yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Luonto ja eläimet /

Koirakoulu

2007

Kuva: Koiran kouluttajat kouluttavat kahta koiraa. YLE kuvanauha.

Ihmisen ja koiran yhteiselo on mukavaa, kun koira on koulutettu. "Vanha koira ei uusia temppuja opi", sanoo vanha sananlasku, joten koulutus kannattaa aloittaa, kun koira on pentu.

Pysähdy, istu, maahan... kun koira osaa peruskomennot, niin sen kanssa on helppo liikkua, vaikka keskellä ruuhkaista kaupunkia.

Koiran kouluttaminen vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Hyvä tulos saadaan, kun kouluttaja malttaa toistaa harjoituksia koiransa kanssa riittävän monta kertaa.

Kaikki koirat eivät ole yhtä oppivaisia, mutta jokaista koiraa voi kouluttaa. Kannattaa muistaa, että jokainen koira on omanlaisensa. Kun yksi on isäntäänsä tai emäntäänsä viimeiseen asti miellyttävä, niin toinen voi olla mahdottoman jukuripäinen.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: 2007, koirakoulut, koisat, lemmikkieläimet


Katsele ja kuuntele

Motivoi koiraa herkkupaloilla

1 videoleike

Pidä aina pieniä makupaloja mukanasi, kun koulutat koiraa. Ruoka on hyvä keino motivoida koiraa vaikeampiinkin tehtäviin.
Katsele ja kuuntele

Aivojumppaa koiralle

1 videoleike

Koira tarvitsee reipasta liikuntaa ja älyllisiä haasteita. Koiran aktivoiminen on tärkeätä, jotta se ei purkaisi energiaansa häiriökäyttäytymiseen.
Katsele ja kuuntele

Koiran luoksetulo

1 videoleike

Tottelevaisen koiran merkki on, että se tulee kutsusta isäntänsä tai emäntänsä luo. Luoksekutsua koiran pitäisi osata noudattaa kaikissa olosuhteissa.
Katsele ja kuuntele

Koiran maahankäsky

1 videoleike

Yksi tärkeimmistä koiran taidoista, on maahanmeno. Tätä käskyä koiran pitäisi osata totella myös ollessaan liikkeessä.
Katsele ja kuuntele

Koiran paikallaanmakuuharjoitus

1 videoleike

Kun koira on oppinut menemään maahan, niin sen pitäisi myös oppia pysymään maassa. Varsinkin herkästi ärsykkeisiin reagoivan tai aran koiran kanssa on hyvä harjoitella aluksi rauhallisella paikalla.
Katsele ja kuuntele

Koira opettelee pysähtymään

1 videoleike

Ehkä yksi tärkeimmistä koiran taidoista on pysähtyminen. Ennen pysähtymiskäskyn opettelua koiran pitäisi osata jokin asentokäsky esimerkiksi istu tai maahan.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

Elävä arkisto

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 16.01.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä