yle.fi




Elävä arkisto / Kulttuuri ja viihde / Leipää ja sirkushuveja /

Ravintolaolot Suomessa

Kuva: Kalle Kultala. Ravintola Outokummussa 1960-luvulla.

Suomalainen alkoholikulttuuri ei ole ollut tunnettu vapaamielisyydestään. Vielä 1960-luvulla ravintolassa ei tarjottu alkoholia ilman ruokaa, oli se vaikka kuivahtanut lihapiirakka.

Määräysten mukaan tarjoilu oli lopetettava, kun "asiakkaassa ilmenevät ensimmäiset päihtymyksen oireet".

Tanssiravintolaan ei päästetty yksinäistä naista. Esko Leskisen johtamassa keskustelussa todettiin kuitenkin hyväksi puoleksi, että suomalainen tarjoiluhenkilöstö oli kenties ynseää mutta rehellistä.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: alastomuus, alkoholi, alkoholikulttuuri, anniskelu, anniskeluoikeudet, erotiikka, ilo, järjestys, järjestyshäiriöt, kulttuuri, kuri, lait, musiikki, ravintolat, tanssi, tarjoilijat


Katsele ja kuuntele

Cocktail-kilpailut v.1956

1 videoleike

Salskea suomalainen baarimestari Jarl Ahvenainen voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisissä cocktail-kilpailuissa Lontoossa vuonna 1956.
Katsele ja kuuntele

Tervo ja Paasilinna baarissa

1 videoleike

Kirjalliset kansansuosikit Jari Tervo ja Arto Paasilinna vertailevat vaatimattomuuttaan ja analysoivat porttikieltojaan eri ravitsemusliikkeisiin.
Katsele ja kuuntele

Pääseekö nainen ravintolaan? Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audio- ja 1 videoleike

Ravintolassakäyntiin liittyvät rajoitukset puhuttivat suomalaisia 1960- ja 1970-luvulla. Esimerkiksi naisten ei ollut soveliasta käydä yksin ravintolassa.
Katsele ja kuuntele

Pukeutuminen ravintolaan

1 videoleike

Naisten nurkassa pohditaan, mitä pukea päälle ravintolaan. 1960-luvulla vääränlainen pukeutuminen esti ravintolaan pääsyn.
Katsele ja kuuntele

Afrikkalaiselta turistilta evätty pääsy ravintolaan Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Ravintolaportieerien käytös ja ravintoloiden asiakaspolitiikka ovat Suomessa kestopuheenaihe. 1960-luvulla siihen tuli uusia sävyjä, kun ovelle alkoi ilmestyä Kolmannen maailman edustajia.
Katsele ja kuuntele

Topless ja tissikulttuuri

2 videoleikettä

Topless-tarjoilijat olivat 1990-luvun lamavuosien muoti-ilmiö. Nousukausi go-gossa esiteltiin vuonna 1992 myös vartalomaalausta ja keskusteltiin naisten rinnoista.
Katsele ja kuuntele

Rööperin pornokuningas Tom Sjöberg

2 videoleikettä

Alamaailman kingejä oli ennen joka kulmassa ja kaupunginosassa, en vain minä, sanoo Rööperin pornokuninkaaksi tituleerattu liikemies Tom Sjöberg.
Katsele ja kuuntele

Topless-baari

1 videoleike

Tehtailijaa on tarkoitus kestitä paikkakunnan arvokkaimmassa ravitsemusliikkeessä. Paikalle on kuitenkin noussut aivan toisenlainen kapakka.
Katsele ja kuuntele

Suomalainen kapakka 1970

3 videoleikettä

1970-luvun kapakkahuvittelu keskittyi tanssiin ja musiikkiin. Vain A-luokan ravintoloissa tarjottiin muuta ohjelmaa: stripteasea ja "kotimaisia shouwareita".
Katsele ja kuuntele

Miksei huoneeseen saa kaljaa? Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 videoleike

Uutistoimittaja Timo Putkonen vaatii hotellihuoneeseen olutta ja viiniä. Mutta aamupäivisin alkoholista on turha haaveilla ilman voileipää.
Katsele ja kuuntele

Amerikkalaisperäinen hampurilainen tuli Suomeen

2 videoleikettä

Kahden sämpylänpuolikkaan väliin laitettu jauhelihapihvi on jakanut kansaa kahtia jo ensimmäisten hampurilaisravintoloiden avaamisesta asti.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä