yle.fi




Elävä arkisto / Ulkomaat / Maailmanpolitiikka /

Eurooppa toisen maailmansodan jälkeen

1945-1956

Kuva: Berliinin muuri. Yhdysvaltalaisia sotilaita seuraamassa kun DDR:n rajavartijat muuraavat umpeen  loikkareiden tekemää aukkoa. (1963) Pressfoto.

Toisen maailmansodan voittajavaltiot olivat erimielisiä Euroopan tulevaisuudesta jo sodan aikana. Sodan jälkeen alkoi olla selvää, että Eurooppa jakautuu kahteen leiriin, Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden etupiiriin.

Saksa oli raunioina, ja maassa alkoi natsien rikoksien jälkipyykin pesu. Natsirikollisten jahtaajana tunnettiin etenkin wieniläinen Simon Wiesenthal.

Saksa jakautui kahtia, ja Itä-Saksasta tuli marxilais-leninistinen kansandemokratia, Saksan demokraattinen tasavalta. Kolme läntistä miehitysvyöhykettä julistautuvat puolestaan Saksan liittotasavallaksi.

Teksti: Paavo Rytsä

AVAINSANAT: jälleenrakentaminen, miehitys, pakolaiset, toinen maailmansota


Katsele ja kuuntele

Kylmän sodan synty

3 audioleikettä

Jorma Kallenaution dokumentti käsittelee kylmän sodan syntyvaiheita Hiroshimasta Berliiniin saartoon. Ohjelmassa sivutaan myös Neuvostoliiton Afganistanin operaatiota 1970-luvun lopussa.
Katsele ja kuuntele

Rautaesiripusta liennytykseen

2 audioleikettä

Toisen maailmansodan voittajien rivit alkoivat rakoilla heti taistelujen päätyttyä. Toukokuussa 1946 Winston Churchill toi yleiseen käyttöön kielikuvan Euroopan halki kulkevasta ”rautaesiripusta”.
Katsele ja kuuntele

Entä jos Saksa olisi voittanut?

2 audioleikettä

Kirjailija-toimittaja Robert Harrisin kuvitelma sodanjälkeisestä maailmasta. Miltä maailma näyttäisi, jos Saksa olisi voittanut sodan?
Katsele ja kuuntele

Natsirikollisten takaa-ajo

2 audioleikettä

Simon Wiesenthal alkoi metsästää sotarikollisia maailmansodan jälkeen. "Tappajat joukossamme" on hänen muistelmateoksensa.
Katsele ja kuuntele

Saksalaiset joutuivat evakkotielle sodan päättyessä

1 audioleike

Miljoonat saksalaiset Keski-Euroopasta ja Venäjältä joutuivat toisen maailmansodan jälkeen lähtemään kodeistaan. Toisin kuin Suomessa, kukaan ei ottanut heistä vastuuta.
Katsele ja kuuntele

Venäjänsaksalainen juutalaisten keskitysleirillä

1 audioleike

Euroopan saksalaisvähemmistöt joutuivat sukujuuriensa tähden maksamaan natsien rikoksista. Koston kierre jatkui.
Katsele ja kuuntele

Itävallan naiset ja sota

2 audioleikettä

Kun itävaltalaismiehet olivat sodassa ja sotavankeina, elannon hankkiminen ja hengissä selviytyminen oli naisten vastuulla.
Katsele ja kuuntele

Raunioiden Berliini

2 audioleikettä

Toisen maailmansodan jälkeen Berliinissä oli 75 miljoonaa kuutiometriä raunioita. Miltä Saksa näytti sodan jälkeen Yleisradion reportterin silmin?
Katsele ja kuuntele

Pakolaisia ja pakolaisleirejä Saksassa

2 audioleikettä

Sodanjälkeiset alueluovutukset ja Itä-Saksan neuvostomiehitys toivat Länsi-Saksaan miljoonia ihmisiä.
Katsele ja kuuntele

Berliini 10 vuotta sodan jälkeen

2 audioleikettä

Berliini oli kolmen vuosikymmenen ajan maailmansotaa seuranneen kylmän sodan ja Euroopan kahtiajaon symboli.
Katsele ja kuuntele

Itävalta on jälleen vapaa

2 audioleikettä

Vapaata Itävaltaa koskevan valtiosopimuksen aikaansaaminen kesti 10 vuotta sodan jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Itävalta miehityksen päätyttyä

1 audioleike

Itävallan kauniiden postikorttimaisemien takaa löytyi 1950-luvulla vielä kurjuutta ja hätää. Toimittaja Leo Meller kävi maassa reportaasimatkalla vuonna 1956.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä