yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Yle - höyryradiosta digiaikaan /

YLEn sensuroimat

Kuva: Kuvan päällä sensuroitu-teksti. Kuva: YLE

Ohjelma tai musiikkikappale saattoi joutua YLEn sensuurin kouriin moninaisista syistä. Hyllytyksen syynä oli esimerkiksi yllytys homoseksuaalisuuteen sekä viihteen ja faktan sekoittaminen.

Osa hyllytetyistä ohjelmista on sittemmin esitetty televisiossa. Tällainen ohjelma oli esimerkiksi Jarmo Salaksen ohjelma homoseksuaalisuudesta, joka hyllytettiin 1960-luvulla yllytyspykälän perusteella. Ohjelma esitettiin 30 vuotta myöhemmin.

Myös faktan ja fiktion sekoittaminen saattoi olla liian rohkeata 70-luvun Yleisradiossa. Viihdetoimituksen päällikkö hyllytti tietyömiesten työmoraalilla vitsailleen ohjelman vuonna 1978.

Yleisradio pääjohtaja Hella Wuolijoki halusi sivistää Suomen kansaa, joten "renkutukset" joutuivat hänen hyllytyslistalleen. Wuolijoki rikkoi Niilo Tarvajärven Tervetuloa aamukahville -ohjelmassa vuonna 1951 Hiski Salomaan Lännen lokari -levyn ja toivoi, että sitä ei koskaan enää ostettaisi Suomen Yleisradioon.

Teksti: Seija Aunila

AVAINSANAT: sensuuri


Katsele ja kuuntele

Sensuroitu huumoriohjelma TVH:sta

2 videoleikettä

Vuonna 1978 valmistunut Omat jutut -ohjelma käsitteli pilke silmäkulmassa Tielaitoksen ja -hallinnon toimintaa. Ohjelma hyllytettiin.
Katsele ja kuuntele

Sensuroitu ohjelma homoudesta

4 videoleikettä

Oletko sinä? Oletko sinäkin? -ohjelma oli vuonna 1969 valmistunut homoutta käsittelevä tv-ohjelma, joka sensuroitiin yllytyspykälän perusteella.
Katsele ja kuuntele

2500 pistoa

2 videoleikettä

Eri tuotemerkkien vertailu on nyt ihan tavallista kuluttajajournalismia. 60-luvulla eri ompelukonemerkkien arviointi oli vielä liikaa Yleisradion johdolle. Reino Paasilinnan toimittama kuluttajavalistusohjelma kiellettiin. Ohjelman ensilähetys oli toukokuussa 2007.
Katsele ja kuuntele

Radion kielletyt levyt

1 audioleike

Radiossa on rajoitettu äänilevyjen soittoa propagandan, moraalisen kyseenalaisuuden ja musiikillisen arveluttavuuden perusteella.
Katsele ja kuuntele

Ristivetoa-ohjelma sensuurin kourissa Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Radion ohjelmaneuvosto lakkautti Päivi Istalan ohjelmasarjan lokakuussa 1970. Kriittinen ohjelma asuntopolitiikasta oli neuvoston enemmistölle liikaa.
Katsele ja kuuntele

Aulikki Oksanen: Katastrofilauluja naisille

1 videoleike

Aulikki Oksasen levytys Katastrofilauluja naisille joutui soittorajoitukseen, koska musiikin pohjana oli käytetty Paciuksen Sotilaspoika-laulua.
Katsele ja kuuntele

Hiski Salomaa: Lännen lokari

1 audioleike

Lännen lokari joutui aikoinaan pääjohtaja Hella Wuolijoen tiukkaan syyniin. Kansanvalistusta suosinut Wuolijoki rikkoi levyn Niilo Tarvajärven Aamukahvilla-ohjelmassa vuonna 1951.
Katsele ja kuuntele

Kolmas kerros

2 videoleikettä

Hissi on juuttunut kerrosten väliin. Suljettuun tilaan jää viisi julkisuuden henkilöä. Tilannetta kuvataan läpinäkyvien peiliseinien lävitse. Mukana ovat mm. Jope Ruonansuu ja Urpo Leppänen.
Katsele ja kuuntele

Lapinlahden Linnut: Madrigaali

1 videoleike

Lapinlahden Lintujen ortodoksimunkkien kuoro huvitti ja närkästytti 1990-luvun yleisöjä ja tv-yhtiöiden ohjelmajohtajia.
Katsele ja kuuntele

Stiller - lopullinen valinta

3 audioleikettä

Radiomafian toimittaja Ruben Stiller hyllytettiin kolmeksi kuukaudeksi hänen kutsuttuaan ohjelmassaan radiojohtaja Tapio Siikalaa "kepulaiseksi kökkötraktoriksi".
Katsele ja kuuntele

Kohuankkuri Kimmo Wilska

1 audio- ja 1 videoleike

Yle Newsin ankkuri Kimmo Wilska sai 13.10.2010 potkut elävöitettyään alkoholiaiheista uutista tyhjällä olutpullolla. Jouluna 2009 Wilska kevensi säätiedotusta iloisella tonttulakilla.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 28.03.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä