yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Maakunnat ja pitäjät /

Tampere on Manse ja Nääsville

Kuva: Teppo ja Matti Näsä realisointikeskuksessa Kummeli-sarjan sketsissä (1994). Yle kuvanauha.

Tamperelaiset saivat ensimmäisinä Suomessa jäähallin ja McDonald´sin hampurilaiset. Television ansiosta kaupunki nääs-puheineen on tullut tutuksi koko muullekin Suomella.

Suur-Tampereen seutu on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin asuinalue pääkaupunkiseudun jälkeen. Tampere on ollut leimallisesti tehdas- ja työläiskaupunki, mistä kertoo myös Manchesteriin viittaava lempinimi Manse.

Vuoden 1918 sisällissodan keskeisiä käännekohtia olikin juuri punaisen Tampereen valtaus. Työläisidentiteetti heijastuu vahvasti myös kaupungin kirjallisessa perinteessä, mm. Lauri Viidan, Hannu Salaman ja Väinö Linnan tuotannossa.

Urheilu, etenkin jääkiekko, on ollut keskeisessä asemassa tamperelaisessa kulttuurielämässä. 1970-luvulla Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Veltto Virtanen ja kumppanit tekivät kaupungista merkittävän rock-keskuksen.

Tampereella toimiva TV2 on tehnyt tammerkoskelaisesta elämänmuodosta ja näkymistä kiinteän osan yleissuomalaista hengenmaisemaa. Nääsvillen vaikutusvaltaisia kulttuurilähettiläitä ovat vuosikymmenien varrella olleet mm. Heikki ja Kaija, Reinikainen ja Matti Näsä.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: kansalaissota, kaupunginosat, kaupungit, kirjailijat, koulut, kulttuuri, kuvataiteilijat, laulajat, matkailu, matkailukohteet, missit, muusikot, nuoret, nähtävyydet, näyttelijät, Pirkanmaa, poliitikot, runoilijat, sisällissodat, Tampere, tamperelaiset, teatteri, toimittajat, urheilijat, urheilu, yhtyeet


Katsele ja kuuntele

Muistoja sisällissodasta 1918

10 audioleikettä

Punakaartilaiset, jääkärit, punavangit ja siviilit muistelevat vuoden 1918 sisällissotaa, jossa Suomi jakautui aseiden voimalla kahtia.
Katsele ja kuuntele

Tampereella vuonna 1929

1 videoleike

Tampereen 150-vuotisjuhlat vuonna 1929 peruuntuivat höyrylaiva Kurun onnettomuuden vuoksi. Valtuuston juhlaistuntoa lukuun ottamatta kaikki juhlallisuudet peruttiin.
Katsele ja kuuntele

Potkulauta- ja nukenvaunukisat Tampereella

1 videoleike

Pojat kisaavat ensin potkulaudoilla. Tämän jälkeen tytöt kisaavat keskenään nukenvaunujen työntämisessä.
Katsele ja kuuntele

Matkailijan keitaita

1 videoleike

Näyttelijä William Markuksen lyhytfilmi kertoo fiktiivisen tarinan Yhdysvalloissa asuvan suomalaisperheen lomamatkasta Suomessa vuonna 1953.
Katsele ja kuuntele

Pikavierailu Suomessa

1 videoleike

Ryhmä saksalaisia matkailuvirkailijoita tutustui Helsingin, Hämeenlinnan ja Tampereen matkailukohteisiin.
Katsele ja kuuntele

Suomen ensimmäinen keinojäärata Tampereelle

1 videoleike

Kovasti odotettu keinojäärata valmistui Tampereen Koulukadun kentälle vuonna 1956.
Katsele ja kuuntele

Tampere vs. Helsinki avasi lätkän SM-sarjan 1956

1 videoleike

Mestaruussarjan avausottelussa tammikuussa 1956 oli "monta herkullista tilannetta". Tampereen Ilves voitti ottelun luvuin 2-1.
Katsele ja kuuntele

Laskiaisen viettoa 1960-luvulla Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 3 videoleikettä

Kamera kiertää laskiaistunnelmissa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Laskiaiseen on liittynyt paljon tapoja ja uskomuksia. Miksi ruuan piti olla rasvaista, reen luistaa pitkälle ja miksei saunassa saanut puhua?
Katsele ja kuuntele

Osuuskauppamuseo

1 videoleike

Helsingin Roihuvuoressa sijainnut osuuskauppamuseo oli Tampereelta siirretty kauppa, joka sijaitsi Tampereella Mustalahden ja Puuvillatehtaankadun kulmauksessa.
Katsele ja kuuntele

Tampere 175 vuotta

1 videoleike

Vuonna 1779 perustettu kaupunki vietti 175-vuotisjuhliaan lokakuussa 1954. Juhlaviikon kohokohdaksi muodostui historiallinen kulkue, joka kiersi halki kaupungin.
Katsele ja kuuntele

Pyynikinajoissa kaasuteltiin lähes 40 vuotta

7 videoleikettä

Tampereen Pyynikillä ajettiin moottoripyörien TT-kilpailuja vuosina 1934-1971. Puiden reunustamalla radalla kisattiin kahdesti MM-sarjassakin.
Katsele ja kuuntele

Lauri Viidan Pispalaa

1 videoleike

Kirjailija Lauri Viita piirtää pääteoksessaan Moreeni omaperäisen ja elävän kuvan Pispalan rakentajista ja rakennusvaiheista.
Katsele ja kuuntele

Suunnitelma eläintarhasta Särkänniemeen

1 videoleike

Särkänniemen kupeessa toimi 1960-luvulle asti Mustalahden sisävesisatama, jonka kautta virtasi paljon puuta ja rakennustarvikkeita.
Katsele ja kuuntele

Maamme ensimmäinen jäähalli

5 videoleikettä

Suomen ensimmäinen jäähalli valmistui Tampereen Hakametsään vuonna 1965. Jäähalli toimi kisanäyttämönä, kun Suomi järjesti ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisat.
Katsele ja kuuntele

Toimittajatutkinto Tampereelle

1 videoleike

Tampereen Yliopistossa käynnistetään kaksivuotinen toimittajatutkinto. Toimittajatutkinnon myötä Yhteiskunnallinen korkeakoulu muuttuu Tampereen yliopistoksi vuonna 1966.
Katsele ja kuuntele

Suomi sai MM-kiekkokisat ensi kertaa 1965

1 audioleike ja 2 videoleikettä

Jääkiekon vuoden 1965 MM-turnaus käytiin Suomen ensimmäisessä, juuri valmistuneessa jäähallissa Tampereella. Kisat olivat taloudellinen menestys. Kun laskut oli maksettu, säästöön jäi puoli miljoonaa markkaa.
Katsele ja kuuntele

Vieras Keniasta: Joseph Owindi

1 videoleike

Kenialainen Joseph Owindi oli ensimmäinen ulkomaalainen, joka suoritti Tampereen yliopistossa maisterintutkintonsa 1970-luvun alussa.
Katsele ja kuuntele

Miehiä Tuntemattoman kulisseissa

3 videoleikettä

Klassisin teatteritulkinta Väinö Linnan romaanista syntyi 1960-luvulla, ja tuohon versioon liittyy myös osa suomalaista teatterihistoriaa. Dokumentti seuraa Tuntemattoman sotilaan esitystä kulissien takaa Pyynikin kesäteatterissa 1967.
Katsele ja kuuntele

Heikki ja Kaija: Sähkövispilä jouluksi

1 videoleike

Anterolla riittää ihmettelemistä, kun Heikki on ostanut Kaijalle joululahjaksi sähkökäyttöisen vispilän.
Katsele ja kuuntele

Säkkijärven polkkaa tietokoneella

1 videoleike

Tampereen yliopiston tietokoneosaston modernisti ääntelevä Elli-kone osasi vuonna 1968 ainakin Säkkijärven polkan ja Mustat silmät.
Katsele ja kuuntele

Koronan jengi

1 videoleike

Tamperelainen Koronan jengi, nykynimeltään Corona MC, on yksi Suomen vanhimmista matkamoottoripyöräilyyn keskittyneistä kerhoista. Kerho perustettiin 1960-luvun alussa, kun joukko motoristeja alkoi kokoontua Koronan baarille.
Katsele ja kuuntele

Uimapukumuotinäytös 70-luvulta

1 videoleike

Tampereen mannekiiniyhdistys ja valokuvamalliyhdistys esittelevät vauhdikkaassa muotishowssa vuoden 72 uimapukumuotia.
Katsele ja kuuntele

Kuusijuhla Johanneksen kansakoulussa 1973

1 videoleike

Tamperelaisen Johanneksen kansakoulun joulujuhla tallennettiin TV2:lle vuonna 1973. Estradilla näyttäytyy huikea joukko koulun omia esiintyjäkykyjä.
Katsele ja kuuntele

Kuusijuhla Hervannassa

1 videoleike

Tampereen Hervannan päiväkoti II:n lapset esittävät tuttuja joululauluja kuusijuhlassa. Juhlat alkavat laululla "Joulupuu on rakennettu".
Katsele ja kuuntele

Kuka uskoo haikaraa? Osa 1

9 videoleikettä

Roope ja Pepe näkevät epäilyttäviä asioita Särkänniemen huvipuistossa. Kaikki viittaa siihen, ettei heidän tuntemansa prätkäpoika Silver ole liikkeellä ihan laillisilla asioilla. Kesätuulet kutsuvat seikkailuun!
Katsele ja kuuntele

Reinikainen: Kun toimeen tartutaan

1 videoleike

Konstaapeli Reinikainen muuttaa Hämeenperältä Tampereelle, oppii puhumaan käsillään ja tutustuu järjestyspoliisin työhön.
Katsele ja kuuntele

Tampereella syntyi 1970-luvulla oma rock

3 videoleikettä

"Manserockista" tuli 70-luvulla yleisnimi Tampereen seudun rockille, mutta toisinaan sillä on tarkoitettu myös aivan määrättyä suomirokin tyylisuuntaa - "suomenkielistä, hieman huumorilla höystettyä". Tampereen rockelämää eri vuosikymmenillä pohtivat mm. Juice, Alwari T:n Jukka Rautiainen, Eppujen Juha Torvinen ja Popedan Costello.
Katsele ja kuuntele

Kotimme Tampere

1 videoleike

Mihin käytetään kaupunkilaisten maksamat verorahat? Laajan ja monimutkaisen koneiston toimintaa selostetaan tamperelaisittain elokuvassa vuodelta 1961.
Katsele ja kuuntele

Raja Uraliin ja metro Tampereelle

1 videoleike

Suomen nuorisokulttuurien laajaan kirjoon ilmestyivät 80-luvun alussa skinheadit. Tamperelaiset skinit haaveilivat Suur-Suomesta ja metrosta.
Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo puhuu piposta

1 videoleike

"Ne on ihan Utsjoki-tyyppejä, joilla ei ole pipoa päässä," toteaa Mikko Alatalo nasevasti tamperelaisen koulun pihalla.
Katsele ja kuuntele

Amerikkalaisperäinen hampurilainen tuli Suomeen

2 videoleikettä

Kahden sämpylänpuolikkaan väliin laitettu jauhelihapihvi on jakanut kansaa kahtia jo ensimmäisten hampurilaisravintoloiden avaamisesta asti.
Katsele ja kuuntele

Musiikin satumaailma

10 videoleikettä

Tampereen lastentarhanopettajaopiston opiskelijat esittävät tuttuja lastenlauluja. Kaikki lapset ja aikuiset ovat tervetulleita mukaan laulamaan ja leikkimään.
Katsele ja kuuntele

Kaatis: Kaupungille naisiin

3 videoleikettä

Tommi on jo käynyt naisissa ja nyt Villekin innostuu asiasta. Tommi lähtee Villen avuksi iskureissulle Tampereelle.
Katsele ja kuuntele

Isku lyö lentisjätti Moskovan Dynamon 1991

3 videoleikettä

Lentopallon kotimainen mahtiseura Isku-Volley otti hienon voiton ennakkosuosikkina pidetystä Moskovan Dynamosta Tampereella vuonna 1991.
Katsele ja kuuntele

Hiphoppia Mansen malliin

1 videoleike

Tamperelaiset Sane, Lepistö, Bruno ja Sampe kuvailevat hiphopkulttuuria ja antavat havaintoesimerkin englanninkielisestä suomalaisrapista vuonna 1992.
Katsele ja kuuntele

Pikku Kakkosen leikkipuisto valmistuu

1 videoleike

Tässä lähetyksessä juontaja Minna Rinne-Laturi tutustuu valmisteilla olevaan Pikku Kakkosen puistoon Tampereen Koskipuistossa.
Katsele ja kuuntele

Metsolan Liisan lakkiaiset

1 videoleike

Metsolan suku kokoontuu Tampereelle kevätkesällä 1988, kun Riston nuorempi lapsi Liisa pääsee ylioppilaaksi.
Katsele ja kuuntele

TPV:n menestyksen avaimet

1 videoleike

Tampereen Palloveikot voitti jalkapallon Suomen mestaruuden vuonna 1994 vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Valmentajan ja pelaajien mukaan henkisellä valmennuksella oli iso osa voitossa.
Katsele ja kuuntele

Kummeli: Matti Näsä

4 videoleikettä

"Jumankauta juu nääs päivää... ei ole huolen häivää," laulaa tamperelainen Matti Näsä, jolla on painavaa sanottavaa arkipäivän ilmiöistä.
Katsele ja kuuntele

Kyllä isä osaa

1 videoleike

Kyllä isä osaa on 1990-luvulla tehty viihdesarja, joka seuraa tamperelaisen taksikuksin ja hänen nelihenkisen perheensä vaiheita.
Katsele ja kuuntele

Teekkarien sauna varastettiin Tampereella

1 videoleike

Tampereen teekkaripiirejä koetteli 90-luvun lopulla järkyttävä saunavarkaus. Teknillisen korkeakoulun parkkipaikalta anastettiin opiskelijoiden rakentama sauna.
Katsele ja kuuntele

Tapparalle kiekkomestaruus 15 vuoden ja 3 jatkoerän jälkeen

3 videoleikettä

Tappara vei jääkiekon Suomen mestaruuden 15 vuoden jälkeen. Oulun Kärpät joutui vielä vuonna 2003 tyytymään hopeasijaan.
Katsele ja kuuntele

Uralin perhonen on balladi Pispalasta ja Mannerheimista

4 audioleikettä

Katariina Lillqvistin ja Hannu Salaman dokumenttikuunnelma esitteli jo vuonna 2004 saman Mannerheim-hahmon, josta neljä vuotta myöhemmin nousi valtakunnallinen kohu.
Katsele ja kuuntele

Tampere tulessa 1918

1 videoleike

Timo Malmin ja Ari Järvelän Tampere tulessa 1918 -kirjassa konkretisoituu, millaisen verilöylyn tamperelaiset kokivat runsaan kahden viikon aikana. Kirjassa on noin 250 punaisen, valkoisen ja ruotsalaisen prikaatilaisen kertomusta.
Katsele ja kuuntele

TamU jalkapallomestariksi HJK:n vieraana

2 videoleikettä

Töölön jalkapallostadionilla nähtiin todiste siitä, miksi Tampere United oli kauden 2006 paras joukkue. TamU varmisti mestaruuden murskaamalla sarjakakkosen HJK:n tämän kotiareenalla maalein 0-3.
Katsele ja kuuntele

Alivaltiosihteeri Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

4 audioleikettä

Alivaltiosihteeri on Suomen virallinen ohjelma. Tekijät ovat valinneet sen maan parhaaksi radio-ohjelmaksi jo useana vuonna.
Katsele ja kuuntele

Väinö Linna lähikuvassa

1 videoleike

Romaanin ensimmäisen version minä kirjoitan aina käsin. Se on eräänlainen raakakopio, joka liikkuu ja hakee muotoaan, sanoo kirjailija Väinö Linna.
Katsele ja kuuntele

Kari Peitsamon 1980-luku oli pelkistyksen juhlaa

7 videoleikettä

Pelkistämisen mestari hioi triovetoisen kolmen soinnun boogien 1980-luvulla täydelliseksi. "Muuta taikaa ei ole kuin että kontrollikaapit kuuluu."
Katsele ja kuuntele

Popeda Särkänniemessä

3 videoleikettä

Pate Mustajärven vetämä Popeda yhdistettiin uransa alussa hetkeksi muodikkaaseen punkrockiin. Sen varhaista menoa taltioitiin Särkänniemessä vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele

Borgenström suunnisti MM-voittoon

2 videoleikettä

Suomalaisten naissuunnistajien 1970-luvun menestyskausi huipentui yksilösarjan kaksoisvoittoon ja viestikultaan vuoden 1979 MM-kisoissa Ruovedellä.
Katsele ja kuuntele

Tapio Rautavaara - reissumiehen elämä Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Peter von Bagh haastattelee Suomen tunnetuinta reissumiestä vuonna 1977. Tapio Rautavaaran mukaan lauluja ei tarvitse tehdä monta, mutta ne kannattaa tehdä tosissaan.
Katsele ja kuuntele

Virtanen: Elektroninen xtaasi

1 videoleike

Mauri "Moog" Konttisen ja Pertti "Veltto" Virtasen tähdittämä Virtanen oli ensimmäinen suomalainen yhtye, johon liitettiin määrite "punk".
Katsele ja kuuntele

Kontravirtanen: Nainen valepuvussa

1 videoleike

Virtanen-yhtyeen raunioille syntyneen Kontravirtasen 60-lukulainen yksinkertaisuus ja räväkkyys enteilivät jo progekauden vaihtumista punkrockiin.
Katsele ja kuuntele

Kaseva: Tyhjää

1 videoleike

Tamperelaisen Kaseva-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita on vuonna 1974 ilmestynyt Tyhjää.
Katsele ja kuuntele

"Betonimylläri" Lauri Viita

1 audioleike

Lauri Viita ei ollut kirjailija vaan luonnonmullistus, toteaa hänen puolisonsa ja kollegansa Aila Meriluoto.
Katsele ja kuuntele

Hannu Salama Pyykön haastattelussa

1 videoleike

Kahden kesken -ohjelmassa Mirja Pyykkö haastattelee 37-vuotiasta kirjailija Hannu Salamaa. Salamalla oli juuri tuolloin tekeillä kolme kirjaa.
Katsele ja kuuntele

Pertti Ukkolan kultafinaali

2 audioleikettä

Pertti Ukkolan jännittävä painiottelu Jugoslavian Ivan Frgicia vastaan Montrealissa 1976 sai selostajankin pomppaamaan tuoliltaan.
Katsele ja kuuntele

Tapani Perttu: Nathalie

1 videoleike

Ranskalaista alkuperää oleva balladi Nathalie oli näyttelijä Tapani Pertun läpimurtolevy. Se kertoi Punaisesta torista, vallankumouksesta ja rakkaudesta.
Katsele ja kuuntele

Jonne Aaronin karu lapsuus

1 videoleike

Negative-yhtyeestä tuttu Jonne Aaron kertoo veljiensä kanssa koskettavan tarinan vanhempien viinaongelmasta, nuorten poikien reaktioista ja lastenkodista.
Katsele ja kuuntele

Ilona tarjosi pullaa ja antoi letin valua

2 videoleikettä

Tamperelainen Ilona oli yksi 1980-luvun suosituimmista suomalaisista naisbändeistä. Syksyllä 1987 se heitti keikan kotikaupungin väelle Tampereen yo-talolla.
Katsele ja kuuntele

Tanssisalien velikulta Acre Kari

5 videoleikettä

Tamperelainen jazz-muusikko Acre Kari muistetaan erityisesti kappaleesta "Mä ruma oon".
Katsele ja kuuntele

Mervi Koponen tangokuningatar vuosimallia 2011

1 videoleike

Vuoden 2011 tangolaulukilpailu huipentui tamperelaisen Mervi Koposen kruunaukseen tangokuningattareksi. Vuodesta 2009 lähtien tangokuninkaallisia on valittu vain yksi kerrallaan. Koponen on ensimmäinen kuningatar tänä aikana.
Katsele ja kuuntele

Hymyilevä hyökkääjä Ville Nieminen

1 videoleike

SM-liigan väriläiskä Ville Nieminen (s. 1977) joutui jättämään syksyllä 2004 kaukalot kuukausiksi käden murtumisen takia. Toipilas kertoili urastaan ja haaveistaan Arto Nybergin ohjelmassa.
Katsele ja kuuntele

Taiteilijaelämää: Tiina Lymi

1 videoleike

Tiina Lymi on suomalainen filmitähti, jonka mukaan näytteleminen on iloa ja riemua, mutta toki myös tarkkuutta ja tekniikkaa.
Katsele ja kuuntele

Jaakko Löytty

3 videoleikettä

Hengellisen nuorisomusiikin pitkätukkainen mullistaja vietti lapsuutensa Namibiassa. Aikuisena hän palasi afrikkalaisille juurilleen.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Pate Mustajärvi Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Pate Mustajärvi päätti jo alle rippikouluikäisenä, että hänen ammatikseen tulee rocktyöläinen.
Katsele ja kuuntele

Raya ja Apostolit: Aquarius/Let The Sunshine In

1 videoleike

Tampereen Popteatterin ryhmä esittää yhdysvaltalaisen Hair-hippimusikaalin tunnetuimmat numerot psykedeelisen valoshown kera vuonna 1971.
Katsele ja kuuntele

Sensuuri: Katurock

1 videoleike

Tampereen nuori punkylpeys vuonna 1979 oli Sensuuri, jonka kitaristina toimi 16-vuotias Costello Hautamäki. Tuubi-ohjelmassa yhtye julisti katurockin aatetta.
Katsele ja kuuntele

Slobo Horo

2 videoleikettä

Tamperelainen Slobo Horo -orkesteri alkoi tehdä balkanilaista bailausmusiikkia tunnetuksi 1990-luvun alun Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Vera Teleniuksesta tuli senioritähti

4 videoleikettä

Vera Teleniuksesta tuli 1980-luvulla Suomen iäkkäin laulajakomeetta. Tamperelainen laulajatar ampaisi hittilistoille yli 70-vuotiaana.
Katsele ja kuuntele

Itse asiassa kuultuna: Arvo Poika Tuominen

10 videoleikettä

Arvo Poika Tuominen, puusepän kisälli Hämeenkyröstä, josta tuli ammattiyhdistysmies, toimittaja ja punavanki, sekä kommunisti Suomessa ja Moskovassa. Talvisodan aikaan hän vaihtoi puolta ja toimi Suomeen palattuaan mm. sosiaalidemokraattien kansanedustajana.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Uniklubi

1 videoleike

Uniklubi keikalla YLEX:n Studio B:ssä. Bändi esittää kappaleen "Kukka" Syvään Valoon-albumin julkaisupäivänä 4.3.2009.
Katsele ja kuuntele

Veltto Virtanen: Veltto ratsastaa jälleen

2 videoleikettä

Pertti "Veltto" Virtanen kertoo olevansa runoilijan, muusikon, filosofin ja psykologin nietzscheläinen synteesi - joillekin ehkä profeettakin.
Katsele ja kuuntele

Tuija Välipakka: Minä nousen seisomaan nyt...

1 videoleike

Tamperelainen runoilija ja kirjailija Tuija Välipakka käy kynsillä kiinni Hämeensillan patsaan pohkeeseen.
Katsele ja kuuntele

Jarmo Wasama - erään legendan synty

1 audioleike

Tamperelainen Jarmo Wasama oli aikanaan Suomen lahjakkaimpia jääkiekkoilijoita. Hänen lyhyttä elämäänsä leimasi numero 2.
Katsele ja kuuntele

Satu Östring, Miss Skandinavia 1967

2 videoleikettä

Tamperelainen liikunnanohjaaja Satu Östring esiintyi vuoden 1967 Miss Skandinavia -kilpailussa voitokkaasti Kaukolan puvussa.
Katsele ja kuuntele

Kiira Korpi - tapparalaista taitoluistelua

1 videoleike

Tamperelaisluistelija lähti jäälle viisivuotiaana eikä tullut sieltä takaisin. Vuoden 2005 SM-kisoissa 16-vuotias juniorimestari otti aikuisten SM-hopeaa.
Katsele ja kuuntele

Mies Star Wreckin takana: Samuli Torssonen

1 videoleike

Tamperelainen Star Trek -fani Samuli Torssonen teki parodian rakastamastaan tv-klassikosta. Internet osoittautui oivalliseksi välineeksi elokuvan levittämiseen.
Katsele ja kuuntele

Rosa Meriläinen Metsoloissa

1 videoleike

Vihreiden entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen tunnettiin myös Metsoloiden Veera Heikkisenä. Hän tuli sarjaan mukaan loppuvaiheessa.
Katsele ja kuuntele

Taiteilijaelämää: Seela Sella

1 videoleike

Seela Sella kertoo tarinoijan taidoilla näyttelijän salaisuudesta ja siitä, mitä on näytteleminen ja millaista on olla näyttelijä.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli Jyrki Hämäläinen

1 audioleike

Nuorisolehti Suosikkia kymmeniä vuosia päätoimittanut Jyrki Hämäläinen oli tiivistymä 60-luvun kulttuurimuutoksesta.
Katsele ja kuuntele

Raipe Helminen - 26. kevät

1 videoleike

Taidokas ja tappioita vihaava keskushyökkääjä Raimo "Raipe" Helminen jätti jäähyväiset jääkiekkokaukaloille vuonna 2008.
Katsele ja kuuntele

Näin tehtiin Juicen Odysseus

2 videoleikettä

Erkki Aallon tv-dokumentti kuvaa Odysseus-laulun syntyvaiheita vuonna 1974. Coitus Int esittää uutuusbiisin Tampereen yo-talolla.
Katsele ja kuuntele

Olli Lindholm ja viinapiru

1 videoleike

Yö-yhtyeen Olli Lindholm kertoi Arto Nybergin haastattelussa 2005, että juomisputket olivat hänelle totaalisia usean vuorokauden muistamattomuusjaksoja.
Katsele ja kuuntele

Marja Tiuran Nova-seikkailut

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Syksyllä 2009 kansanedustaja Marja Tiura joutui kovaan pyöritykseen yhteyksistään vaalirahoituskohun ytimessä olleeseen Nova Groupiin.
Katsele ja kuuntele

Dave Lindholm: Knockin´ on Heavens Door

1 videoleike

Bob Dylan -klassikko Knockin´ on heavens door on myös osa Dave Lindholmin ohjelmistoa. Lindholm on myös levyttänyt kappaleen.
Katsele ja kuuntele

Pauli Räsänen: Kotkan ruusu

1 videoleike

Pauli Räsänen virvoittaa sotavuosien suosikkitangon TV2:n musiikkiohjelmassa Nää niitä lauluja on vuonna 1969.
Katsele ja kuuntele

Eeva-Liisa Manner - modernismin uranuurtaja

1 videoleike

Eeva-Liisa Manner (1920-1995) tunnetaan älykkäistä ja intohimoisista moderneista runoistaan ja puhuttelevista näytelmistään. Mannerin kuvakieli on musikaalista ja aiheet filosofisia.
Katsele ja kuuntele

Hilkka Riihivuori päätti kilpauransa Oslon mitalihiihtoihin

1 videoleike

Oslon MM-kisoissa 1982 hiihtouransa päättäneet Norjan Berit Aunli ja Suomen ylpeys Hilkka Riihivuori veivät 10 kilometrin hiihdon kirkkaimmat mitalit. Kolmanneksi sivakoi Tšekkoslovakian Kveta Jeriova.
Katsele ja kuuntele

Risto Live

3 videoleikettä

Tamperelaisen Risto Ylihärsilän johtama omaperäinen kvartetti esiintyy vuoden 2007 Provinssirockissa. Konsertti esitettiin säästösyistä kuopatulla YLE EXTRA-kanavalla.
Katsele ja kuuntele

Mies Hymyn takana – Urpo Lahtinen

2 videoleikettä

Sekatyömiehenä ja taidemaalarina aloittanut Urpo Lahtinen perusti Hymy-lehden vuonna 1959. Sensaatiolehden perimmäisestä luonteesta ja merkityksestä kustantaja Lahtinen keskusteli Eero Silvastin kanssa vuonna 1968.
Katsele ja kuuntele

Minna Canth - realisti ja naisasianainen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Minna Canth oli aikansa tärkeimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Canthin elämäntyö on vaikuttanut Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi.
Katsele ja kuuntele

Lavalla Teräsbetoni

2 videoleikettä

Suomen euroviisuedustaja Teräsbetoni on power- tai sankarimetallia soittava yhtye, joka julistaa lauluillaan metallista sanomaa ja elämäntapaa.
Katsele ja kuuntele

Päätalo, proosan puurtaja

1 videoleike

Työteliään Kalle Päätalon tilille oli vuoteen 1987 mennessä kertynyt sellainen pino romaaneja, että "uskollisimpiakin lukijoita alkaa jo hirvittää".
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Vesa Vierikko Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

"Tässä mä huudan ja hikoilen lavalla ja aivan valtava määrä energiaa menee hukkaan joka ilta. Tällä energialla tekisin joka päivä yhden tuolin, joka kestäisi isältä pojalle!"
Katsele ja kuuntele

Yrjö Jylhä: Kaivo

1 audioleike

Yrjö Jylhän Kiirastuli-teoksessa on joukko sodan kauheuksia kuvaavia runoja. Kaivo kertoo haavoittuneen miehen pienestä toiveesta, tilkasta vettä.
Katsele ja kuuntele

Jaakko Ryhänen: Paavon virsi

2 videoleikettä

Sinuhun turvaan Jumala -virren sävel rantautui Suomeen 1700-luvun alussa. Heränneet puolestaan ottivat sen käyttöönsä 1800-luvulla.
Katsele ja kuuntele

Tapparan tarinaniskijä Timo Jutila

1 videoleike

Timo Jutila (s. 1963) on tullut tunnetuksi koko joukkueen ansioiden esilletuojana. Juti on myös lanseerannut kasan uusia jääkiekkotermejä kuten käsitteen ylämummo, ja sutkautukset ovat poikineet sanakirjankin.
Katsele ja kuuntele

Mikko Alatalo 1970-luvulla

9 videoleikettä

1970-luvun puolivälissä suosikkilaulajaksi kohonnut maalaispoika esittää mm. kappaleet Hän hymyilee kuin lapsi, Hasardi, Kotisaunan lauteilla ja Saara.
Katsele ja kuuntele

Superille hitti Japanissa

1 videoleike

Japanissa meni kaupaksi muukin kuin hevi. Tamperelainen Super sai Tokiossa radiohitin, mutta ei ollut vielä takki auki valloittamassa maailmaa.
Katsele ja kuuntele

Paasikiven valinta presidentiksi

1 videoleike

Kun Mannerheim erosi vuona 1946 presidentin virasta terveydellisten ja poliittisten syiden vuoksi, eduskunta valitsi hänen tilalleen poikkeuslailla J. K. Paasikiven.
Katsele ja kuuntele

Keihäskomeetta Tero Järvenpää

2 videoleikettä

Tero Järvenpää teki todellisen läpimurtonsa kesällä 2008. Ennen Pekingin olympialaisia hän vei Tero Pitkämäen päänahan Oslossa ja Ratinan stadionilla.
Katsele ja kuuntele

Runoilija Viljo Kajava muistelee

1 audioleike

Viljo Kajava oli alun perin Eino Leinoa ihaileva romantikko. Hän kääntyi vapaan mitan kannattajaksi, kun nuoruudentoveri Nyrki Tapiovaara mojautti Olavi Paavolaisen runolla päähän.
Katsele ja kuuntele

Kari Komppa Orchestra: 458 R.T.

1 videoleike

Kari Kompan johtama 14-miehinen tamperelaiskokoonpano esiintyy Kirjurinluodon konsertissa Porin jazzfestivaaleilla vuonna 1982.
Katsele ja kuuntele

Tunteen puolustaja Teppo Numminen

1 videoleike

Suomen jääkiekkomaajoukkueen luottopuolustaja Teppo Numminen oli Torinossa 2006 jo viidensissä olympialaisissaan. Hävitty hopea kirvoitti miehen kyyneliin. Tunteellisuus näkyy myös NHL-pelaajan Amerikan arjessa.
Katsele ja kuuntele

Kavallustuomiota pakoileva Maija-Liisa Lahtinen

1 videoleike

Lehtikustantajana ja etenkin Hymy-lehden omistajana tunnetun Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa antoi YLEn MOT-ryhmälle harvinaisen haastattelun tammikuussa 2008.
Katsele ja kuuntele

Alex Matsonin Romaanitaide

1 audioleike

Alex Matson oli tamperelaisen "Mäkelän piirin" teoreetikko, joka vaikutti mm. Väinö Linnan ja Lauri Viidan taiteelliseen kehitykseen.
Katsele ja kuuntele

Gospel Power: Viikunapuu

1 videoleike

Gospel Power oli yksi 1980-luvulla esiin nousseista gospelrockbändeistä. Sen pitkäaikaisimpia jäseniä oli Kummeli-ryhmästä tuttu Heikki Hela.
Katsele ja kuuntele

Oiva Paloheimo ei uskonut runoilijaromantiikkaan

2 audioleikettä

Kirjailija Oiva Paloheimo suhtautui epäilevästi romanttisiin näkemyksiin kirjailijan luovasta työstä. Hänen selityksensä omalle kirjoittamiselleen kuuluu: "Minun täytyy tehdä tätä, kun minä en osaa mitään muuta."
Katsele ja kuuntele

Pauli Hanhiniemi Nybergin vieraana

1 videoleike

Vuonna 1994 virallisesti hajonnut Kolmas Nainen julkaisi monien yllätykseksi uuden singlen toukokuussa 2009 ja ilmoitti julkaisevansa myös uuden albumin.
Katsele ja kuuntele

Sanoittaja saa olla tyhmä, sanoo Heikki Salo

2 videoleikettä

Miljoonasateen Marraskuu iskostui niin lujasti suomalaiseen sielunmaisemaan, että vielä vuonna 2005 se soi radiolähetyksissä lähes kuusisataa kertaa.
Katsele ja kuuntele

Lovex

1 videoleike

Tamperelaisen Lovex-yhtyeen historia on lyhyt, mutta menestyksekäs. Lovexin debyyttialbumi "Divine Insanity" ilmestyi keväällä 2006.
Katsele ja kuuntele

Olavi Virran haastattelu

3 audioleikettä

Tulevan tangokuninkaan laulunlahjat arvioitiin koulussa vain seiskan arvoisiksi. Kouluarvosanoista huolimatta hänestä tuli Suomen ehkä kaikkien aikojen suosituin laulaja.
Katsele ja kuuntele

Kirjoittava näyttelijä Reidar Palmgren

1 videoleike

Reidar Palmgrenin vuonna 2001 valmistunut romaani "jalat edellä" teki nuoresta kyvystä kirjoittavan näyttelijän.
Katsele ja kuuntele

Olympialätkän veteraanit Oksanen ja Blomqvist

1 videoleike

1960-luvulla edustustehtävistä anottiin palkankorvausta työnantajalta, ja harjoituksissa käytiin töiden jälkeen. Voitosta saattoi saada satasen.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 17.10.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä