yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Media /

Popkult-lisämateriaalia: Sensuuri

Kuva: Saksankielinen uutissähke Born American (Jäätävä polte) -elokuvan kieltämisestä Suomessa (1986). YLE kuvanauha.

Millaiseen sensuuriin tänä päivänä törmätään? Popkult selvitti asiaa. Elävä arkisto näyttää toteen tapauksia menneestä.

Onko kyse sensuurista, kun Paleface joutui banaanifirman puhutteluun kritisoituaan ylikansallista yhtiötä festivaalien välispiikissä?
Palefacen lisäksi Popkultin studiossa on mukana FremantleMedia Finlandin toimitusjohtaja Marika Makaroff.

The Voicen Jussi Suvanto vastaa väitteisiin kaupallisten radioasemien soittolistojen sensuurista, ja kansanedustaja Jyrki Kasvi kertoo, mikä nettisensuurissa mättää.

Rakkaimmat sensuroidut elokuva- ja musiikkikappaleensa esittelevät Radio Helsingin toimittaja Njassa sekä Kreivi Stakula.

Elävä arkisto keräsi näytteitä toteutuneista sensuureista.

Lue lisää Popkultin sivuilta

AVAINSANAT: Popkult, sensuuri


Katsele ja kuuntele

Viihteen mustat listat eivät kuolleet 1950-luvun myötä

1 audioleike

Senaattori Joseph McCarthyn johtama kiihkeä hyökkäys kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä vastaan levisi 1950-luvulla kaikkialle Yhdysvaltoihin. Kai R. Lehtonen vertailee amerikkalaisia mustia listoja eräisiin myöhempiin luetteloihin.
Katsele ja kuuntele

Kulttuurikahinat 60-luvulla

5 audioleikettä

M. A. Numminen ja Maria Laukka muistelevat sukupuolikuria loukanneita lauluja ja veistoksia, herneiden viskelyä ja muita kulttuuriradikaaleja tempauksia.
Katsele ja kuuntele

Kirjallisuuden vapaus ja kirjasodat

2 audioleikettä

Kai Laitinen ja Pekka Tarkka keskustelevat mm. toimittajan ja kirjailijan sanankäytön vapaudesta ja kirjasodista 1950- ja 60-luvuilla.
Katsele ja kuuntele

Radion kielletyt levyt

1 audioleike

Radiossa on rajoitettu äänilevyjen soittoa propagandan, moraalisen kyseenalaisuuden ja musiikillisen arveluttavuuden perusteella.
Katsele ja kuuntele

Ylioppilaslehti kirkon hampaissa

1 audioleike

Jorma Cantellin päätoimittaman opiskelijalehden arveltiin vuonna 1965 tahallaan ärsyttävän ja pilkkaavan perinteisiä uskontoa, isänmaata ja siveyttä.
Katsele ja kuuntele

Sensuroitu ohjelma homoudesta

4 videoleikettä

Oletko sinä? Oletko sinäkin? -ohjelma oli vuonna 1969 valmistunut homoutta käsittelevä tv-ohjelma, joka sensuroitiin yllytyspykälän perusteella.
Katsele ja kuuntele

Ristivetoa-ohjelma sensuurin kourissa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Radion ohjelmaneuvosto lakkautti Päivi Istalan ohjelmasarjan lokakuussa 1970. Kriittinen ohjelma asuntopolitiikasta oli neuvoston enemmistölle liikaa.
Katsele ja kuuntele

Tarvitaanko sensuuria

1 audioleike

Painopiste-ohjelmassa keskustellaan vuonna 1972 muun muassa elokuvasensuurista, rauhanlaista, intimiteettisuojasta ja pornoteollisuuden sananvapaudesta.
Katsele ja kuuntele

Lapsijärjestöt vastustavat Sex Pistolsia

1 videoleike

Tammikuussa 1978 Suomessa nousi kohu punkyhtye Sex Pistolsin maahantulosta. Brittirokkarien pelättiin vaikuttavan vahingollisesti maan nousevaan polveen.
Katsele ja kuuntele

Sensuroitu huumoriohjelma TVH:sta

2 videoleikettä

Vuonna 1978 valmistunut Omat jutut -ohjelma käsitteli pilke silmäkulmassa Tielaitoksen ja -hallinnon toimintaa. Ohjelma hyllytettiin.
Katsele ja kuuntele

Onko rock saatanasta?

1 videoleike

Seinäjokelaiset helluntainuoret julkaisivat vuonna 1986 kasetin, joka esitti todisteita heavy rockin moraalittomuudesta ja jumalattomuudesta.
Katsele ja kuuntele

Born American kiellettiin Suomessa

1 videoleike

Suomalais-amerikkalainen yhteistyöelokuva Jäätävä polte eli Born American oli Valtion Elokuvatarkastamon mielestä raaistava ja Neuvostoliiton vastainen.
Katsele ja kuuntele

Sensuuri: Katurock

1 videoleike

Tampereen nuori punkylpeys vuonna 1979 oli Sensuuri, jonka kitaristina toimi 16-vuotias Costello Hautamäki. Tuubi-ohjelmassa yhtye julisti katurockin aatetta.
Katsele ja kuuntele

Tapaus Salman Rushdie

1 audioleike

Vuonna 1988 ilmestynyt satiirinen romaani Saatanalliset säkeet nostatti muslimien protesteja eri puolilla maailmaa.
Katsele ja kuuntele

Jumalan teatteri puhuu Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Tammikuussa 1987 neljä näyttelijä- ja ohjaajaoppilasta järjesti Oulun Pohjoisilla teatteripäivillä provokatorisen esityksen.
Katsele ja kuuntele

Kolmas kerros

2 videoleikettä

Hissi on juuttunut kerrosten väliin. Suljettuun tilaan jää viisi julkisuuden henkilöä. Tilannetta kuvataan läpinäkyvien peiliseinien lävitse. Mukana ovat mm. Jope Ruonansuu ja Urpo Leppänen.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 18.03.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä