yle.fi



Elävä arkisto /

Hakutulos

Hakuehdoilla löytyi 9 artikkelia tai teemaa.

Ars-näyttelyt ovat aikansa ikkuna nykytaiteeseen (1961-2006)

Kansainvälistä nykytaidetta esitteleviä Ars-näyttelyitä on järjestetty Suomessa vuodesta 1961 lähtien. Näyttelyt ovat kohahduttaneet ja vaikuttaneet suomalaiseen taide-elämään.

1 audioleike ja 34 videoleikettä


Samuli Heimonen, vuoden nuori taiteilija 2008 (2008)

Kuvataiteilija Samuli Heimonen ei voi pitää pitkiä taukoja maalaamisessa, ettei tekemisen meininki katoa. Siksi onkin kätevää, että työhuone on oman kodin alakerrassa.

3 videoleikettä


Rasavilli nykytaiteilija Jani Leinonen (2009)

Jani Leinonen ei ole taiteilija vaatimattomimmasta päästä. Hän on sanonut haluavansa tehdä taideteoksen, joka varastetaan museosta ja joka päätyy piraattituotantoon Shanghaihin sekä tulla niin kuuluisaksi, että Damien Hirstin äiti tietää kuka hän on.

1 videoleike


Teemu Mäki nosti kissan pöydälle (2003)

Taiteilija Teemu Mäen tunnetuin teos on puolituntinen video, jota juuri kukaan ei ole nähnyt ja jonka esittäminen on kielletty.

1 videoleike


Kesärenki: Miina Äkkijyrkkä (2001)

Ajankohtaisen kakkosen kesärenki Juha Portaankorva oli heinäkuun helteillä 2001 päivän töissä taiteilija Miina Äkkijyrkän maatilalla Skattalla.

1 videoleike


Viimeinen tuomio (1967)

Oululaisen Mikael Toppeliuksen hurjat apokalyptiset maalaukset ovat kylväneet Haukiputaan kirkkoväen keskuuteen Jumalan ja helvetin pelkoa vuodesta 1777 alkaen.

2 videoleikettä


Graffitistit järjestyksen kourissa (1988, 1992, 1994)

Graffitit tulivat Suomeen 80-luvun puolivälissä hiphop-kulttuurin mukana. Aluksi niitä pidettiin virkistävänä taideuutuutena, 1990-luvulla jo ilkivaltana.

4 videoleikettä


Juhani Palmu - taiteentekijä tuulessa ja tyvenessä (1993)

Kiistelty ja kiitetty taidemaalari Juhani Palmu puhuu elämästään ja taiteestaan. Palmu tunnetaan suomalaisten kriitikoiden arvostelemana, suuren yleisön suosikkina. ”Aika näyttää, mitä tekoa kukin on”, sanoo Palmu.

2 videoleikettä


Kansakunnan perillinen Janne Gallen-Kallela-Sirén (2005)

Akseli Gallen-Kallela piti taiteilijantyössään tärkeänä identiteetin luomista suomalaisille. Isoisoisänsä jättämästä perinnöstä Mirja Pyykön kanssa keskustelee Janne Gallen-Kallela-Sirén.

1 videoleike