Kirsti Rantanen (s. 1930) on Suomen ensimmäinen taiteilijaprofessoriksi nimitetty tekstiilitaiteilija. Rantanen on vaikuttanut alansa kehitykseen myös opetustyöllään 1950-luvun lopulta saakka.

Rantanen määrittelee tekstiilin lankojen avaruusgeometriseksi järjestelmäksi. ”Kerroksista rakensin, veistin tuhansien lankojen kudelman. Lopulta on kyse siitä, kulkeeko loimilanka kudelangan yli vai ali. On kyse mustasta neliöstä eli pikselistä tietokoneen kuvaruudulla."

Toisaalta arvostettu tekstiilitaiteilija luonnehtii itseään kivikauden naiseksi. Hän käyttää ikivanhoja luonnonmateriaaleja - villaa, karvalankaa, rohdinta, aivinaa, kookosta, sisalia, hamppua, juuttia…

Kiinnostus vanhoihin kudontamenetelmiin näkyy myös Rantasen suurissa kuvakudoksissa.

Eeli Aallon tv-elokuva kuvattiin vuosina 1987-88 Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä sekä Porvoon Hanhilammella.

Näyttely oli hyvin henkilökohtainen, ja Rantanen itse kutsuu töitään omien ajatustensa konkretisoituneiksi muodoiksi. Vaate ihmisen ihoa vasten saa oman erityisen merkityksensä kun sitä pestään, manklataan ja silitetään.

Rantanen osoittaa myös, ettei seinä ole ainoa paikka, johon tekstiilitaidetta voi asettaa esille. Pystyssä seisovat teokset edustavat ”arkkitehtuuria ilman arkkitehtuuria”.

Kun Rantaselta tiedustellaan, millaisia käytännön merkityksiä näyttelytöillä voisi olla, hän katsoo kysyjää: ”Mitä merkitystä taiteella yleensä on?” Karulla betoniseinällä mehevä, elävä reliefimäinen tekstiili on puhutteleva ja akustisestikin toimiva elementti uusien rakennusmateriaalien keskellä.

Teksti: Jukka Lindfors & Eeli Aalto

AVAINSANAT: Amos Andersonin taidemuseo, dokumenttiohjelmat, henkilökuvat, kuvakudokset, luonnonmateriaalit, muotoilijat, muotoilu, taiteilijat, tekstiilitaide, tekstiilitaiteilijat

Anna palautetta sivun sisällöstä