivangikseen opettajansa.
Katsele ja kuuntele

Christensen kiinni kolmen päivän päästä

2 videoleikettä

Suomalaispoliisit surmanneen Steen Christensenin onnistui paeta läpi poliisin piirityksen Etelä-Helsingistä. Hän matkusti junalla Hämeenlinnaan.
Katsele ja kuuntele

Pikavierailu Suomessa

1 videoleike

Ryhmä saksalaisia matkailuvirkailijoita tutustui Helsingin, Hämeenlinnan ja Tampereen matkailukohteisiin.
Katsele ja kuuntele

Rotanpyytäjä Asko Kaikusalo

1 videoleike

Asko Kaikusalo on aina kulkenut omia polkujaan. Koulussa hän jäi kolme kertaa luokalle, koska oli kiinnostuneempi hiirten nappaamisesta kuin latinan kieliopista. Nykyään hänellä on talo täynnä jyrsijöitä ja Euroopan suurin ansakokoelma
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 30.09.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä