Elävä arkisto / Urheilu / Urheilun aikakausia ja vaikuttajia /
Dopingskandaaleja
![Kuva: Näytteitä testaan laboratoriossa. (1984) YLE kuvanauha. Kuva: Näytteitä testaan laboratoriossa. (1984) YLE kuvanauha.](kuvat/teema/T00626_iso.jpg)
Urheilun doping rantautui Suomeen virallisesti 1970-luvun alussa. Käryjen määrä moninkertaistui vuosituhannen loppua kohden.
Suomen ensimmäisiä dopingista kiinni jääneitä olivat hiihtäjä Eero Mäntyranta ja pyöräilijä Mauno Uusivirta.
1970- ja 1980-luvulla tapauksia oli alle kymmenen vuosikymmentä kohti. Seuraavilla vuosikymmenillä kärähtäneiden määrä kolmin- tai nelinkertaistui.
Useimmat kiellettyjen aineiden käyttäjistä kuuluvat voimanostajiin, mutta joukossa on runsaasti myös hiihtäjiä ja heittolajien edustajia.
Muistetuimpia skandaaleja ovat mm. Martti Vainion kiinnijäänti vuoden 1984 olympialaisissa, oikeudenkäynti STT:n dopingväitteistä, Lahden MM-hiihdot vuonna 2001 ja hiihtäjä Kaisa Variksen tuplakäryt.
Teksti: Jukka Lindfors
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054140131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Mäntyrannan näytteessä amfetamiinia
1 videoleike
Mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta oli ensimmäinen suomalaisurheilija, jonka näytteestä paljastui kiellettyjä aineita.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/006790131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Karvas kiekkovoitto tšekeistä 1974
1 audioleike ja 4 videoleikettä
Helsingin MM-kisoissa 1974 Suomi sai tšekeistä historiallisen voiton. Toiveet kuitenkin romahtivat, kun maalivahti Stig Wetzellin positiivinen dopingnäyte paljastui.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054150131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Martti Vainio, talonmies ja steroidit
1 audioleike ja 5 videoleikettä
Martti Vainio jäi kiinni dopingista vuoden 1984 olympialaisissa. Ensimmäisen selityksen mukaan "talonmies oli antanut väärän piikin".
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056800131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Ben Johnson kiinni steroideista
4 audioleikettä ja 1 videoleike
Maailman nopein ihminen jäi dopingverkkoon Soulin olympialaisissa 1988. Kanadalaisen sprintterin Ben Johnsonin käry oli kisojen suurin uutinen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/054060131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Doping toi tuomion STT:lle 1999
3 videoleikettä
Suomen Tietotoimisto kertoi vuonna 1998, että suomalaishiihtäjät käyttivät dopingia hiihtojohdon tieten ja tuella. Uutinen johti herjausoikeudenkäyntiin. Vuonna 2010 neljä kantajien edustajaa sai syytteen valehtelusta oikeudessa.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/061600131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
"Korostan sanaa epäily.."
1 videoleike
Helmikuun 28. päivänä 2001 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Paavo M. Petäjä kertoi neljästä uudesta dopingepäilystä, korostaen sanaa epäily.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/003570131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Isometsän dopingkäry paljastui
5 videoleikettä
Lahden MM-hiihtojen ensimmäisenä päivänä 15.2.2001 Jari Isometsä hiihti 15 kilometrin kilpailussa neljänneksi. Isometsä antoi kisan jälkeen positiivisen dopingnäytteen, mutta hänen nimeään ei annettu vielä julkisuuteen.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/013030131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kuitusen ja Myllylän nimet julki
4 videoleikettä
Maaliskuun 6. päivänä 2001 varmistui, että Lahden MM-kisoissa dopingista kiinnijääneitä suomalaishiihtäjiä oli kaikkiaan kuusi.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/049810131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kaisa Variksen dopingkäry 2003
2 videoleikettä
Kaisa Varis oli mukana voittamassa Suomen naisten MM-viestihopeaa Val di Fiemmessä 2003. Kolme viikkoa myöhemmin mitalin vei Variksen dopingkäry.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/069670131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kaisa Variksen kilpailukielto kumottiin
1 videoleike
Ampumahiihtäjä Kaisa Variksen elinikäinen kilpailukielto kumottiin maaliskuussa 2009 dopingnäytteen tutkimuksessa tapahtuneen sääntövirheen takia.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/055480131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kari-Pekka Kyröstä tuli Suomen vihatuin mies
1 videoleike
Lahden MM-hiihtojen dopingskandaali 2001 teki valmentaja Kari-Pekka Kyröstä Suomen vihatuimman miehen. Vuonna 2004 tehdyssä haastattelussa hän piti tuomiotaan mielivaltaisena.
Katsele ja kuuntele
![](kuvat/artikkeli/056820131.jpg?leveys=120&kohde=easivusto)
Kreikkalaiset pakoilivat dopingtestejä kotikisoissaan
2 videoleikettä
Ateenan vuoden 2004 olympialaisten avajaisjuhlallisuudet alkoivat dopingkohun varjossa, kun kaksi kreikkalaista pikajuoksijaa vältteli dopingtestiä.
Katsele ja kuuntele
Aiheeseen liittyviä linkkejä
Elävä arkisto
Internet
Julkaistu 30.04.2008