yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Maakunnat ja pitäjät /

Etelä-Karjalaa ja eteläkarjalaisia

Kuva: Imatrankoski (2008) Kuva: Pekka Kauranen

Suloisessa Suomessamme oisko maata armaampaa, kuin on kaunis Karjalamme.
Etelä-Karjalan maakunta on Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä.

Etelä-Karjalan maakuntakeskus on Saimaan satamakaupunki Lappeenranta. Etelä-Karjalassa on myös koskestaan, valtionhotellistaan ja Big Band festivaalistaan tuneettu Imatra.

Suomen nykymaakunnista Karjalaan luetaan Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala . Nämä alueet ovat kuuluneet Karjalan historialliseen maakuntaan, samoin kuin alueet, jotka Suomi joutui luovuttamaan silloiselle Neuvostoliitolle vuonna 1940.

Karjalaisten maakuntalaulussa sanotaan: ”Konsa vaino Suomeamme, kovin kourin koittelee, silloin kurja Karjalamme, Suomen surut soittelee.” Maaherra Pirjo Ala-Kapee ehdotti sanoja muutettavaksi, koska ”kurja Karjala”, kuulosti väheksyvältä. Karjalalaiset eivät lämmenneet muutokselle, koska he näkivät kurjuuden tarkoittavan sodan runtelemaa Karjalaa.

Teksti: Virva Kunttu

Keväällä 2010 pyysi YLE Teema yleisöä ehdottamaan suojeltavia kohteita. Katso, löytyykö oma suosikkisi joukosta!

AVAINSANAT: Etelä-Karjala, eteläkarjalaiset, Karjala, maakunnat, paikkakunnat


Katsele ja kuuntele

Vanhoja kaupunkejamme – Lappeenranta

1 videoleike

Kahden kulttuurin menneisyys elää vanhan kaupungin kaduilla ja rakennuksissa. Lappeenrannan vuosisataista historiaa esittelevä tv-ohjelma on vuodelta 1962.
Katsele ja kuuntele

Höyrylaivaregatta Saimaalla 1984

1 videoleike

Saimaan höyrylaivaregatta järjestettiin vuonna 1984 Imatralla, mihin oli saapunut 17 sisävesihöyrylaivaa.
Katsele ja kuuntele

Huhtiniemen mysteeri

4 videoleikettä

Lappeenrannassa on vuosikymmeniä elänyt huhu, jonka mukaan salainen kenttäoikeus teloitutti kesällä 1944 satoja rintamakarkureita Huhtiniemen kaupunginosassa.
Katsele ja kuuntele

Jam Rock Band: Wasting Your Time

1 videoleike

Lappeenrantalaisbändi esittelee stemmalaulutaitojaan paikallisella VPK:n talolla. Saksofoni pärisee ja kontrabasso nousee kepeästi ilmaan.
Katsele ja kuuntele

Laivamatkailua Saimaalla 1954

1 videoleike

Saimaalla oli vielä 1950-luvulla vilkas laivaliikenne. Matkustajat saattoivat ihailla Saimaan maisemia sisävesihöyrylaivojen kyydistä.
Katsele ja kuuntele

Hattujen sotaa Lappeenrannassa

1 videoleike

Vuonna 1741 Ruotsin suurvallan hattu-hallitus oli julistanut sodan Venäjälle. Veriseksi taistelutantereeksi joutui tuolloin pieni Lappeenrannan kaupunki.
Katsele ja kuuntele

Lemin särä

1 videoleike

Lemin särä on Suomen vanhimpia liharuokia. Pitkään uunissa kypsytetty lammas perunapedillä on oikea kulinaristinen elämys.
Katsele ja kuuntele

Studio B Live: Stam1na

1 videoleike

Stam1na keikalla YLEX:n Studio B:ssä. Lemiläisyhtye esittää helmikuussa 2008 nauhoitetulla keikalla Lääke-kappaleeen Raja-levyltään.
Katsele ja kuuntele

Satakieli - Etelä-Karjalan maakuntalintu

1 audioleike

Satakieli on saanut nimensä monipolvisesta ja vivahteikkaasta laulustaan. Se viihtyy Etelä- ja Keski-Suomen nuorissa ja lehtipuuvaltaisisssa metsissä.
Katsele ja kuuntele

Imatranajot olivat suuri kansanjuhla

5 videoleikettä

Suomen Grand Prix ajettiin Imatralla vuosina 1964-1982. Ajojen kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin yleisöä oli parhaimmillaan yli 50 tuhatta.
Katsele ja kuuntele

Parikkalan piru Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Parikkalassa päin kerrotaan hyytävää kummitusjuttua ihmisiä pelottelevasta pirusta. Karmivaa kertomusta on levitetty vuodesta 1888 lähtien, mutta onko kyse pelkästä tarinasta?
Katsele ja kuuntele

Viljelijä Luumäeltä

1 videoleike

Tämän päivän tehoviljelyyn verrattuna oli elämä maaseudulla kokonaan toisenlaista vielä 1970-luvulla. Kun nyt rakennetaan jopa satojen lehmien navetoita, riitti 70-luvulla muutama lehmä antamaan perheelle elannon.
Katsele ja kuuntele

Rapujen valmistusta: Kesäkeittiö

1 videoleike

Loppukesä on ravustuksen ja rapujuhlien aikaa. Tässä ohjelmassa Kolmonen ja Vanamo näyttävät rapukeittiön perusteita.
Katsele ja kuuntele

Siitosesta Euroopan keihäsmestari

2 videoleikettä

Hannu Siitonen jatkoi suomalaisia keihäsperinteitä ottamalla EM-kultaa Roomassa 1974. Neuvostoliiton Janis Lusis kukistui ensi kertaa vuoden 1962 jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Koston kevät 1918

3 videoleikettä

Sisällissodan aikaiset teloitukset ja muut väkivallanteot olivat suurimmalta osaltaan suunnitelmallista ja organisoitua toimintaa. Aiemmin punainen ja valkoinen terrori on selitetty lähinnä yksittäisinä kostotoimina, vaikka siitä ei ollut kyse.
Katsele ja kuuntele

Saimaan kanavaa laajennetaan 1967

1 videoleike

Vuonna 1967 oli käynnissä Saimaan kanavan ns. kolmas rakentaminen, jonka oli määrä valmistua syksyllä 1968.
Katsele ja kuuntele

Ruokolahden leijona

1 videoleike

Kesällä 1992 Suomessa seurattiin Ruokolahdella havaitun leijonan liikkeitä. Leijonahavainto työllisti roimasti eri viranomaisia, ja ihmiset pelkäsivät liikkua Ruokolahden metsissä.
Katsele ja kuuntele

Jimi Sumén & Dreams: Hey Joe

1 videoleike

Nuori lappeenrantalainen kitaravelho löi itsensä läpi vauhdikkaalla Jimi Hendrix -ohjelmistollaan rockyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailuissa vuonna 1977.
Katsele ja kuuntele

Mokoma: Avoin hauta

1 videoleike

Pitkän linjan lappeenrantalaisen metalliyhtyeen Mokoman kappale "Avoin hauta" on vapaasti käännetty suomenkielinen cover Death-yhtyeen kappaleesta "Open Casket".
Katsele ja kuuntele

Ammattikahjo DJ Edward

1 videoleike

Lappeenrantalainen Markku Vesala voitti tiskijukkien ensimmäisen Suomen mestaruuden vuonna 1977. "Hyvä dj osaa mennä ja näyttää ja tekee homman just nappiin."
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Eeva Litmanen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Kaksitoistavuotiaana nuori koulutyttö ilmoittautui avustajaksi Lappeenrannan Kaupunginteatteriin. Siitä saakka näyttelijän ammatti on ollut Eeva Litmaselle ainoa intohimon kohde.
Katsele ja kuuntele

Taiteilijaelämää: Eeva Litmanen

1 videoleike

Eeva Litmanen on pystymetsäläinen - hänen tiensä näyttämölle vei ammatin, ei koulutuksen kautta.
Katsele ja kuuntele

Olen numero likaisessa mapissa

3 videoleikettä

"…ja teen lauluni kivestä ja teräksestä. Tuulen osuessa kaltereihin kuulen kurjen valittavan ikävästä." Näin runoilee Konnunsuon vanki dokumentissa vuonna 1970.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Petteri Summanen Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Petteri Summanen on ollut jo nuoresta pitäen eläväinen poika ja armoton viihdyttäjä. Teatterista tosissaan hän innostui lukioaikana Lappeenrannassa.
Katsele ja kuuntele

Hanna Pakarinen - trukkikuskista poptähdeksi

1 videoleike

Vuonna 2004 ilmestyneen esikoisalbumin "When I Become Me" myötä Hanna Pakarisesta tuli kaikkien aikojen suosituin englanniksi laulava nais-sooloartisti Suomessa.
Katsele ja kuuntele

Pave Maijanen oli nuori soulmies

5 audioleikettä

Pekka "Pave" Maijasen varhaisimmat radioarkistoon taltioidut esitykset ovat vuosilta 1969-1970. Hän oli mukana voittamassa popyhtyeiden Suomen mestaruutta lappeenrantalaisen Kopet-soulyhtyeen riveissä.
Katsele ja kuuntele

Lapsen vuoden tervehdys

1 videoleike

Vuonna 1979 tuli kuluneeksi 20 vuotta lastenoikeuksien hyväksymisestä YK:ssa. Yleisradiossa tapahtumaan juhlistettiin viiden lapsen elämästä kertovalla juhlaohjelmassa.
Katsele ja kuuntele

Penkkarit v. 1949 - 2007

5 videoleikettä

Helmikuiset penkkarit eli penkinpainajaiset päättävät abiturienttien varsinaisen opiskelun. Edessä ovat ylioppilaskirjoitukset.
Katsele ja kuuntele

Saimaan kanava ennen sotia

1 videoleike

Sata vuotta sitten rakennetulla Saimaan kanavalla oli aikoinaan iso merkitys. Vuonna 1934 kuvattu ainutlaatuinen filmi kertoo siitä, miltä kanava ja sen rannat näyttivät ennen sotia.
Katsele ja kuuntele

Arvi Lindin viimeinen uutislähetys

2 videoleikettä

Arvi Lind tuli töihin Yleisradion TV-uutistoimitukseen vuonna 1965. Hän juonsi lähes 40-vuotisen uransa aikana yli 10 000 uutislähetystä.
Katsele ja kuuntele

Kotiteollisuus elävänä

5 videoleikettä

Kotiteollisuus oli yksi niistä yhtyeistä, jotka raivasivat suomenkieliselle metallimusiikille tietä vuosituhannen taitteessa.
Katsele ja kuuntele

Jouni Hynynen: Hullaannuta minut taas

1 videoleike

Jouni Hynynen on puhtain Runoraadissa esiintynyt runoilija. Hän esitti esikoiskokoelmaltaan runon alasti.
Katsele ja kuuntele

Asta ja Veera riepottelivat Suomea Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 3 videoleikettä

Voimakas ukkosmyrsky kulki heinäkuun viimeisen perjantain vastaisena yönä vuonna 2010 Etelä-Karjalasta Keski-Pohjanmaalle. Myrsky kaatoi puita ja katkoi sähkölinjoja. Vahinkojen korjaus oli vielä kesken kun uusi ukkosmyräkkä yllätti.
Katsele ja kuuntele

Aune Antti: Vallinkorvan laulu

1 audioleike

Kansainvälisen uran luonut sopraano Aune Antti (1901-1983) oli Suomessa erityisen tunnettu konserttisolisti, radioesiintyjä ja suomalaisen laulumusiikin tulkki.
Katsele ja kuuntele

Marja-Liisan voitonjuhlat

1 videoleike

Sarajevosta palanneen kultamitalisti Marja-Liisa Hämäläisen voitonjuhlat helmikuussa 1984 olivat simpeleläisille "täyttymyksen päivä".
Katsele ja kuuntele

Saimaa - muisto merestä

1 videoleike

Saimaa, Suomen suurin järvi, on syntynyt kymmeniä tuhansia vuosia sitten jääkauden aikaan. Muistoksi meriyhteydestä järveen jäi monia reliktejä eli jäänne-eläimiä.
Katsele ja kuuntele

Irja Askolan piispanvihkimys

1 videoleike

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa Irja Askola vihittiin Helsingin piispaksi syyskuussa 2010. Vihkimessun saarnassa piispa Askola korosti armoa, luottamusta ja kohtuutta. Asioita, joita ihmiset piispan mielestä tällä hetkellä tarvitsevat.
Katsele ja kuuntele

Bryggare kummasteli Losin kisaisäntiä ja aitoi pronssille

1 audio- ja 1 videoleike

Los Angelesin kisoissa itäblokin boikotti ei vaikuttanut 110 metrin aitoihin. Arto Bryggare oli hyvässä vireessä alkueristä lähtien, mutta jäi värikkäässä finaalissa lopulta pronssille.
Katsele ja kuuntele

Miten minusta tuli minä, Vesa Vierikko Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

"Tässä mä huudan ja hikoilen lavalla ja aivan valtava määrä energiaa menee hukkaan joka ilta. Tällä energialla tekisin joka päivä yhden tuolin, joka kestäisi isältä pojalle!"
Katsele ja kuuntele

Eve Hietamies: Yösyöttö

1 videoleike

Päähenkilö Antti jää yksin vastasyntyneen poikansa kanssa, kun vaimo Pia lähtee taksilla suoraan synnytyslaitokselta. Antti jättää toimittajan työnsä ja joutuu pakon edessä pienen poikansa yksinhuoltajaksi.
Katsele ja kuuntele

Tiainen moukaroi kullan Losissa

2 audioleikettä ja 1 videoleike

Uukuniemeläinen poliisi näki tilaisuutensa tulleen ja teki sen, mitä suomalaiset häneltä odottivatkin: ensimmäinen moukarinheiton olympiakulta tuli vihdoin Suomeen. Teko odottaa edelleen uusijaansa.
Katsele ja kuuntele

Stressi: Go-Go Mod

1 videoleike

Kotimaisen futurockin tienraivaaja esiintyi Hotelli Presidentissä brittiläisen Classix Nouveaux -yhtyeen lämmittelijänä marraskuussa 1981.
Katsele ja kuuntele

Taiska: Miksi näin

1 videoleike

22-vuotias Taiska osallistui interviisu-karsintaan helmikuussa 1978. Miksi näin -kappale voitti karsinnan ylivoimaisesti.
Katsele ja kuuntele

Taiteilijavieraana kirjailija Hilja Valtonen

1 audioleike

Luetuimpia suomalaisia kirjailijoita on ollut ”painosten herrattareksi” kutsuttu Hilja Valtonen.
Katsele ja kuuntele

Laila Hirvisaari kuvaa armotonta valtapeliä Venäjän johdossa

1 videoleike

Kirjailija Laila Hirvisaaren Minä, Katariina on historiallinen kuvaus Venäjän ruhtinaallisen hovin valtataistelusta vuonna 1795.
Katsele ja kuuntele

Tangon merkkimies Unto Mononen

9 audioleikettä

Unto Monosen ensimmäiset levytetyt sävellykset, niiden joukossa Satumaa, ovat 1950-luvun alusta. ”Melodia tulee tuolta jostakin siniseltä taivaalta", tangon suurmies kertoi menetelmistään.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 30.04.2010

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä