yle.fi




Elävä arkisto / Oma elämä / Harrastukset /

Video tekee tuloaan

Kuva: Pikku Kakkosen Eno kameran ääressä (1984). YLE kuvanauha.

Video mullisti 1980-luvulla kotoiset ajanvietteet. Elävän arkiston näytteet kertovat kaitafilmeistä, varhaisesta video-opetuksesta ja videokiistoista.

Kun VHS-nauhurit alkoivat yleistyä 1970-80-lukujen taitteessa, tavallistenkin ihmisten oli ensi kertaa mahdollista hankkia kotiinsa elokuvia ja nauhoittaa tv-ohjelmia myöhempää katselua varten.

Videot herättivät myös kiivasta keskustelua. Lasten suojelemiseksi säädettiin videoiden esitarkastusta koskeva videolaki.

Videoiden myötä myös piratismi pääsi kunnolla vauhtiin.

Videot eivät tappaneet kaitafilmiharrastusta, mutta helppokäyttöiset videokamerat moninkertaistivat kotielokuvien määrän hetkessä. Samalla ne synnyttivät myös uuden taiteenhaaran.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: amatöörielokuvat, elokuva, elokuvat, elokuvaus, filmit, kaitafilmaus, kaitafilmikamerat, kamerat, kotivideot, kuvanauhurit, lait, rajoitukset, sensuuri, tallennus, video, videokamerat, videokuvaus


Katsele ja kuuntele

Kaitafilmaus harrastuksena

3 videoleikettä

Ennen videoita tärkeät hetket tallennettiin kaitafilmikameralla. Innokkaita elokuvaajia ovat olleet mm. Leif Wager ja Pikku Kakkosen koiratoimittajat Eno ja Ransu.
Katsele ja kuuntele

Maanalainen kaitaelokuva

1 videoleike

"Maanalainen kaitaelokuva" syntyi 1970-luvun lopussa uuden aallon musiikin innoittamana. Sen näkyvin hahmo oli Pasi "Sleeping" Myllymäki.
Katsele ja kuuntele

Video kiistojen kohteena

3 videoleikettä

Videovuokrauksesta tuli 1980-luvulla nopeasti menestyvä bisnes. Samalla nousivat puheenaiheiksi videoväkivalta, porno ja piratismi.
Katsele ja kuuntele

Näin kuvaat kotivideon Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Videotekniikan kehittymisen myötä suomalaiset innostuivat 1980-luvulla tallentamaan arkeaan kotivideoille. Uuteen formaattiin kannatti suhtautua ihan vakavasti.
Katsele ja kuuntele

Videomies Perttu Rastas

1 videoleike

1980-luku oli videon kulta-aikaa. Videotaiteen tuntija Perttu Rastas palauttaa mieliimme historiaa kuvanauhojen takana.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Leikkeet ovat oheismateriaalia YLE Teeman Elävä arkisto 3 -sarjaan, joka televisioitiin syksyllä 2009.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 07.12.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä