yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 42 artikkelia tai teemaa.

Leipää ja lavasteita Tesvisiossa

1960-luvun alussa Tesvisiossa alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota visuaalisuuteen. Uudenlaisessa, valoisassa televisiokuvassa näkyi etenkin Ensio Suomisen kädenjälki.

1 videoleike


Rauta-ajan raportti (1978-1982)

Kuinka kansalliseepoksemme muuttui suurelokuvaksi? Raportti kuvaa Paavo Haavikon käsikirjoittaman ja Kalle Holmbergin ohjaaman neliosaisen elokuvan "Rauta-aika" valmistumista.

1 videoleike


Teksti-tv pysyy ajan hermolla, välittämättä ajan hampaasta (1981, 1983, 2002)

Teksti-tv oli aikansa sähköisen tiedonvälityksen uudistaja. Monipuolinen palvelu on pystynyt säilyttämään suosionsa myös Internetin ja digitelevisioiden aikana.

1 audioleike ja 4 videoleikettä


Pari kiloa suklaata ja muut neuroosit (1993)

"Mä olisin varmaan parantunut bulimiasta paljon nopeammin, jollei se olisi mua niin paljon naurattanut", kertoi näyttelijä Leea Klemola vuonna 1993.

1 videoleike


Näyttelijä Esko Kovero (1984, 1996, 1999)

Ismo Laitelana kansan suursuosikiksi noussut Esko Kovero on tehnyt ennen salkkarirooliaan joitakin satunnaisia esiintymisiä myös Yleisradion tuotannoissa.

3 videoleikettä


Avioliitto kriisissä 1984 (1984)

Romanttinen rakkaus ja avioliitto. Sopivatko ne edes yhteen? Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 1984 aiheena oli avioliiton kriisi.

1 videoleike


Dave Lindholm: Toivotuimmat (1984, 2000)

Yksi Dave Lindholmin tunnetuimmista ja toivotuimmista kappaleista on Joo, joo, mä rakastan sua. Toukokuussa 1984 Lindholm esitti sen Ajankohtaisessa kakkosessa rakkausteeman päätteeksi.

2 videoleikettä


Uuni (1980)

Poika saapuu kotiinsa joulunviettoon. Tuvassa vastamuuratun uunin ääressä istuu isä, mutta äitiä ei näy missään.

6 videoleikettä


Katriina Honkanen: Matka Charlien kanssa (1996)

Matka Charlien kanssa -kappale kertoo kirjoista ja lukemisesta. Kirjaston kunniaksi tehdyssä laulussa kuvaillaan kuinka tarinat kuljettavat lukijansa toisiin maailmoihin.

2 videoleikettä


Muusikko ja näyttelijä Katriina Honkanen (1995)

Katriina Honkanen (14.8.1960) sepitti jo lapsena lauluja ja halusi palavasti kuoroon. Teatterin maailmaan hän tutustui ensimmäisen kerran nelivuotiaana.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 seuraava »