yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Kesäolympialaiset /

Lontoon olympialaiset 1948

1948

Kuva: Olympiasoihtu tuodaan stadionille Lontoon olympialaisissa 1948. Paavo Arni.

Suomalainen yleisurheilu ei ollut Lontoon olympialaisiin mennessä vielä toipunut sodasta. Suomi sijoittui silti kisojen mitalitilaston kuudenneksi.

Lontoon kesäolympialaiset järjestettiin 29.07.-14.08.1948.

Kisoja arvosteltiin huonoista järjestelyistä. Kisojen menestyksekkäin osanottaja oli hollantilainen pikajuoksija Fanny Blankers-Koen, joka korjasi kolme henkilökohtaista kultaa ja voiton naisten viestissä.

Suomi sai kymmenen kappaletta kultamitaleita, mutta yleisurheilijoiden osaksi niistä koitui vain Tapio Rautavaaran keihäskulta.

Muut kultamitalit tulivat voimistelusta, 12-ottelusta, painista ja taidelajeista.

Lennart Viitala paini kultaa. Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen ja Heikki Savolainen voittivat voimistelussa henkilökohtaista kultaa, ja lisäksi Suomi voitti joukkuekilpailun.

Taidelajien kilpailussa kultaa saivat Aale Tynni lyriikan ja Yrjö lindegren asemakaavojen sarjassa. Ikävä kyllä taideolympialaiset pidettiin nyt viimeistä kertaa.

Hopealle ylsivät meloja Kurt Wires, ampuja Pauli Janhonen, painija kelpo Gröndahl, seiväshyppääjä Erkki Kataja ja keihäänheittäjä Kaisa Pasrviainen. Parviainen oli Suomen ensimmäinen naismitalisti olympiakisoissa.


Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1948, kesäkisat, Lontoo, olympialaiset


Katsele ja kuuntele

Satupekka jäi 5000 m:n kakkoseksi Lontoossa 1948

2 audioleikettä

Tšekkiläinen juoksijatähti Emil Zatopek joutui Lontoon olympialaisten 5000 metrillä luovuttamaan voiton Belgian Gaston Reiffille.
Katsele ja kuuntele

Tapio Rautavaaralle keihäskultaa

2 audioleikettä

33-vuotias TUL:n mies voitti Lontoon olympialaisten keihäskisan. Heitot jouduttiin tekemään pehmeässä mullassa, johon jalka upposi.
Katsele ja kuuntele

Suomalaismitalisteja Lontoossa

6 audioleikettä

Kaisa Parviainen avasi Lontoossa 1948 Suomen naisyleisurheilijoiden mitalitilin. Erkki Kataja toi ensimmäisen seiväsmitalin, ja painimatolta haettiin kaksi kultaa.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Antero Raevuori – Antti O. Arponen – Matti Hannus: Urheilu 2000, osa 2. WSOY 1994.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä