yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Paavo Lipponen - SDP:n vahvatahtoinen voimahahmo

Kuva: Paavo Lipponen. Kuvaaja: Kalevi Rytkölä / YLE

Paavo Lipponen on tehnyt näkyvän uran suomalaisessa politiikassa. Lipponen oli SDP:n puheenjohtajana yli vuosikymmenen, johti kahta hallitusta ja pääministeriyden jälkeen puhemiehenä eduskuntaa. Ennen poliittista uraa Lipponen oli äänessä radiotomittajana.

Opiskeluiden ohessa toimittajan töitä tehnyt Paavo Lipponen haastatteli mm. Richard Nixonia ja Ruotsin puolustusministeriä vuonna 1965. Vuotta myöhemmin Lipponen olikin jo itse ohjelmanteon kohde, kun hän demarinuorten riveistä vaati uutta ulkopolitiikkaa. Televiossa Lipponen väitteli sosialismin näkemyseroista 1974.

Eduskuntaan Lipponen nousi keväällä 1983 SDP:n riveistä ja kymmenen vuotta myöhemmin puolueen puheenjohtajaksi.

Pääministerinsalkun Paavo Lipponen peri Esko Aholta 1995. Lipponen johti hallitusta myös seuraavan kauden kevääseen 2003 saakka, jolloin vaalien jälkeen pääministeriksi nousi hetkeksi keskustan Anneli Jäätteenmäki. Jäätteenmäen pääministerikausi jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän joutui eroamaan tehtävästä ns. Irak-vuodon vuoksi. Jäätteenmäki oli tuonut julkisuuteen Lipposen keskustelut Irakin sodasta Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa.

Kevään 2003 vaalien jälkeen Lipponen jäi punamultahallituksen ulkopuolelle ja hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi. SDP:n puheenjohtajuudesta Lipponen luopui 2005 ja eläkkeelle eduskunnasta hän jäi 2007.

Elokuussa 2011 70-vuotias Paavo Lipponen ilmoitti lähtevänsä mukaan presidenttikisaan. Syyskuussa hän tulikin valituksi äänivyöryllä puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

AVAINSANAT: kansanedustajat, kuopiolaiset, lappilaiset, pohjoissavolaiset, poliitikot, politiikka, presidentinvaalit, puheenjohtajat, pääministerit, savolaiset, SDP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, toimittajat, turtolalaiset, urakehitys


Katsele ja kuuntele

Radiotoimittaja Lipponen tenttaa Nixonia

2 audioleikettä

Paavo Lipponen teki opiskeluaikoinaan toimittajanhommia. Keväällä 1965 hän pääsi haastattelemaan maahamme liikemiehenä saapunutta Richard Nixonia.
Katsele ja kuuntele

Aikooko Ruotsi rakentaa ydinaseen?

2 audioleikettä

Ruotsin ydinasekeskustelu alkoi armeijan aloitteesta. Paavo Lipponen haastattelee puolustusministeri Sven Anderssonia vuonna 1965.
Katsele ja kuuntele

Demarinuoret vaativat uutta ulkopolitiikkaa

1 audioleike

1960-luvun nuordemarit vaativat Paavo Lipposen johdolla Suomelta uutta ulkopolitiikkaa. Voimat olisi armeijan kehittämisen sijasta suunnattava kehitysapuun.
Katsele ja kuuntele

Paavo Lipponen sosialismin asialla

1 videoleike

"Sosialismi on ajan vaatimus", toteaa SDP:n Paavo Lipponen ohjelmassa vuodelta 1974, jossa Lipposen kanssa vasemmiston näkemyseroista väitteli SKP:n Oiva Björkbacka. Tavoitteista oltiin kuitenkin samaa mieltä.
Katsele ja kuuntele

Vaalit 1995: Hallitusyhteistyötä laidasta laitaan

4 videoleikettä

Vuonna 1995 kansa kävi vaaliuurnille lamasta ylöspäin pyristelevässä EU-Suomessa. Vaikka laskukauden pohja oli jo taittunut, maassa oli yhä 400 000 työtöntä.
Katsele ja kuuntele

Pääministeri sai Päivinsä

3 videoleikettä

Historianopettaja Päivi Hertzbergin ja pääministeri Paavo Lipposen häistä vuonna 1998 muodostui puolivaltiollinen mediatapahtuma.
Katsele ja kuuntele

Lipponen ja näkymätön mies

2 videoleikettä

Akkulatureissa joutuivat tiukkaan kuulusteluun mm. pankin konkurssiin ajanut näkymätön mies sekä SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen.
Katsele ja kuuntele

Irak-vuoto johti pääministerin eroon

5 videoleikettä

Vuoden 2003 eduskuntavaalit muodostuivat SDP:n ja keskustan kaksintaisteluksi. Ankarassa kisassa pääministerin paikasta lyömäaseeksi nousi ns. Irak-vuoto.
Katsele ja kuuntele

Silminnäkijä: Koalition varjot

1 videoleike

Myös Suomella on kaikessa hiljaisuudessa ollut oma etulinjansa terrorisminvastaisessa sodassa. Silminnäkijä raportoi USA:n armeijan esikunnassa toimineista Suomen puolustusvoimien yhteyshenkilöistä. Heidän kauttaan valotetaan, mistä yhteistyössä oli kyse.
Katsele ja kuuntele

Alpo Rusin oma Stasi-lista

1 videoleike

Alpo Rusin korvauskäräjillä esiteltiin lista, jossa oli Alpo Rusin puolustuksen mukaan DDR:n suuntaan aktiivisia poliitikkoja.
Katsele ja kuuntele

Punainen lanka: Paavo Lipponen

1 videoleike

Eduskunnan entinen puhemies ja pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen ottaa Punaisen langan haastattelussa kantaa moneen suuntaan ja tapansa mukaan paikoin myös ärhäkkäästi.
Katsele ja kuuntele

Kansakunnan kalenteri: Valtiovalta

1 videoleike

Senaatin perustaminen loi perustan Suomen kansallisvaltiolle. Miten ajatukset valtiovallasta eroavat nykynuorella ja veteraanipoliitikolla Paavo Lipposella?
Katsele ja kuuntele

Poliittiset hokemat

1 audioleike ja 9 videoleikettä

Poliittisen sanankäytön historiastamme löytyy joukko letkautuksia ja toteamuksia, jotka viimeistään kansankielessä ovat muuttuneet hokemiksi.
Katsele ja kuuntele

Lipposen valitut ärinät

2 videoleikettä

Pääministeri Paavo Lipposen yrmeys oli Iltalypsy-ohjelman imitaatioiden kestoaihe. Julkinen mielikuva Lipposesta oli kollegoitaan kyykyttävä ja toimittajia nyreksivä jurottaja.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 11.08.2011

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä