Vielä 1700-luvulla kuolemanrangaistus oli yleinen kaikissa Euroopan maissa. Usein teloitus oli julkinen kansanhuvi, jossa vakavista rikoksista tuomittu tapettiin mahdollisimman hitaasti ja tuskallisesti.

Näin kuolemanrangaistus toimi myös pelotteena ja varoittavana esimerkkinä.

Tutkija Hannele Klemettilä sanoo, että kuolemanrangaistukset eivät ole koskaan onnistuneet estämään rikollisuutta.

Kuolemanrangaistuksen tärkein tehtävä oli näyttää oikeuden valtaa ja sitä, että lain rikkomisesta seuraa ankara rangaistus.

Jo 1800-luvulla Suomi oli tuomioissaan edistyksellinen suhteessa moniin muihin valtioihin. Keisari Nikolai I päätti vuonna 1823, että siitä lähtien kaikki kuolemantuomiot muutetaan karkotusrangaistuksiksi. Suomessa tavallisin suunta murhamiehille oli Siperia.

Viimeinen rauhan aikana teloitettu suomalainen oli renki Tahvo Putkonen, jonka tuomio pantiin täytäntöön vuonna 1825 Pieksämäellä. Putkonen tuomittiin miestaposta, oikeuden halventamisesta, juopottelusta ja pyhärauhan rikkomisesta.

Kuolemantuomio on edelleen käytössä mm. monissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Lukumääräisesti eniten teloituksia tehdään Kiinassa.

Teksti: Reijo Perälä

AVAINSANAT: Porvoo, Porvoon tuomiokirkko, Porvoon valtiopäivät, rangaistukset, Suomen sota, vangit, vankilat

Anna palautetta sivun sisällöstä