yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 30 artikkelia tai teemaa.

Radioteatteri: Maastrichtin sopimus liitteineen (1994)

Radioteatteri alkoi lukea Euroopan unionin perussopimusta ja sen liitteitä juhannuksena 1994. Se ehdittiin kahlata läpi juuri ennen Suomen lokakuista EU-kansanäänestystä.

10 audioleikettä


Kuinka Pohjantähti kääntyy kuunnelmaksi Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (2007)

Radioteatteri alkoi vuonna 2007 tehdä kuunnelmasarjaa Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiasta. Kirjailijat Leena Lander ja Hannu Raittila kertovat urakasta.

1 audioleike


Joulupuu on rakennettu (1953)

Markus-setä vierailee mikrofoninsa kanssa kuvitteellisessa perheessä Peltolassa ja helsinkiläisessä kodissa. Vastassa eivät olekaan lapset vaan Radioteatterin väki jouluisissa rooleissaan.

1 audioleike


Haavikon kuunnelma Kuningas Haraldista (1976, 2009)

Radioteatteri esittää katkelmia Paavo Haavikon kertomuksesta: miten kuningas Harald käsitteli naista ja lammasta koskevaa hankalaa kysymystä.

5 audioleikettä


Kuunnelmat (1966, 1981, 1982, 1984, 2004, 2008)

Kuunnelmia on muodossa tai toisessa lähetetty Yleisradiossa sen perustamisvuodesta 1926 lähtien. Aluksi kuunnelma oli näyttämöteatterin ns. sokea pikkuveli.

96 audioleikettä


Miten minusta tuli minä, Eeva Litmanen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona (2005)

Kaksitoistavuotiaana nuori koulutyttö ilmoittautui avustajaksi Lappeenrannan Kaupunginteatteriin. Siitä saakka näyttelijän ammatti on ollut Eeva Litmaselle ainoa intohimon kohde.

1 audioleike


Taiteilijaelämää: Eeva Litmanen (2005)

Eeva Litmanen on pystymetsäläinen - hänen tiensä näyttämölle vei ammatin, ei koulutuksen kautta.

1 videoleike


Olavi Paavolainen (1929-1964)

Kirjailija Olavi Paavolainen oli 1920-luvun Tulenkantajat-ryhmän tärkeimpiä henkisiä johtajia.

1 audioleike


Linnunradan käsikirja liftareille (1984)

Douglas Adamsin parodisessa tieteiskuunnelmassa etsitään vastausta Perimmäiseen Kysymykseen Elämästä, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta Muusta Sellaisesta.

6 audioleikettä


Herätysjuhla (1990-1992)

Radiomafian kolmituntinen aamulähetys Herätysjuhla saatteli kuuntelijoita uuden päivän alkuun kahdeksan vuoden ajan.

8 audioleikettä


« edellinen 1 2 3 seuraava »