yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Teatterin ja tanssin tekijät /

Jurkkien teatterisuku

Kuva: Emmi Jurkka meikkaa itseään Teatteri Jurkan ensimmäisessä esityksessä Neiti Julie. YLE kuvanauha.

Jurkkien teatterisuku on Suomessa ainutlaatuinen. Siihen kuuluvat näyttelijä-ohjaaja vanhempien Emmi ja Eino Jurkan lisäksi heidän kolme lastaan Sakari, Vappu ja Jussi.

Jurkat eivät vain näytelleet ja ohjanneet vaan he perustivat myös oman teatterin. Äiti Emmi ja tytär Vappu Jurkka perustivat huoneteatteri Jurkan vuonna 1953. Teatterin ensimmäinen näytelmä oli August Strindbergin Neiti Julie.

Kaikki Jurkat olivat jollain tavalla tekemisissä Teatteri Jurkan kanssa. Emmin ja Vapun lisäksi Teatterin johtajana toimi myös Sakari Jurkka.

Teatteri otti suuren osan Jurkkien elämästä, jopa liian suuren. Eino Jurkka halusi, että kaikista lapsista tulee näyttelijöitä. Yksikään lapsista ei sitä lapsuudessaan halunnut. Vappu Jurkka muistelee myöhemmin sitä oliko teatteri Emmille tärkeämpi kuin lapset.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: näyttelijät, ohjaajat, suvut, teatteri, teatterinjohtajat, teatteriohjaajat


Katsele ja kuuntele

Neiti Julie Teatteri Jurkassa

1 videoleike

Teatteri Jurkan ensimmäinen ensi-ilta oli August Strinbergin Neiti Julie. Näytelmän kenraaliharjoitus pidettiin yksityisasunnossa Helsingissä.
Katsele ja kuuntele

Emmi Jurkka - elämän teatteri

1 videoleike

Emmi Jurkka kertoo elämänvaiheistaan. Lisäksi lapset Sakari, Vappu ja Jussi muistelevat minkälainen äiti Emmi oli.
Katsele ja kuuntele

Kansakunnan perillinen Laura Jurkka

1 videoleike

Lauran isoäidin, Emmi Jurkan, tärkeysjärjestys oli teatteri, penskat ja mies. Lapsuudessa teatteri saneli perheen rytmin. Nämä arvot heijastuvat myös Lauran elämässä.
Katsele ja kuuntele

Vappu Jurkka muistelee

1 videoleike

Näyttelijä Vappu Jurkka kertoo elämästään teatterisuvussa ja äidistään näyttelijä Emmi Jurkasta. Vappu ajautui näyttelijäksi, vaikka ei siitä lapsena haaveillutkaan.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Teatteriohjaaja, -näyttelijä ja -johtaja Eino Jurkka 9.2.1984-12.2.1953
  • Teatterinjohtaja ja -näyttelijä Emmi Jurkka 21.4.1899-17.10.1990
  • Näyttelijä Jussi Jurkka 15.6.1930-4.4.1982
  • Teatterinjohtaja ja -näyttelijä Sakari Jurkka 16.9.1923
  • Teatterinjohtaja ja -näyttelijä Vappu Jurkka 8.11.1927
  • Emmi ja Vappu Jurkka perustavat Teatteri Jurkan vuonna 1953.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Kytömaa, Kaarina: Jurkka - Teatteri huoneessa, 2003

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä