yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 45 artikkelia tai teemaa.

Bhopalin teollisuusonnettomuus (1984-2010)

Joulukuisena yönä vuonna 1984 Intiassa sattui maailman kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus.

5 videoleikettä


Alivaltiosihteeri Nybergin vieraana (2004)

Alivaltiosihteerin palindromivastaavat Pasi Heikura ja Simo Frangén edustavat eri koulukuntia.

1 videoleike


Laulava lyömäsoittaja Phil Collins (1992)

Phil Collinsin uran tärkein tapaus oli bändikaveri Peter Gabrielin ero Genesis-yhtyeestä. Rumpalin piti ruveta laulamaan, kun parempaakaan solistia ei löytynyt.

1 videoleike


Kristiina Hautala: Molina (1971)

1960-luvun laulajatähti Kristiina Hautala tulkitsee CCR:ää vuonna 1971. Säestävän yhtyeen rumpalina toimii sittemmin eduskunnastakin tuttu Lyly Rajala.

1 videoleike


Slam-kitaristi Petteri Sariola (2007)

Petteri Sariola ei saanut kasaan bändiä, joten hän päätti hoitaa akustisella kitarallaan myös basistin ja rumpalin hommat.

2 videoleikettä


Bon Jovi - maailmankuulu kellaribändi (1988, 1990, 1992)

Bon Jovi paistatteli 80-luvun lopussa maineessa Moskovaa myöten. Bändi harjoitteli kuitenkin edelleen rumpalinsa pienessä kellarissa.

3 videoleikettä


Kathmandussa riitti jumalia jokaiselle (1961)

Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa oli jumalia yhtä paljon kuin ihmisiä ja pyhäpäiviä enemmän kuin työpäiviä, kertoo Pentti Ruohosen matkadokumentti vuodelta 1961.

1 audio- ja 1 videoleike


Lilla O och Molly träffar Lucia (1989)

Lilla O vill vara lucia, men kan pojkar vara det? Han och Molly träffar Lucia från 1988 för att fråga.

1 videoleike


Mikko Kilkkinen: You are my destiny (2002)

Komeaääninen Mikko Kilkkinen esittää Paul Ankan klassikoksi tekemän kappaleen You are my destiny.

1 videoleike


Maarit: Hymypoika (2003)

Mikko Alatalon sanoittama Hymypoika kertoo nuoren kapinallisen kasvamisesta aikuiseksi. "Ruoho ja rakkaus" ovat jääneet, mutta elämä ei pysähdy paikalleen.

1 videoleike


« edellinen 1 2 3 4 5 seuraava »