yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Turmat ja onnettomuudet /

Tuhoisat tulipalot

Kuva: Helsingin makasiinit tulessa (2006). YLE kuvanauha.

Rajut tulipalot ovat vaatineet usein ihmishenkiä. Tahallisesti sytytetyt palot ovat onneksi saaneet aikaiseksi vain aineellista vahinkoa.

Itsenäisen Suomen tuhoisin tulipalo sattui huhtikuussa 1966 Lapinlahdella. Tuli tuhosi tuolloin kunnalliskodin mielisairasosaston ja kaikkiaan 31 ihmistä menehtyi.

Tammikuussa 1979 tuli pääsi irti vanhainkodissa Virroilla. Onnettomuudessa kuoli 27 vanhainkodin asukasta. Syttymissyyksi pääteltiin vanhuksen sytyttämä tupakka tai katkennut tulitikku.

Lokakuussa 2009 suomalaisia järkytti uutinen Naantalissa kesken kotijuhlien syttynyt tulipalo. Rajusti edennyt palo vaati viiden nuoren hengen.

Tuhopoltot ovat asia erikseen.

Keväällä 2006 Suomessa kyseltiin, liikkuiko maassa kulttuurikohteista kiinnostunut pyromaani.

Muutaman viikon sisällä Helsingissä roihusi VR:n vanha makasiinirakennus ja Porvoossa kaupungin keskiaikainen tuomiokirkko.

Makasiinipalo oli kuitenkin saanut alkunsa vahingossa. Porvoon kirkkopalon sytyttäjä puolestaan tunnusti tekonsa jo paloyön jälkeisenä päivänä.

Teksti: Petra Himberg

AVAINSANAT: Lapinlahti, makasiinit, Naantali, onnettomuudet, Porvoo, pyromaanit, tuhotyö, tulipalot, Virrat


Katsele ja kuuntele

Lapinlahden kunnalliskodin tulipalo 1966

1 audioleike ja 2 videoleikettä

Itsenäisen Suomen tuhoisin tulipalo sattui vuonna 1966 Lapinlahdella. Kaikkiaan 31 ihmistä menehtyi Lapinlahden mielisairasosaston palossa.
Katsele ja kuuntele

Tuhoisa vanhainkotipalo Virroilla

2 videoleikettä

Virroilla sattui alkuvuodesta 1979 Suomen tuhoisimpiin onnettomuuksiin kuuluva tulipalo. Vanhainkodin liekkehin kuoli 27 ihmistä.
Katsele ja kuuntele

Naantalin palo 2009

1 videoleike

Naantalilaisessa omakotitalossa 9.10.2009 kesken kotijuhlien syttynyt tulipalo vaati viiden nuoren hengen. Palon syttymissyy on edelleen epäselvä.
Katsele ja kuuntele

Helsingin makasiinipalot 2006

5 videoleikettä

Vapun jälkeisenä perjantai-iltana vuonna 2006 Helsingissä paloi maan tasalle toinen VR:n jo aiemmin purkutuomion saaneista makasiineista.
Katsele ja kuuntele

VR:n makasiineilla mellakoitiin

1 videoleike

VR:n vanhoilla makasiineilla Helsingissä syntyi vappuyönä 2006 mellakka, kun nuorisojoukko yritti estää palokuntaa sammuttamasta luvatonta kokkoa makasiinien pihamaalla.
Katsele ja kuuntele

Porvoon tuomiokirkko tulessa

1 videoleike

Toukokuun 29. päivän yönä vuonna 2006 Porvoon pelastuslaitos sai hälytyksen keskustassa ajaneelta taksikuskilta: tuomiokirkko on tulessa.
Katsele ja kuuntele

Porvoon kirkon tuhopolttaja tunnusti heti

1 videoleike

Porvoon kirkkopalon sytyttäjä, 18-vuotias askolalainen mies, tunnusti tekonsa poliisille jo paloyön jälkeisenä päivänä.
Katsele ja kuuntele

Neljä kuoli tulipalossa Järvenpäässä

1 videoleike

Järvenpäässä sattui toukokuussa vuonna 2001 tuhoisa omakotitalon palo. Vanhan omakotitalon palossa kuoli neljä ihmistä.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 13.10.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä