yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Urheilun aikakausia ja vaikuttajia /

Suomen Urheilumuseo

Kuva: Helsingin Olympiastadion ja Urheilumuseo. (2001) Touko Yrttimaa.

Suomen Urheilumuseosäätiö perustettiin vuonna 1938, ja museo avattiin stadionin siipirakennuksessa vuonna 1943.

Helsingin Olympiastadionin yhteydessä toimivan Urheilumuseon perustamista alettiin valmistella jo 1920-luvulla.

Urheilumuseosäätiöön kuuluvat Urheilumuseon lisäksi samoissa tiloissa sijaitsevat Suomen Urheilukirjasto (perustettu 1946) ja Suomen Urheiluarkisto (perustettu 1985).

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: museot, Suomen Urheilumuseo, urheilu


Katsele ja kuuntele

Tiilikainen Urheilumuseossa

2 audioleikettä

Museon esineistöön kuuluivat mm. Paavo Nurmen kello ja kullattu piikkari sekä 1300 paria suksia.
Katsele ja kuuntele

Suomi urheilee -suurnäyttely

1 audioleike

Itsenäisyyden juhlavuonna Urheilumuseossa saattoi nähdä mm. ensimmäisen suomalaisen murtomaakilpasuksen vuodelta 1921.
Katsele ja kuuntele

Urheilumuseon aarteita

2 audioleikettä

Pekka Tiilikainen perehtyi museon kokoelmiin suomalaisten mitalimiesten seurassa.
Katsele ja kuuntele


Tietolaatikko

  • Urheilumuseossa oli 2000-luvun alussa lähes 30 000 esinettä ja yli 200 000 valokuvaa
  • Harvinaislaatuinen urheilukirjasto käsitti n. 26 000 nidettä

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä