yle.fi




Elävä arkisto / Kotimaa / Politiikan vuosikymmenet /

Politiikkaa 1960-luvulla

1960-1969

Kuva: Kekkonen perässähiihtäjineen Hämeenlinnassa 1960-luvulla. YLE kuvanauha.

Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa 60-luvulla väritti Kekkosen kasvanut valta. Politiikan väriläiskiä oli mm. maaseudun puolueen Veikko Vennamo.

Suomen tilanteeseen vaikuttivat paljolti suurvaltojen yhä kiristyneet välit.

1960-luvun suomalaisia poliittisia vaikuttajia olivat mm. Rafael Paasio, Johannes Virolainen ja Väinö Leskinen.

AVAINSANAT: Paasio, politiikka, ulkopolitiikka, Vennamo, Virolainen


Katsele ja kuuntele

Olisiko tupakkateollisuus sosialisoitava

2 audioleikettä

Nuorison tupakointiin ei vuonna 1964 ehdotettu lääkkeeksi vain mainontakieltoa, ikärajoituksia ja hypnoosia vaan myös sosialismia.
Katsele ja kuuntele

Supon päällikkö puhuu 1965 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike

Ruotsissa paljastui vuonna 1965 aseistettu natsijärjestö. Organisaatiolla väitettiin olevan yhteyksiä myös Suomeen.
Katsele ja kuuntele

Maalaisliitosta keskustapuolue

1 audioleike

Vuonna 1906 perustettu talonpoikaispuolue Maalaisliitto alkoi 1950-luvulla muokata itsestään keskustaliberaalia yleispuoluetta.
Katsele ja kuuntele

Kansanrintama ja sisäpolitiikan rintamalinjat

2 audioleikettä

Vuonna 1966 alkanut keskustan ja yhtyneen vasemmiston hallitusyhteistyö, ns. kansanrintamapolitiikka, herätti suuria toiveita eri puolilla.
Katsele ja kuuntele

Johannes Virolainen tentissä

2 audioleikettä

Tohtori Johannes Virolainen (1914–2000) toimi Keskustapuolueen puheenjohtajana vuosina 1965-80. Lohjalaisen Vironperän tilan isäntä oli useaan otteeseen mm. opetus-, maatalous- ja ulkoministerinä ja hoiti pääministerin virkaa 1964-66.
Katsele ja kuuntele

Kannatatteko maaltapakoa, ex-maatalousministeri?

1 audioleike

Sotien jälkeen teollistuvalle Suomelle maatalous ei enää ollutkaan itsestään selvä siunaus vaan yhä enemmän myös ongelma. Vaikeutena oli toisaalta elinkelvottomien pientilojen suuri määrä, toisaalta kaikille länsimaille tyypillinen maatalouden ylituotanto.
Katsele ja kuuntele

1960-luvun revolverihaastattelut

3 audioleikettä

Nopeatahtisista ”revolverihaastatteluista” tuli 1960-luvulla muotia. Käsittelyssä ovat vasemmistopoliitikot Väinö Leskinen, Pekka Kuusi ja Pauli Räsänen.
Katsele ja kuuntele

Vasemmistopoliitikkoja lähikuvassa

1 audioleike

SDP:n puheenjohtajan Rafael Paasion mukaan puolueessa oli 1960-luvulla katto korkealla ja seinät leveällä. Seppo Tikan ”revolverihaastattelusarjassa” tavataan sosialidemokraattien kirjoa ankarasta Kekkosen vastustajasta Lapualaisoopperan libretistiin.
Katsele ja kuuntele

Matti Virkkunen presidentinvaalitentissä

3 audioleikettä

Kokoomuksen ehdokkaan mukaan vuoden 1968 vaaleissa oli kysymys torjuntataistelusta sosialismin ja kommunismin uhkaa vastaan.
Katsele ja kuuntele

Suuri vaalikeskustelu presidentinvaaleista 1968

3 audioleikettä

Vuoden 1968 presidentinvaalikampanjassa vedettiin rajaa keskustan ja vasemmiston muodostaman ”kansanrintaman” ja muiden välille. Vasemmisto, kepu ja liberaalit kannattivat Urho Kekkosen uudelleenvalintaa, kokoomuksen ehdokas oli pankinjohtaja Matti Virkkunen, ja Suomen Maaseudun puolueelle keräsi protestiääniä tullineuvos Veikko Vennamo.
Katsele ja kuuntele

Presidenttiehdokas Veikko Vennamo vaalitentissä

2 audioleikettä

Suomen maaseudun puolueen värikäs keulahamo Veikko Vennamo (1913-1997) johti 1960-luvulla syrjäytyneiden protestia niin ”suurta rahaa”, ”pakkokollektivismia”, ”vanhoja puolueita” kuin Kekkosta vastaan.
Katsele ja kuuntele

Suomi tällä vuosisadalla - kuusikymmenluku Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

3 audioleikettä

Vuonna 1971 - aikana, jolloin politiikalla katsottiin olevan vielä jotain merkitystä - radio kokosi laajan Suomi tällä vuosisadalla -ohjelmasarjan, jonka dokumentaaristen osien jälkeen kutakin vuosikymmentä puitiin vielä keskustelemalla.
Katsele ja kuuntele

Puolueiden puheenvuoro: SMP

2 audioleikettä

Kansanedustaja ja tullineuvos Veikko Vennamo erosi Maalaisliitosta vuonna 1959 perustaakseen Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka sittemmin muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi.
Katsele ja kuuntele

Vennamo villitsee eduskunnan Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

2 audioleikettä

Veikko Vennamo (1913-1997) toimi 20 vuotta Suomen Maaseudun puolueen puheenjohtajana. Hän oli värikäs ja kiistelty poliitikko, jonka ulosantia ei voinut ainakaan moittia kuivakaksi.
Katsele ja kuuntele

Kehitysmaiden avuntarve ja Suomi

1 audioleike

1960-luvun alussa Suomi kuului jo 15:n vauraimman kansakunnan joukkoon, ja täällä alettiin jo keskustella kehitysmaidenkin auttamisesta.
Katsele ja kuuntele

Puolueettomuus maani kannalta

2 audioleikettä

Kylmän sodan aikainen suurvaltaryhmittymien voimasuhteiden tasapaino ei vaikeuttanut, vaan helpotti puolueettomuuden omaksumista.
Katsele ja kuuntele

Suomessa tehtiin vuosittain kymmeniätuhansia laittomia abortteja

1 audioleike

Kun 1960-luvulla alettiin puhua aiempaa julkisemmin sukupuoliasioista, ei ollut kyse vain nakukuvien vapaammasta levityksestä. Paljon vakavampi asia olivat Suomessa vuosittain tehdyt arviolta 30000-40000 laitonta aborttia.
Katsele ja kuuntele

Väinö Leskisen puhe sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa

2 audioleikettä

SDP:n puoluekokouksessa 1966 entinen asevelisosialisti Väinö Leskinen hätkähdytti puolueen vanhoillista siipeä vaatimalla käänteentekevässä puheessaan irtisanoutumista Sosialistisen Internationaalin Natoa tukevasta julistuksesta, koska tämä oli ristiriidassa Suomen turvallisuuden ja suomalaisen sosialidemokratian etujen kanssa.
Katsele ja kuuntele

Presidentti Kekkonen kertoo vierailustaan Itä-Euroopassa

2 audioleikettä

Presidentti Urho Kekkonen oli ensimmäinen ei-sosialistisen maan valtionpäämies, joka vieraili Tsekkoslovakiassa Varsovan liiton joukkojen elokuussa 1968 suorittaman miehityksen jälkeen.
Katsele ja kuuntele

Suomi Kekkosen aikaan - 60-luvun kulttuuriradikalismi

1 audioleike

Millainen oli ovelan Kekkosen suhde 1960-luvun uusvasemmistoon? Entä miten kansan syvät rivit asennoituivat tabujen rikkojiin? Miten kulttuurinen uudistusmielisyys vaihtui vallankumouksellisuuteen?
Katsele ja kuuntele

Demarinuoret vaativat uutta ulkopolitiikkaa

1 audioleike

1960-luvun nuordemarit vaativat Paavo Lipposen johdolla Suomelta uutta ulkopolitiikkaa. Voimat olisi armeijan kehittämisen sijasta suunnattava kehitysapuun.
Katsele ja kuuntele

Itse asiassa kuultuna: Veikko Vennamo

1 videoleike

Vuonna 1913 Jaakkimassa syntynyt Veikko Vennamo eli onnellisen lapsuuden. Pankinjohtajaksi maanviljelijästä kohonnut isä oli Vennamolle läheinen.
Katsele ja kuuntele

Ulkoministeri Leskisen muovikassi

1 videoleike

Muovikassi, jota ulkoministeri Väinö Leskinen kanniskeli valtiovierailulta palatessaan, piirtyi lähtemättömästi aikalaisten mieleen.
Katsele ja kuuntele

Radiotoimittaja Lipponen tenttaa Nixonia

2 audioleikettä

Paavo Lipponen teki opiskeluaikoinaan toimittajanhommia. Keväällä 1965 hän pääsi haastattelemaan maahamme liikemiehenä saapunutta Richard Nixonia.
Katsele ja kuuntele

Itse asiassa kuultuna: Arvo Poika Tuominen

10 videoleikettä

Arvo Poika Tuominen, puusepän kisälli Hämeenkyröstä, josta tuli ammattiyhdistysmies, toimittaja ja punavanki, sekä kommunisti Suomessa ja Moskovassa. Talvisodan aikaan hän vaihtoi puolta ja toimi Suomeen palattuaan mm. sosiaalidemokraattien kansanedustajana.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 08.09.2006

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä