yle.fi




Elävä arkisto / Oma elämä / Koti ja askareet /

Suomalainen koti tuvasta kerrostaloon

1900-2009

Koti on pyhä, kotona on turva ja rakkaat ihmiset, lapsuudenkoti on muistoja täynnä, kotia rakennetaan, koristellaan, ja tehdään omaksi. Kodilla on vahva yhteys ihmisen identiteettiin, se on paikka sekä mielentila.

Suomalainen koti on käynyt läpi monia muutoksia. Nykyinen asumistyyli on seurausta mm. väestönkasvusta, vaurastumisesta, teollistumisesta ja valistustyöstä.

Kodit muuttuvat ja muotoutuvat jatkuvasti. Ahtaista ja hämäristä tuvista ja torpista on päädytty sähkövalaistuihin omakotitaloihin, kaupunkien kerrostaloihin ja lähiöiden rivareihin mukavuuksineen.

Suomalaisissa kodeissa on enemmän tilaa ja huoneita kuin ennen. Huoneille on syntynyt omat käyttötarkoituksensa. Tyypillisessä suomalaisessa kodissa on keittiö, olohuone ja makuuhuone erikseen, monesta kodista löytyy myös työhuone, kodinhoitohuone, ja lastenhuoneet.

Entisajalle tutusta tiiviistä yhdessä asumisesta, jossa lapset, vanhemmat ja isovanhemmat saattoivat asua samassa talossa ja koko naapurusto oli tiivis, on tullut harvinaisuus. Sukulaiset asuvat usein kaukana toisistaan ja asuminen on tiivistynyt ydinperheen ympärille. Yksinasuminen on ollut kasvussa pitkään, vuonna 2010 yksineläviä oli 40 % talouksista.

Koti ja tavarat, joiden keskellä haluamme elää kertovat meistä paljon. Arvot, uskomukset ja kauneuskäsitykset ilmenevät kodeissa. Sisustustuksesta voi nähdä mikä on kellekin tärkeää, mihin panostamme ja mikä antaa turvaa.

Kansa joka pystyy luomaan omanlaistaan muotoilua, käsityötä ja asumisen kulttuuria on vahva. Suomalainen arkkitehtuuri ja sisustustaide toimivat aikoinaan tehokkaina välineinä taistelussa kansallisen olemassaolon puolesta.

Teksti: Heidi Sommar

AVAINSANAT: arki, arkkitehtuuri, asuminen, asunnot, asuntopolitiikka, asuntopula, elinolot, huoneet, huonekaluliikkeet, huonekalut, huonekaluteollisuus, kalusteet, kansallisromantiikka, kaupungistuminen, kerrostalot, koti, käsityö, maaltamuutto, modernisaatio, muotoilu, omakotitalot, rivitalot, sisustus, sisustussuunnittelu, sisustustaide, tekstiilit, tuvat, työväenasunnot, työväenluokka, väestönkasvu


Katsele ja kuuntele

Kaupunkiasuminen ja sisustustaide muotoutuu

4 videoleikettä

Suomen teollistuminen 1870-luvulta lähtien aiheutti muutoksia väestön ja kotien elämässä. Väestönkasvu, vesijohtovesi ja sähköt mullistivat asumista. Suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu lähti nousuun.
Katsele ja kuuntele

Koti ja sisustus 20- ja 30-luvuilla

5 videoleikettä

Väkiluvun kasvu, kaupungistuminen ja kulutustapojen muutos aiheuttivat muutoksia suomalaiseen asumiseen vuosisadan alkupuolella.
Katsele ja kuuntele

Koti ja sisustus 50-70-luvuilla

7 videoleikettä

Sodan ja pula-ajan koettelemusten jälkeen uudet värit ja materiaalit valtasivat suomalaiset kodit. Televisio ja sohvaryhmät saapuivat olohuoneisiin.
Katsele ja kuuntele

Koti ja sisustus 80- ja 90-luvuilla

10 videoleikettä

Nousukausi ja ulkomailta omaksutut tyylit vaikuttivat koteihin 80-luvulla ja koteihin ilmestyi paljon uusia uusia esineitä vohveliraudoista vhs-nauhureihin. Tietokoneet ja elektroniikka valloittivat kotien arjen lopullisesti 90-luvulla.
Katsele ja kuuntele

Sisustusnäyttelyitä ja -kilpailuja

7 videoleikettä

Sisustus- ja huonekalunäyttelyt esittelevät aina aikansa uutta muotoilua ja tulevaisuuden visioita. Taltioinnit 50-90-luvuilta näyttävät, miten silloin asuttiin ja sisustettiin ja millaisena tulevaisuus visioitiin.
Katsele ja kuuntele

Astiankuivauskaapin keksijä Maiju Gebhard

1 videoleike

Astiankuivauskaappi on nerokas suomalainen keksintö, jonka kehitti Työtehoseuran kotitalousosaston päällikkö Maiju Gebhard.
Katsele ja kuuntele

Muovi on muotia

3 videoleikettä

Muovi kaikissa mahdollisissa muodoissa oli kuuminta muotia, kun suomalaisen teollisuuden tuotteita esiteltiin Tampereen messuilla vuonna 1959 ja Helsingin suurmessuilla vuonna 1960.
Katsele ja kuuntele

Miten rahat omaan asuntoon?

1 videoleike

Ohjelmassa tarkastellaan asuntojen rahoitusjärjestelmiä, ennen kaikkea aravalainaa. Vielä 1960-luvulla arava-asuntoa joutui jonottamaan kymmenenkin vuotta.
Katsele ja kuuntele

Helsinki kasvaa

1 videoleike

Vuonna 1957 ennustettiin, että Helsingin väkiluku olisi vuonna 2000 noin 700 000 asukasta. Puoli vuosisataa sitten tehty arvaus oli reilusti ylimitoitettu.
Katsele ja kuuntele

Näin suomalainen asuu

1 videoleike

Puolet Suomen väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla ja moni asuu yksin. Yksinäisyys voi olla myös ongelma, vaikka usein yksin asuminen on vapaehtoinen valinta.
Katsele ja kuuntele

Saman katon alla

1 videoleike

Entisaikaan lähes koko suku asui saman katon alla. Jälkikasvun lisäksi perheeseen kuuluivat myös isovanhemmat.
Katsele ja kuuntele

Seinätön talo

1 audioleike

Toimittaja Oke Jokinen teki vuonna 1956 erikoislaatuisen radiodokumentin. Puolentoista tunnin ohjelma tarjosi välähdyksiä kerrostaloelämästä Helsingin Unioninkadulla.
Katsele ja kuuntele

Pesäpuu hukassa

1 videoleike

Asuntopolitiikan ja päättäjien jähmeys sekä vastuun toisaalle siirtäminen puhuttivat helsinkiläisiä vuonna 1985. Helsingissä arveltiin olevan 7000 asunnotonta ja jopa 11000 tyhjillään olevaa asuntoa. Naapurikunnissa asiat olivat huomattavasti paremmin.
Katsele ja kuuntele

Asuntomessuja vuosien varrelta

10 videoleikettä

Ensimmäiset Asuntomessut pidettiin vuonna 1970 Tuusulassa, jonka jälkeen tapahtuma on järjestetty vuosittain.
Katsele ja kuuntele


Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 10.11.2009

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä