yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 72 artikkelia tai teemaa.

Kössi Kenguru (1970-luku)

Heikki Prepulan luoma Kössi Kenguru nousi lasten suosikiksi seikkailuissaan Pikku Kakkosessa. Ensimmäisen tv-esiintymisensä Kössi teki kuitenkin jo vuonna 1969, tuolloin tosin vielä mustavalkoisena.

7 videoleikettä


Karvakuonot (1978-1986)

Keskikokoinen videonoutaja Ransu otettiin koneenkäyttäjäksi Pikku Kakkoseen vuonna 1978. Kun mukaan liittyivät myös Eno-Elmeri ja Riku, alkoivat Karvakuonojen seikkailut.

28 videoleikettä


Iltasadut (1977-1978)

Näyttelijä Lasse Pöysti alkoi lukea iltasatuja Pikku Kakkosessa heti ohjelman aloitusvuonna 1977. Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi.

6 videoleikettä


Pikku Kakkosen uutiset ja Kohtaset (1992-1998)

Pikku Kakkoseen tuli omat uutiset 1990-luvulla. Myöhemmin uutisia taustoitettiin ajankohtaisohjelma Pikku Kohtasella.

4 videoleikettä


Pikku Kakkosen juontoja (1977-2003)

"Kasvot" Pikku Kakkosen ohjelmille on sen alusta lähtien antanut ohjelman juontaja.

6 videoleikettä


Hermanni ja sirkustarkastaja (1982)

Sirkus Hepokattiin saapuu sirkustarkastaja, jonka mukaan Hermannin mitat ovat määräysten vastaisia. Tarkastus ei olekaan mikään pelleilyn asia.

1 videoleike


Vihdan tekoa (1984)

Tässä Pikku Kakkosessa juontaja Marita Porrassalmi puhuu kesästä ja kertoo vihdan eli vastan teosta. Maritalla on studiossa mallivihta.

1 videoleike


Ransu laskettelukoulussa (1986)

Monessa liemessä keitetty keskikokoinen videonoutaja Ransu ja Pikku Kakkosen Pekka laittavat monot jalkaan ja suuntavat rinteeseen.

1 videoleike


Isän ja äidin töissä (1981)

Pikku Kakkosen 1980-luvun alun ohjelmasarjassa lapset pääsevät päiväksi tutustumaan vanhempiensa ammatteihin näiden työpaikoille.

10 videoleikettä


Jannen ja Ransu-koiran pyöräretki (1989)

Moni varmaankin ihmettelee, miten koira voi lähteä pyöräretkelle? Pikku Kakkosen erikoisvalmisteilla ihmis-koira-tamdemilla se on täysin mahdollista.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 seuraava »