Kohtalokkaana syyskuun aamuna Onni Happonen valmistautui kunnanvaltuuston kokoukseen. Päivä oli tärkeä ei ainoastaan Heinäveden vaan myös Suomelle, sen poliittiselle vapaudelle ja kansanvallalle. Happonen oli peloissaan eikä syyttä, sillä hän oli jo kerran joutunut muilutettavaksi. Nyt hän oli ottanut aseen turvakseen ja pyytänyt joitakin miehiä toimimaan henkivartijana.

Kokouspäivä oli kaoottinen. Valtuustohuoneeseen tunki väkeä, jotka vaativat sosiaalidemokraattien eroa. Nämä eivät siihen kuitenkaan suostuneet. Tunnelman tiivistyessä Happonen joutui pakenemaan väkeä takahuoneeseen, josta hän yritti soittaa apua, mutta turhaan, sillä puhelinlinjat oli katkaistu. Viimeiseksi vaihtoehdoksi hänelle jäi pako ikkunasta takapihalle, koska etupihalla odotti joukko miehiä valmiina ottamaan hänet kiinni. Miesjoukko oli kuitenkin saanut paosta vihiä ja se tiesi odottaa ulkona, jossa Happonen uskoi pääsevänsä nimismiehen suojeluksessa turvaan, mutta miesjoukkio tempaisi Happosen mukaansa ja sulloi hänet väkivaltaisesti kyyditsijöiden autoon. Tästä alkoi Happosen viimeinen matka.

Heinävedellä Happonen tunnettiin sosiaalidemokraattisena kunnallispoliitikkona, joka pyrki voimakkaasti ajamaan heikompiosaisten kuntalaisten asiaa. Tarmokkaana miehenä hän oli myös ollut jäsenenä taksoituslautakunnassa, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia siitä, että perintöosuuksista ilmoitetaan ja niistä maksetaan asianmukaiset verot. Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Happosen toimintaa ja näkemyksiä. Erityisesti tilalliset vastustivat näitä vasemmistolaisiksi miellettyjä ajatuksia. Happonen oli myös riitautunut nimismiehen kanssa tietöistä, ja riita ratkaistiin oikeudessa Happosen hyväksi.

Happosen kyydityksen aikaan elettiin Lapuan liikkeen sinimustan terrorin vuosia. Fasismi oli noussut valtaan Italiassa ja Saksassa ja pian se levisi myös muualle Eurooppaan. Suomeenkin syntyi useita äärioikeistolaisia ryhmiä, joita yhdisti kommunistiviha ja isänmaallisuus. Suomessa Lapuan liike aloitti taistelun kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Se oli oikeistoradikaali liike, jonka tavoitteena oli Suomen poliittisen kartan muuttaminen aatetaustaltaan valkoiseksi. Lapuan liikkeen tavaramerkiksi muodostuivat muilutukset eli kyyditykset. Ne olivat vapaudenriistoa, alistamista, nöyryyttämistä ja väkivaltaa, ja joiden tavoitteena oli saada vasemmiston poliittinen toiminta loppumaan. Onni Happosen murhan takana olikin juuri poliittinen salaliitto, joka veti puoleensa myös niitä, joiden tehtävänä oli valvoa lain noudattamista.

Kun Happosen ruumis löydettiin metsään haudattuna, aika ja muurahaiset olivat jo tehneet tehtävänsä. Mutta pitkälle hajonneessa ruumiissa oli kuitenkin vielä nähtävissä viitteitä siitä, että Happosta oli pahoinpidelty ankarasti ja että surmatyö muistutti lähinnä teloitusta. Yksi laukaus niskaan, ja uhri oli kuollut välittömästi.

Epäilyksenalaiset löydettiin, mutta oikeudenkäynnistä muodostui farssi, jossa syytetyt naureskelivat oikeudenpuheenjohtajalle, todistajia uhkailtiin ja osa heistä jopa julkisesti kieltäytyi kertomasta tietojaan peläten joutuvansa kokemaan Happosen kohtalon. Lisäksi uhrin omaisia pilkattiin avoimesti oikeudenistunnossa. Syytettyjen penkillä oli aluksi ollut useita henkilöitä, mutta kun Korkein oikeus oli antanut tuomionsa, syylliseksi Happosen surmaan nimettiin vain yksi henkilö, jonka syyllisyyteen Heinävedellä ei tänäkään päivänä uskota.

Teksti: Sirpa Jegorow

AVAINSANAT: ammunta, aseet, Heinävesi, käsiaseet, Lapuan liike, muilutus, murha, pistoolit, sosiaalidemokraattinen puolue, tappo

Anna palautetta sivun sisällöstä