yle.fi




Elävä arkisto / Urheilu / Muita urheilulajeja /

Jukolan viesti

1949-

Kuva: Jukolan viestin lähtö. (2000) YLE kuvanauha.

Jukolan viesti on maailman suurin suunnistusviestitapahtuma. Aleksis Kiven veljessarjan innoittamaa viestiä on juostu vuodesta 1949 alkaen.

Jukolan viesti juostaan 7-miehisin joukkuein. Ensimmäiset osuudet suoritetaan kesäyössä otsalamppujen valossa.

Vuonna 1951 ohjelmaan otettiin myös Venlojen juoksu, joka suoritettiin yksilökilpailuna. Vuonna 1978 se muuttui Venlojen viestiksi.

Jukolan viestin perinteisiin kuuluu juhlava tervehdys, joka annetaan voittajajoukkueen luettavaksi. Julistuksissa on vuosien varrella käsitelty mm. luonnonsuojelua ja muita tärkeiksi koettuja asioita.

Jukolan viestiin osallistuu nykyään yhteensä noin 12 000 kilpailijaa. Venlojen viestissä on mukana 700-900 joukkuetta, miesten kilpailussa 1200-1400 joukkuetta.

Jukolan 60-vuotisviesti juostaan Tampereella 14.-15. kesäkuuta 2008.

Teksti: Jukka Lindfors

AVAINSANAT: 1950, 1960-luku, Jukolan viesti, suunnistus


Katsele ja kuuntele

Ensimmäiset Jukolan viestit juostiin Aleksis Kiven hengessä

1 audioleike ja 5 videoleikettä

Jukolan viestin ensimmäisinä vuosikymmeninä kuunneltiin kenraalien juhlapuheita ja laulettiin Suvivirttä. Vuonna 1950 ykkösosuuden juoksijat vaihtoivat vaatteita Aleksis Kiven syntymämökissä.
Katsele ja kuuntele

Juhla-Jukolan yöselostus 1998 Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

3 audio- ja 5 videoleikettä

Jukolan viesti juostiin 50. kerran vuonna 1998. Koko yön kestävä radiolähetys välitti pimeän kesäyön jännitystunnelmia rasteilta.
Katsele ja kuuntele

Jukolan viesti tekee eetvarttia 2000-luvullakin Tämä ohjelma on ladattavissa myös tiedostona

1 audioleike ja 4 videoleikettä

Kesäyön mystinen tunnelma houkuttaa suunnistuksen suurtapahtumaan vuosittain kymmeniä tuhansia kilpailijoita, huoltajia, omaisia ja katsojia.
Katsele ja kuuntele

Venlat ovat ravanneet Jukolassa vuodesta 1951

8 videoleikettä

Naiset pääsivät mukaan Jukolan viestiin sen kolmantena vuonna, jolloin Venlojen juoksu juostiin ensi kertaa. Venlojen viestiksi kisa muuttui vuonna 1978.
Katsele ja kuuntele


Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

  • Antero Raevuori - Antti O. Arponen - Matti Hannus: Jukolan viesti. Kirjassa Urheilu 2000, osa 2. WSOY 1994.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

YLEn www-sivustot

Internet

Tulosta sivu Ylös

Julkaistu 16.05.2008

Hae Elävästä arkistosta

Yllätä itsesi

Elävän arkiston nettiradio

Elävä arkisto -visa

Elävä arkisto Facebookissa

Elävä arkisto Twitterissä