yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Hiihto ja luistelu /

Salpausselän kisat

1923-1975

Kuva: 50 km:n hiihto Salpausselällä vuonna 1953. Mäet laskettiin auraamalla. YLE kuvanauha.

Lahden suuren kansanjuhlan juuret ulottuvat 1920-luvulle. Eri lajien tyylit ja nopeudet ovat aikojen kuluessa perin pohjin mullistuneet.

Salpausselän hiihtokisat aloitettiin urheiluvaikuttaja Lauri Pihkalan aloitteesta vuonna 1923.

Ensimmäisessä 50 km:n kilpailussa oli mukana 20 hiihtäjää, ja matka vei aikaa neljä ja puoli tuntia.

Alkuvuosien kilpailut näyttivät nykypäivän näkökulmasta hyvin erikoisilta. Mäkihyppääjät räpyttelivät käsiään kuin linnut ja kierivät rinnettä alas.

Hiihtäjät puolestaan nauttivat kierrosten välillä levollisesti soppaa, ikään kuin heillä ei olisi mihinkään kiire.

Esittelytekstit: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: hiihto, mäkihyppy, Salpausselän kisat, talviurheilu, urheilu, yhdistetty hiihto


Katsele ja kuuntele

Salpausselän 50 vuotta Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Lahdessa on kilpailtu vuodesta 1926 sekä maailmanmestaruudesta että kansallisella tasolla. Lähes kaikki kisat nähnyt Pekka Tiilikainen muistelee menneitä tapahtumia.
Katsele ja kuuntele

Salpausselän Kisatytöt

1 videoleike

Salpausselän kisojen yhteydessä pidettiin 1950-luvulla myös kauneuskilpailuja, joissa valittiin urheilevan nuorison reippaimmat edustajat.
Katsele ja kuuntele

Ulkomaalaisvoitto Lahden pikamatkalla

1 videoleike

Ruotsalainen Alfred Dahlqvist oli vuonna 1941 Salpausselän 18 kilometrin kilpailun ensimmäinen ulkomaalainen voittaja. Mäkeä hypättiin tuolloin ilotulitteiden loimussa.
Katsele ja kuuntele

Salpausselkä sankassa pyryssä

1 videoleike

Salpausselän hiihtokisoissa vuonna 1949 Kerttu Pehkonen otti kolmannen perättäisen voittonsa. Hiihtäjät taittoivat taivalta sankan lumisateen vallitessa.
Katsele ja kuuntele

Kippola Salpausselän yllättäjänä

1 videoleike

Vuoden 1950 hiihtokisojen 18 kilometrin kilpailun 22 ensimmäistä sijaa menivät suomalaisille. Arvo Kippolan voitto löi Lahteen kokoontuneen yleisön ällikällä.
Katsele ja kuuntele

Hakulinen ja Viitanen Salpausselän valtiaina

1 videoleike

Veikko Hakulinen ja Arvo Viitanen olivat lajinsa yksinvaltiaita Lahden hiihtokisoissa vuosina 1952-1954 - toinen 50 kilometrillä, toinen pikamatkalla.
Katsele ja kuuntele

Arvo Viitanen hiihtokuninkaana

1 videoleike

Voitettuaan Salpausselän kisojen pikamatkan kolmasti Arvo Viitanen sivakoi itsensä vuonna 1955 ykköseksi myös 50 kilometrillä - tämän yhden ja ainoan kerran.
Katsele ja kuuntele

Kalevi Hämäläisen ensivoitto Lahdessa

1 videoleike

Kalevi Hämäläinen voitti Salpausselän pikamatkan vuoden 1956 kisoissa. Eero Kolehmainen avasi Salpausselän kultatilinsä samoissa hiihdoissa 50 kilometrin kilpailussa.
Katsele ja kuuntele

Edström jätti "Äiteen" kakkoseksi

2 audioleikettä

10 kilometrin kilpailussa Salpausselällä vuonna 1956 olivat vastakkain Cortinan pronssimitalisti Sonja Edström ja Cortinan viestivoittaja Siiri Rantanen.
Katsele ja kuuntele

Norjalaisjuhlaa Salpausselällä 1962

3 audioleikettä

Lahden hiihtoseuran 40-vuotiskisoissa pikamatkan voitti Harald Grönningen, ja hänen maanmiehensä Sverre Stensheim oli ykkönen viidenkympin kilpailussa.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Antero Raevuori - Antti O. Arponen - Matti Hannus: Urheilu 2000, osa 1. WSOY 1994.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä